4-vuotiaan yökuivaksi opettelu
Nyt 4-v poikamme oppi päiväkuivaksi tasan 2-vuotiaana, mutta yövaippa on edelleen aamuisin ihan märkä. Tähän asti olemme miehen kanssa ajatelleet, että pojalla ei vaan vielä erity/kehity tarpeeksi sitä hormonia, että yökuivaksi voisi edes " oppia" , mutta sitten alkoi ottamaan päähän se, että välillä poika pissasi illalla vaippansa melkein samantien sänkyyn menemisen jälkeen (vaikka oli käynyt hetkeä aikaisemmin vessassa pissalla) tai aamulla herättyään, kun ei jaksanut nousta ylös vessaan. Nyt kun miehellä alkoi kesäloma, päätimme kokeilla, mitä tapahtuu (eli kuinka paljon poika pissaa yöllä), kun ei laitetakaan pojalle yöksi vaippaa. Poika on itsekin asiasta ihan innoissaan, vaikka aiemmin, kun ehdotimme, että kokeillaan, miten yö sujuu ilman vaippaa, halusi visusti pitää yövaippansa.
Nyt on sitten mennyt kaksi yötä ilman vaippaa. Illalla poika on käynyt ennen nukkumaan menoa pissalla ja on nukahtanut aika nopeasti n. klo 21.30 aikaan. Ekana iltana/yönä pyysin poikaa potalle pissalle (poika ei ole enää aikoihin käyttänyt pottaa, mutta ajattelin, että se on yöllä helpompaa kuin mennä kylpyhuoneeseen pöntölle) klo 01 aikaan, kun menin itse nukkumaan. Poika mutisi, ettei ole vielä pissahätä. En raaskinut nostaa poikaa väkisin potalle, joten annoin jatkaa unia ja jäin itse patjalle viereen (että kuulisin helpommin, jos poika alkaa pyöriä tms. pissahädän takia). Klo 5.15 poika heräsi ja oli pissannut sänkyyn. En tiedä, oliko pissa tullut jo aiemmin vai juuri silloin. Pissaa ei ollut onneksi kovinkaan paljon, mutta vaihdettiin tietenkin lakanat ja poika kävi vielä potalla tekemässä pikkulirut. Nukkui sitten aamuun (klo 9) asti kuivana.
Seuraavana iltana nukahti taas klo 21.30 aikaan ja klo 24 pyysin potalle. Sanoi taas, ettei ole pissahätä, mutta pyysin, että käy varmuuden vuoksi ja poika sitten tuli mukisematta potalle. Ei kuitenkaan pissannut. Mies jäi pojan viereen ja laittoi kellon soimaan klo 03, jolloin käytti pojan pissalla ja poika tekikin silloin pissan. Nukkui sitten taas aamuun (klo 9) asti kuivana.
Lopetamme nyt sitten tuon klo 00-01 herätyksen, kun kerran pojalle ei silloin ole vielä pissahätä, mutta vielä pari yötä laitamme kellon soimaan klo 03, koska vielä ei näytä siltä, että poika pystyisi/muistaisi olla koko yön pissaamatta. Toisaalta tuntuu ihan hölmöltä herättää poika yöllä pissaamaan, kun ideahan olisi just se, että " oppisi" nukkumaan koko yön pissaamatta. Toisaalta kyllä mullakin on joskus pissahätä keskellä yötä, eikä ois kivaa, jos mulla ois vaipat sen takia... Poika on itse niin ylpeä siitä, kun ei ole yövaippaa, että senkin takia jaksamme kyllä miehen kanssa vuoroöinä herättää pojan keskellä yötä pissalle. Mutta kuinka kauan tätä kannattaa jatkaa näin? Siis tätä herättämistä? Jos sitä hormonia erittyy tarpeeksi, kuinka nopeasti pojan pitäisi oppia joko heräämään itse pissahätään tai olemaan pissaamatta öisin? Kokemuksia?
Kommentit (2)
Meillä meni aikanaan yövaippojen poisjäänti myös niin, että ensin oli pari kuivaa yötä ja sitten alkoi se sänkyyn pissailu. Tyttö oli kyllä vähän nuorempi, 2,5v. Sitten tein varmaan ainakin pari viikkoa niin, että nostin illalla potalle, kun menin itse nukkumaan ja kun pissasi silloin, niin loppuyö meni sitten kuivana. Pointtini on se, että mieluummin jatkaisin tuota herättelyä, kuin jatkaisin vaippojen kanssa. Meillä tyttö (nyt melkein 4v) käy edelleen lähes joka yö pissalla ja niin käyn itsekin. Ja jos yöllä kerran pissattaa, niin mielestäni on ihan hyvä opettaa sitten siihen yöllä vessassa käyntiin.
Meillä poika elokuussa 4 ja ollut nyt yökuiva 3kk suurinpiirtein. Alkoi samaan tapaan; ensin 2 yötä kokonaan kuiva ja sitten alkoi sänkyyn pissaaminen. Käytettiin(siis herätettiin) yöllä vessassa, mutta sitten yhtenä yönä ei ehditty, kun oli ehtiny tehdä pissat sänkyyn. Pari yötä taas jatkettiin herättelyä, mutta sitten todettiin, ettei kannata. Ei poika vielä itse herännyt pissahätään ollenkaan!
Sitten pidettiin pari kuukautta vaippaa yöllä ja silloin poika alkoi itse herätä pissahätään, eikä tehnyt vaippaan ollenkaan. Sitten vaan päätettiin uudestaan jättää vaipat kokonaan pois, eikä ole tullut sen jälkeen vahinkoja.
Liekö tästä ollut nyt mitään apua, mutta meillä tämä toimi näin. Nykyään poitsu käy iltapissillä juuri ennen sänkyynmenoa ja aamulla ei ole edes herätessä kiire vessaan. Eli noin 10 tuntia menee ihan kevyesti. En usko, että kannattaa hirveän kauan jatkaa sitä herättelyä, sillä tarkoitushan olisi, että pystyy nukkumaan yön ilman pissalla käymistä. Ja virtsarakkohan tottuu nopeasti siihen, että käydään useasti, jos niin jatketaan pitkään.
Ehkä kannattaa käyttää yövaippaa niin pitkään, että varmasti alkaa itse herätä pissahätään. Tietysti en ole mikään asiantuntija ja ainahan voi kysyä neuvoa neuvolasta!
Tsemppiä vaan!