3-vuotiaan itkut ja pelot
Elikkä 3-vuotias tyttäremme on aina ollut vähän aranpuoleinen, rauhallinen, kiltti ja ujo. Nyt hän on alkanut ilmeisesti pelätä kovasti koska jos katoan näkyvistä hetkeksi niin ettei hän huomaa, tai etten mainitse asiasta hänelle, alkaa itku ja hätä. Ja aamulla kun lähden alakertaan lämmittämään kuopuksen maitopulloa, auta armias jos hän sattuu heräämään sillävälin. Tai vaikka olisi hereillä ja meidän vanhempien sängyssä pikkuveljensä kanssa, ei puhetttakaan että suostuisi jäämään yläkertaan. Jos sattumalta jää odottelemaan minua portaiden yläpäähän, itkee kokoajan. Ja joskus itkee vaikka ottaisin hänet mukaani. Eikä itkua saa rauhoitettua, vähintään 10min joka kerta pitää itkeä. Olen kokeillut lohduttaa, piettää sylissä, selittää järkevästi, olla välittämättä.. mikään ei auta. Olisiko tämä reagointi pikkuveljen syntymään 3kk sitten, koska ei mitään mustasukkaisuuspuuskia ole ilmaantunu (vielä). Vai johtuisko kun jouduin yllättäen kevättalvella kolmeksi viikoksi sairaalaan, jotain kaikuja sieltä? ja tuttikin jätettiin pois muutama viikko sitten. Onko näiden kaikkien yhteensattumien summa kysessä vai? osaisiko kukaan auttaa? Samanlaisia kokemuksia kellään? Mitä voisin tehdä? Alkaa itselläni olla keinot vähissä ja hätä kädessä, ja alkuraskauden hormonimylläkkä pistää minut kohta itkemään kilpaa tyttömme kanssa.. Neuvoja, kokemuksia? Kiitos etukäteen
Kommentit (3)
Mielläkin vähän yli 3vtyttö ja vaikeata olla yksinään yläkerrassa leikkimässä. Useimmiten sanoo, että jännittää...
Uskon meillä johtuvan myös pikkuveljestä ja hänen oleilusta kanssani alhaalla tms.
Mielikuvitusta ja erilaisia pel¨koja kuitenkin havaittavissa jotenkin " uudella tasolla" .
Ehkä teilläkin ikäänkin kuuluvaa ja sitten varmasti myös konkreettista " sinun poistumisenkin" pelkoa...jos kerran olit 3viikkoa yhtäkkiä poisssa. Voisin vain kuvitella meidän tytön reagoinnin...
Koeta puhua siitä silloisesta tilanteesata ja miksi ja missä olit ja pelkääkö hän,että lähdet jne. lapset kuuntelevat ja ymmärtävät paljonkin ja hyvähän se on opetella purkamaan ja puhumaan tunteista...
Meidän 3,5v tyttö ollut aina arka, veli kohta 5kk. Kesän aikana tilanne mennyt aika hankalaksi. Ei suostu nukkumaan enää omassa huoneesaan. Jo jouluna tosin halusi valot yöksi palamaan, koska pelotti. Leikkikentällä menee todella pitkään ennen kuin uskaltaa mennä leikkimään muiden lasten kanssa. Samoin tyttö menee ihan paniikiin, jos esim. lähden hakemaan postia, enkä kerro mihin menen.
Mä luulen pelkojen liittyvän ikään, mutta veljen syntymä korostanut tilannetta. Mä olen pyrkinyt kertomaan tulevista tapahtumista etukäteen mahdollisimman tarkkaan. Esim. kun tyttö aloitti eilen päiväkerhon, keskustelimme monta viikkoa etukäteen, mitä kerhossa tehdään, kävimme leikkimässä päiväkodin pihalla, jotta paikka olisi tuttu etukäteen. Samoin kerroin, ettei äidit tule mukaan. tyttö jäi kerhoon yllättävän hyvin.
Mutta sitten tulee tilanteita, etten huomaa kertoa kaikkea. Esim. meille on käynyt monta kertaa niin, etten ole huomannut kertoa tytölle, että käyn hakemassa pojan vaunuista sisälle. Ja kun tulen takaisin, huutaa tyttö kurkku suorana.
kuuluisko ikään?