MAALISKUISET 06 TÄLLEPUOLELLE
Noniin laitoinpa pinon tälle puolelle. Toivottavasti moni huomaa tännepuolelle jo tulla ; )
joelilla taas uus korvatulehdus todettiin perjantaina mutta ei vieläkään saatu lähetettä putkitukseen : ( Aina vaan siirtyy ja siirtyy. Nyt odotellaan josko kesä katkaisis kierteen..toisaalta siis olen lääkärin kanssa samoilla linjoilla että odotellaan tuoko kesä helpotusta kierteeseen mutta heikolta näyttää. Taaskin se saman vasen korva mikä ennenkin oli tulehtunut jos nyt ylipäätään oli välissä parantunutkaan kun edellinen kuuri loppui 3 viikkoa sitten. pojalla ei ole edes nuhaa, yskää eikä kuumetta silti oli korvassa tulehdus : ( vein varuiksi lääkärille kun hän oli nukkunu huonosti yöt ja olli kiukkuinen ja niinhän siellä tulehdus oli. Taas 3 viikon päästä kontrolliin ja jos silloin korvissa on jotain niin sitten korvalääkärille ja asiaa eteenpäin. Eipä muuta sitten tällä kertaa. Nettipimento kestää nyt muutaman päivän kun kone lähtee huoltoon. Palilen sitten taas.
Kommentit (36)
Heipat meiltäkin ekaan taaperopuolen pinoon!
Nyt sitä virallisestikin ollaan " isoja" . Kehitys tosin muutenkin tuntuu olevan melko nopeaa tässä vaiheessa, sanoja alkaa löytyä yht' äkkiä ja muutenkin on isomman oloinen poika. Omaa tahtoa löytyy vaikka muille jakaa ;)
Meille tulee jouluvauva, jos kaikki menee hyvin! Plussasin eilen ja olo on tosi uskomaton ja epäuskoinen... :) Onnellinen olen toki, oireita ei mitään jne. Vähän jännittää kuinka näiden kahden kera sitten pärjää, mutta turha sitä tässä vaiheessa on miettiä ;). Ihana asia, kunhan nyt vaan pysyy tuolla kohdussa eikä tule keskenmenoa tms. En uskonut tärppäävän näin pian, etenkin pitkän imetyksen takia.
Nyt kiire töissä, toisella kertaa paremmalla ajalla
-Terppari
Ja ihan ekaksi onnea Terppari! Meitä maaliskuisiahan alkaa olla jo useampi raskaana. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saatte jouluksi vauvan.
Meillä sairastetaan edelleen. Herralla on kurkunpäätulehdus, joka ei ota millään parantuakseen. Ääni on ollut poissa yli 2vkoa. Perjantaina saatiin sellaset lääkkeet joiden piti tosi nopeasti auttaa, kortisonipohjaiset, mutta eipä ole paljon apua ollut. Poika tosi kiukkunen aamupäivisin ja ruoka ei maistu. Pelkällä maidolla mennään.
Meidän 1v mitat olivat 75cm, 10 040g ja py 47cm. Hyvin on kehittynyt ja osaa " kaiken tarvittavan" . Kävellä köpöttelee jo tosi hyvin ja nyt myös suostuu pitämään kenkiä jalassa.
Oma masu voi hyvin. Kasvu tasaantunut ja samanlainen pallo on tossa edessä kuin viimeksikin. Edelleen siis toista poikaa odotan:). Mies on sitä mieltä, että tulokas on tyttö, toinen on oikeassa! Sanoin jo miehelle, että huomenna on meidän tulevan pojan nimipäivä. Nimppareita viettävät Veeti ja Sampo, ite tykkään molemmista. Mies ei vaan oikein lämmennyt ajatukselle. Tosi helposti tulee selkä kipeäksi ja mahaa alkaa vihlomaan, muuten kaikki menee hyvin. Painoa tullut n.4kg.
Mukavaa pääsiäisviikkoa!
Sport75 rv 24+6 ja pikku-ukko 1v
Uskomatonta miten tää aika menee... monilla jo toinen (tai vaikka kuinka mones..) tulossa, täällä vasta mietitään koska " uskaltais" alkaa yrittämään raskautumista. kohta pitää varmaan alkaa kurkistella vauva-kuume palstalle myös ;)
Pikku-mies senkun kasvaa ja kehittyy, juoksee, kiipeilee ja riehuu kovasti... sanoja ei juurikaan tule, omaa juttua sitäkin enemmän.
Kesää kovasti odotellaan, kun syksyllä pitäis mennä töihin... Toisaalta kivaa, varsinkin kun tarkoituksena olis ettei siellä joutuis hirveen pitkään olemaan, mutta kattellaan miten käy... vauvojahan ei tehdä vaan saadaan, niin jännityksellä odotetaan mimmonen onni käy.
Tällähetkellä kyllä oon ihan täys-työllistetty ton pojan kanssa, kun se on niiiiiin kauhee mienijä että, sen puoleenkii tässä voi vielä vähän ootella ja nauttia tästä yhdestä teho-pakkauksesta =o]
pinniksessä nukkuu poika vielä, ei olla päätetty millon hommataan " oikee" sänky...
mutta aurinkoisia päiviä kaikille ja odottaville nautinnollisia masun kasvatus aikoja ;)
Fiona77 ja pikku-ukko 1v1kk ja vähän päälle
Miten näistä pikkuisista on tullut jo näin " isoja" ?! Onnea Terpparille plussasta! Huomaan liikuttuvani jokaisesta vauvauutisesta, vaikka meille ei vauvaa enää tule. Olen kai vauvakuumetta ehkäistäkseni myynyt ja lahjoittanut ahkerasti pois vauvatavaroita. Kaksi lasta on meidän perheeseen paras luku.
Meillä ei pinniksestä luovuta ihan vielä. Poika pyörii ja konttaa niin vauhdilla iltaisin, että ei taatusti pysyisi tavallisessa sängyssä. Öisinkin vielä herätään kerta tai pari. Omaan huoneeseen olen ajatellut siirtää pojan pian. Jospa ne öiset nitinäkitinät ei kuuluisi talon toisesta päästä.
Pojalla on nyt päällä toinen korvatulehdus. Eka oli kuukausi sitten ja tämä toinen vaikuttaa kaikin puolin ilkeämmältä. Lisäksi napero on oksennellut pari päivää, mutta luulen, että se johtuu vain limaisuudesta. Eilen isä syötti lapselle iltapuuroa puoli tuntia houkuttelelmalla ja sitten poika oksensi kaiken parissa sekunnissa. Aikamoisia ärräpäitä kuului keittiöstä...
Viikonloppuna meillä vietetään synttäreitä! Laskin juuri, että tarvitaan kaksi täytekakkua, että kaikki kutsutut saavat maistiaisia. Kutsuin vieraita oikein reippaasti, kun aina tulee peruutuksia. Ja yllätys, yllätys, tällä kertaa kaikki pääsevät tulemaan;) Että nyt pitäisi saada pöytä ja lisätuoleja jostakin lainaksi. No, tuleepahan hauskat juhlat kun porukkaa on talo täynnä.
Terpparille isot plussaonnittelut!
Ja Sportille mukavaa masun kasvatusta!!
Meillä täällä ei erikoista. Pitäisi terkkarille soitella Nooralle korvakontrolliaika. Viimeksi ei tainnut oikein kuuri purra kun 2 viikon päästä oli taas korvatulehdus tai sitten oli sitä samaa tulehdusta :(
Nyt kun pissatulehdukset helpotti, niin korvat sitten. Äh.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
AIHA, Noora ja Nea rv 32!
Miss A kovasti harjoittelee jo kävelemistä, tykkää tallata talutuksessa, mutta ihan ei kantti vielä riitä, että lähtisi ilman tukea.
Miullakin olisi kovasti jo vauvakuumetta ja luulin, että asiasta oli jo sovittu, mutta ihmisen mieli on ailahtelevainen.....
Neuvolassakin käytiin ja rokotus saatiin, eikä tääkään terästyttö sitä piikkiä hätkähtäny, taitaa aina äideillä ottaa kovemmin=)
Mut nyt täytyy mennä syömään.
-jossara ja A-
Kylläpä aika tosiaan rientää. AIHAllakin la lähenee hurjaa vauhtia... Onnittelut myös Terpparille plussasta!
Meilläkin lapsiluku näyttäis olevan nyt tässä kahdessa täynnä, mutta eihän sitä koskaan tiedä... tai jos mieheltä, kysytään niin meille ei enää tuu lisää lapsia.
Meillä Nooa TAAS kipeenä. Korkea kuume ja kurkku kipeä. Lääkärissä käytiin eilen ja saattas olla kuulemma adeno-virusta, joka nostaa korkean kuumeen ja sen jälkeen saattaa tulla koko kehon peittävää ihottumaa. Vatsakin on Nooalla löysällä, kahdet petivaatteet ja vaatekerrat on tänään jo menny pyykkiin. Kurkku etenkin öisin ilmeisesti tosi kipee, kun herää huutamaan ja tunkee käsiään suuhun, ei kelpaa tutti, ei juoma, ei mikään.
Ja tässä hässäkässä pitäs saada pakattuakin, kun muutto on kahden viikon päästä ja sitten reilun kahden viikon päästä neidin 5-vuotissynttärit, joten ei tällä äidillä aika käy pitkäksi :)
Nyt iltapuuhiin...
-monkey-
Eli nyt se on sitten 1 vuosi tullut täyteen meilläkin. Porukkaa kävi ja kakku teki kauppansa, tosin kun tein kaksi aika isoa kakkua, niin jäi tähteeksikin...
Meillä ollut muutamana viimepäivänä aivan kamalia itkukohtauksia tytöllä, miusta tuntuu ihan kipuitkulle. Hampaat, maha...en tiedä, kamalaa joka tapauksessa, kun tuo on pääsääntöisesti hyväntuulinen ja ollu terveenä.
Seisoo topakasti tukea vasten ja kovasti treenailee, mutta ottaa asiat niin rauhallisesti, ettei varmasti lähde kävelemään, ennenkuin on asian mietiskelly puhki ja suunnitellut oikean strategian (siltä nuo sen tuumailut vaikuttaa =) )
1v mitat: paino: 8945g pituus: 75 cm
Eipä muuta. Hiekkalaatikkoa kaivellaan takapihalle, kun tuo kesäkin näyttää jo tulevan kovaa vauhtia=)
-jossara ja nti A 1v.-
Eli meidän poika täytti vuoden 13.3. Kävelemään oppi jo tammikuussa ja nyt lähinnä juoksee :D Pitää äidin kiireisenä. Mulla on aivan järjetön kakkosen kuume, mutta imetän vielä ja menkat ei ole alkaneet synnytyksen jälkeen vielä ollenkaan, joten saan vielä odottaa kakkosta jonkun aikaa. Pojallamme on todettu maito-, muna-, ja soija-allergia ja ruoka-aineiden kanssa on pitänyt edetä tosi tarkkaan. Olin siirtämässä poikaa soijamaitoon jo tammikuussa, mutta koska se ei sitten sopinutkaan, niin päätimme miehen kanssa käydä ensin kaikki kotimaiset viljat läpi ja vasta sitten alkaa lopetella imetystä & siirtyä Almiron Peptiin. Nyt näyttäisi onnellisesti siltä, että kaikki kotimaiset viljat sopivat ja tällä viikolla aloitimme sitten tuon Almironin kokeilun. Tavoite olisi, että saisin lopeteltua imetyksen nyt huhtikuun aikana, mutta katsotaan miten tilanne todellisuudessa etenee. Poika on kun melkoinen äitin tissipoika ;) Vasta 11kk iässä suostui alkaa syömään muutakin kuin sileää sosetta ja tällä viikolla on sit jo miehekkäästi syönyt Nalle 4viljan puuroa :D
Hampaita meidän pojalla on neljä - kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Eka hammas tuli vasta jouluaaton aattona, eli aika myöhäiseksi meni. Neuvolassa 1v mitat olivat 9270g ja 76cm.
Sellaista meidän arkeen :) Vuosi on mennyt tosi nopsaan ja hassulta tuntuu siirtyä tänne taaperopuolelle...
Aivan mahtavat ilmat ollut nyt viikonlopun aikana. Eilenkin oltiin neljä tuntia pihalla, kun oli taloyhtiön pihatalkoot. Nooa viihtyy ulkona tosi hyvin, koko ajan touhottaa jotain ja kyllä sitten unikin maittaa.
Rokotuksen sai vasta torstaina, kun oli aiemmin kipee. Rokotuksesta vaan tuli kauhee reaktio, melkeen koko yläreisi turvoksissa, punotti, kuumotti ja oli kova. Nyt jo paranemaan päin, vaikka edelleenkin on iso pahkura.
Kulmahampaita pukkaa myös, joten yöt levottomia.
Tavalliseen maitoon sirryttiin vasta tällä viikolla, kun Nooalla ollut koko ajan jotain tautia päällä niin en oo usklatanut aloitella samaan aikaan kokeilua. Hyvin kyllä sietää sitä ja maistuukin pojalle. Ruuan kanssa onkin sitten pulmaa, kun ei meinaa syödä mitään, kai nuo tulevat hampaat vaivaa...
Muuttopuuhat painaa tosissaan päälle, keskiviikkona päästään lopullisesti muuttamaan. Nyt ollaan remonttia tehty ja huomenna alkaa siivoominen ja tavaroiden kantaminen.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille!
-monkey ja Nooa kohta 1v1kk-
ja vielä isompi haukotus. Missähän vika, kun viikonloput tuntuu tuskaisen raskailta,mutta oma rauhallinen arki on ihan jees...? Nytkin on ollut yövieraita ja muita menoja ja unet jääneet luvattoman vähiin. No, onneksi huomenna on maanantai ja saan jäädä pojan kanssa kahdestaan kotiin;)
Meillä on aloitettu melkoinen temppuilu ruokailujen kanssa. Aiemmin ateriat upposi hyvin, mutta nyt poika tuntuu vaativan kaiken näköistä ruokapöydässä ja sillä seurauksella, että vain yksi ateria päivässä tulee syötyä hyvin. Itse meinaan stressata asiasta, on niin tuskaista tuputtaa ja tuputtaa. Ja jos toinen ei syö, niin hermothan sillä sitten menee kaikkeen, kun on kuitenkin nälkäinen.
Ehkä sitten johtuu myös puhkeavista hampaista? Yritin kurkistella ikeniin, mutta ei onnistunut, joten kuka tietää.
Nyt tämä mami lähtee nukkumaan...hyvää yötä!
Saatiin perjantaina korvalääkäriltä lähete korvien putkitukseen. Vihdoinkin valoa tunnelin päässä. Aika tulee meille postitse 3 viikon päästä pitäis päästä viimestään ehkä jopa jo ens maanantaina. viimekeskiviikkona saatu kuuri on hieman purrut ja Joel on ollut tosi hyvällä tuulella ja nukkunu hyvin. Kävely harjotukset on jatkuneet ja pitkiä matkoja jo mennään hiljaksiin kävellen. Kun kiire tulee pitää vielä kontata. Eli nyt voin sanoa että meillä jo kävellään vaikka ei koko aikaa ; ) Eiköhän se pian lähde kokonaan käveleen..
Hampaita joelilla ei ole vieläkään kuin 6 ja pitkään aikaan ei ole tullut lisää. Pian sitten varmaan aletaan valvoa hampaita : 0
Sanoja tulee useita. Kakka, kukka, vaippa, äiti, pippe (pippeli siis) ; )
Mökillä oltiin viikonloppuna 1 yö ja ihanaa oli kun kelit on mitä parhaimpia. Tänään Joel nukkui myös ekaa kertaa sitten viimekesän päiväunet sisällä, kun vaunuissa alkaa oleen jo kuuma. 2 tuntia poika veteli kevyesti eikä varmaan vieläkään olis heränny mutta aloin kolistelemaan. Olin kakkosen kanssa omassa pihassa evakossa että joel sai rauhassa nukkua. Saas nähdä sitten kuinka poika nukkuu kun molemmat isommat lapset melskaa sisällä, silloin kun keli ei salli ulkoilua.
Lähdetään pian kenkäostoksille. Joelille saatava kävelykengät, joten nyt alan laittaa jotain pikaista ruokaa että päästään lähteen. Se on moi!
Eipä ole hetkeen kuulunut ikätovereista. Lieneekö yhtä hektistä elämää, kuin meillä? Meitin jäppyrä keksii koko ajan jotain pientä jäynää äidille ja koko perheelle! Perässä juostaan ja napataan milloin mitäkin pikkuesineitä suusta! Isommat lapsetkin (5 ja 3v.) ovat jo oppineet hälyttämään, kun pikkuveikalla pilkistää suussa joku muu, kuin hampaat tai kieli! Ja kun sekunniksi selän kääntää, herra istuu keskellä keittiön pöytää, ja äidin sydän jättää taas pari lyöntiä lyömättä!! Onkohan muilla kamuilla yhtä villiä? Välillä kyllä tulee mieleen, että toivottavasti meidän pojalle suodaan muutama ylimääräinen suojelusenkeli! Aivan ihana miekkonen on ja heittäytyy täysin mukaan hetkeen! Hymyillen tulee mieleen ne mainokset " elämä vakioveikkaajan silmin!" Taitaa olla pientä draamakuninkaan verta tässä meidän kaverissa, kaikki vastoinkäymiset kun otetaan NIIIIIN Vakavasti!!! Ihanaa kevättä kaikille ikätovereille!!!
meillä on samanlaista villiä menoa kyllä. Keittiön pöytä on meilläkin mieluisin kiipeily paikka, samoin saunan lauteet jos ovi vaan jää auki. viimeisin villitys on vessan pöntön vetäminen (tai meillä kyllä painettava malli) ja äitiä hirvittää veden tuhlaus ja koitan kovasti kieltää, mutta sekös suututtaa ;)
Muuten ei ihmeempää, nuha ja yskä tuli taas, johan reilu viikko terveenä oltiinkin. Ei kyllä nuha menoa yhtään hidasta.
Viikonloppuna pikkumies oli kummeilla yö-kylässä ensimmäistä kertaa. Hyvin oli mennyt. ei ollu yhtään mein perään itkeny ja hyvällä tuulella oli ollu koko ajan- Kukakohan meidän perheessä siis sitä vaihtelua kaipasi eniten :) No oli meillä miehen kanssakin mukava ilta, käytiin leffassa ja drinksuilla ja noustiin sängystä vasta vähän ennen kymmentä- Olipa ihanaa !!!!!
Nyt pitää mennä, mies koittaa laitella uusia kaiuttimia seinään ja poika tuntuu järkkäävän sille kokoajan jotain kepposta ;)
Fiona77
Heippa pitkästä aikaa!
Hiljainen on pino!! Huhuu, maalismussukat ;)! Taitaa nämä ikiliikkujat pitää niin kiireisinä ettei koneelle pahemmin jouda tai jaksa tulla.
Meillä menee edelleen ihan mukavasti. Vauvarokko käväisi viime viikolla vieraana, mutta muuten oltu varsin terveitä koko sakki. Mulla on raskaus vielä niin alussa, että olen jotenkin superherkällä mielellä koko ajan. Ja kiukuttaakin. Siis ihan ilman syytä. Sitten yrittää olla äitiä pienelle, joka on niin kova menemään ettei perässä pysy hengästymättä ;) Ihana ikiliikkuja poika on ja koti on aina ihan hyrskynmyrskyn ;) Onneksi poika viihtyy pihalla paremmin kuin hyvin, joten ulkoillaan mahdollisimman paljon joka päivä. Ruoka maistuu vaihtelevasti, mutta pääosin ihan ok. Maitotuotteita menee liian vähän ja aloiteltiinkin lisäkalkkia (aina kun muistan antaa) tueksi. Hampaita ei pahemmin vielä ole, kauan kestää niitä tehdä. Edessä 4, kulmat kohta läpi ja yksi poskihammas on jo läpi. Erikoinen järjestys ;)
Päikkäreitä nukutaan yhdet ja yö sujuu nykyisin hyvin. Tosin meilläkin perhepeteillään, ihan siitä syystä, että poika on niiiiiin levoton nukkuja, että hyörii ja pyörii unissaan sen sadalle mutkalle ja pinniksessä törmää väkisin pinnoihin (suojista huolimatta) ja herää siihen. Vieressä nukkuu kuin tukki.
IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE! Itselleni vasta 2. Äitienpäivä! Me ollaan nämä päivät pyhitetty ihan omalle perheelle, mummit muistetaan edellisenä päivänä tai seuraavana.
-Terppari ja poika 1v 2kk sekä masuasukki 9+6
meillä ois tarkoitus varmaankin kesän jälkeen siirtää, kun siirretään Nooa nukkumaan omaan huoneeseen. Nyt ennen kesää en viitti siirtää, kun kuitenkin ois tarkoitus olla mahd. paljon mökillä kesällä ja siellä kuitenkin Nooan sänky ihan meijän sängyn vieressä. Helpompi sitten siirtää kesän jälkeen, kuin nyt ja sitten taas kesällä sais nukkuu meijän lähellä.
Täällä mustelmakokoelma lisääntyy, kun Nooa kiipeilee joka paikkaan. Yhtenä iltana löysin pojan seisomasta keittiön pöydällä. Tänäänkin putos keittiön tuolilta, kun oli siihen ehtinyt kiivetä. Ja uudessa kodissa on rappusetkin, onneksi kuitenkin portit sekä ylhäällä että alhaalla. Hyvin Nooa ylöspäin menee, mutta alastulo aika hurjan näköistä, kun pitää tulla seisovilteen kuten kaikkien muidenkin. Oon yrittänyt opettaa peruuttamista polviltaan, muttei suostu.
Aurinkoisia päiviä odotellen monkey ja lapset
Niin kyllä tänne saa tulla kirjoittelemaan kaikki, joiden vaavit on syntyneet maaliskuussa 06 edes sinnepäin=)!!!! Liikaahaan meitä ei täällä ole;)Eli tervetuloa vaan uudet joukkkoon!
Meillä ei (onneksi) vieläkään kävellä. Olisi niin kiva, että tytön isä ehtisi tulla kotiin todistamaan ensiaskelia. Kovasti A harjoittelee ja treenaa jalkalihaksia eli kävelee tukia pitkin ja " jumppaa" ylös-alas. Varovainen on liikkeissään, harvemmin kolhii itseään ja jos kolhii, niin lähinnä väsyneenä rupeaa harmittamaan...
Kesä on kyllä ihana asia....ja oma piha! Vielä kun sais ton aitauksen valmiiksi, niin sekä koira että lapsi voisivat olla huoleti " irti" . No, eiköhän se tän viikon lopulla jo ole pystyssä.
Tsemppiä kaikille sairastaville.
-jossara ja neiti A-
Mitäpäs tänne. Nautittu ihanan lämpöisistä päivistä! Tänäänkin T-paita päällä jo pompittu ulkona.
Noora treenaa kovasti kävelyyn lähtöä. Muutaman askeleen jo ottaa ja nousee ilman tukea ylös seisomaan. Eli ei varmaan mene enää kauan, kun ottaa enemmän askeleita. Siskonsa oppi saman ikäisenä kävelemään.
Sanoja ei vielä tule. Ö, Ö on se yleisin kommentti. Kovin on iloinen ja nauravainen tytsy. Hauskaa seurata kyllä noita ilmeitä ja eleitä.
Mukavaa kesän odotusta kaikille!
AIHA, Noora ja masuvauva jo rv 38+3
Voisin kirjottaa jotain, Aika menee vaan koko ajan hurjempaa vauhtia ja kun ilmatkin taas suosii niin tulee ulkona oltua enemmän kuin sisällä (jos ei yötä lasketa mukaan) ja hyvä niin kaikille perheenjäsenille.
Onpa AIHAN raskaus jo pitkällä, vauvahan voi syntyä millä hetkellä tahansa !!!!!!!!
Töihin palaa häämöttää elokuussa uhkaavasti. Poikanen sai onneksi lopulta päiväkoti paikan tosta ihan naapurista, vaikka ensin pelottelivat että joutuu melko kauas, mutta soittelin sitkeesti ja yksi paikka vapautuikin kun joku perhe muuttaa, ja myö saatiin se !!!!! IHANAA!!!! päiväkoti siis tosiaan on tossa meidän takapihalla, eli ei tarttee paljon talvellakaan vaatetta aamusin päälle pakata.
Luksusta kun mieskin on ollu vapalla tänään, ni on yhteinen pitkä viikonloppu ja huomenna lähetään bilettämään ja pikku-ukko menee yö-kylään !!!
Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille !!!
fiona77 ja pikku-ukko 1v 2,5kk
Me nyt tultiin myös tälle puolelle,vaikka taidetaan olla maaliskuisten pinossa se ihan täys juniori vielä..eli typy täyttää 1v 11pvä :)
Hampaita on tullut taas muutama lisää eli ylhäällä 5 ja alhaalla 4.Mitäpä vielä,typy on kävellyt kuukauden päivät ja meno sen kun kiihtyypi kovaa vauhtia.
Pitikin kysellä että nukkuuko muut vielä pinniksessä?Ite oon miettinyt jo seuravan sängyn kokeilua,aluks vaikka ihan päikkäreillä..Opetin aikoinaan tytölle kuinka tullaan pois sängystä ja sohvalta,nyt osaa itse tulla hienosti alas.Eli osaisi myös tulla omasta sängystä pois kun on heräillyt,tietysti reunaan pitää laittaa levy ettei unissaan kieri pois.
Tuttipullon jätin aikalailla kuukausi sitten pois.Meillä neiti joi vettä mukista ja maitoa pullosta,sitten yks aamu vaan en ottanut pulloja esiin ja se loppui siihen.Tutti on vielä käytössä,vaikkakin hammaslääkäri puhui että siitäkin voisi pikku hiljaa luopua.Tuntuu vaan että tutti on tuki ja turva kun on kiukku/heti mulle ruoka tänne tai muuten vaan herkkä hetki.
Mutta me taidetaan tästä mennä laittamaan kamoja kasaan,kun ollaan luvattu mennä mun vanhempien luokse vähän piha hommiin :)
Hyvää viikon alkua muille :)
Neiti1 ja Leeni (ens viikolla 1v)