Vanhemmat äidit, hoi!

Olen jaksanut todella hyvin, miksi en olisi? Tyttö nukku 2kk-1v pitkiä öitä 1-2v välillä oli sitten vaikeampaa, mutta siitäkin on selvitty hengissä. Nyt ikää pian 4v ja nukkuu hyvin ja on omatoiminen. Olen edelleen kotona tytön kanssa ja taidan olla niin kauan kun lähtee kouluun, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.

ja saattaapi olla, ettei toista tulekaan.

Mutta jaksaminen ei kyllä ole mitenkään erityisen ikäriippuvainen asia.

Vaan paljon tärkeämpiä tekijöitä ovat omat turvaverkot, lapsen luonne ja oma ja lapsen terveys.

itse en ole ikinä kokenut olevani rasittunut lapsen hoidon takia, tosin tyttäremme on luonteeltaan ns. perustyytyväinen vauvasta asti, tosin myös vilkas, joten perään katsomista riittää. Olen myös itse terve ja suht hyväkuntoinen. Toki joskus 30 täyttttyäni huomasin, ettei pärjännyt enää parin tunnin yöunilla, kuten joskus nuorena kunhan univelkaa ei päässyt kertymään huikeita määriä.

Mutta yhtään ei toinen lapsi pelottaisi, jos on tullakseen.

Jaksamiseesi voit vaikuttaa pitämällä huolta kunnostasi ja miettimällä, voitko saada apua lapsen hoitoon tarpeen vaatiessa.

että toivoisin erityisesti työssäkäyvien äitien mielipiteitä tästä. Totta on, että turvaverkot on meillä kaukana, eli sukulaiset ja ystävät. Maksullista hoitoapua on saatavilla läheltäkin.

Olen jaksanut ajoittaisia notkahduksia lukuunottamatta hyvin.

Mutta kyllä mulla nyt on luku täynnä. Jaksaisin olla raskaan ja synnyttääkin mutten jaksaisi enää ensimmäistä vuotta vauvan kanssa...



Nyt minulla on selvästi " itsekkäämpi" vaihe menossa ts. haluan kuntoilla ja pitää itsestäni huolta, tuossa meni muutama vuosi enemmän muiden ehdoilla :) ja kun tuo maaginen 40 tuli täyteen, aloin yllättäin kiinnostua hyvistä elämäntavoista entistä enemmän...



Olisin halunnut kolme lasta mutta nyt en kyllä enää jaksa, sen voin sanoa ihan rehellisesti. Todennäköisesti kyllä jossittelen tätä vielä kiikkustuolissa.

työssäkäyvä äiti. Meillä kuitenkaan ei ole lapsi vielä kodin ulkopuolella hoidossa, vaikka olen itse ollut jo reilun vuoden työssä.

Kun tytön tarha' ura' alkaa ensi elokuussa, niin tarkoitus on tehdä normaalimittaista työpäivää.

pienemmän lapsen kanssa kyllä kannatan mahdollisuuksien mukaan sitä, että ainakin toinen vanhemmista tekee lyhennettyä.

Mutta tokihan työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on minulle tarkoittanut hyvin tarkkaan sen miettimistä mihin käytän aikaani.

Jos sinua huolestuttaa, kuinka elämä sujuisi kahden lapsen kanssa niin ei 2 lasta ole mikään pakko. Ainoana lapsena kasvamisessa on myös hyviä puolia, vanhemmat vain joutuvat enempi kiinnittämään huomiota, että lapsi oppii aikanaan toimimaan ryhmässä.

meillä kaksi lasta, esikoisen sain kun olin 36 ja toisen kun olin 39. Esikoinen oli koliikkilapsi ja toinen tempperamentikas ja ns. vaativa vauva, äitiriippuvainen kovasti, itkuinen ja vaikeasti nukkuva päivisin. Oma jaksaminen on ollut välillä koitoksella eikä äitiys ole aina ollut helppoa, lapset on silti ihania. Ekoista vuosista kummallakin on mulla kuitenkin aika hatara käsitys, meillä ei koskaan ole ollut mitään ihanaa vauva-aikaa. Enkä tosiaan uskalla sitä kolmatta lasta ajatellakaan, oma jaksaminen on sen verran kortilla ollut, että haluan panostaa näihin kahteen ihanaan kaiken. Mies ajattelee samaten, olemme nyt siis 42 ja 43v.

Mutta luulen, että kysymys on siitä, onko lapsi ' helppo' vai jotain muuta, ja toki muistakin persoonakysymyksistä. Ei siis voi yleistää mitenkään ettei me vanhemmat äidit jaksettaisi useampia - meillä tosin ei öitä ole valvottu ja sen suhteen uskon, että nuorempana jaksaa sitä valvomista enemmän. Toinen mikä vaikuttaa on ne turvaverkot, ja niitä meillä ei juuri ole.

Tyttövauvamme täytti juuri 5 kk ja esikoinen on 3 v 3 kk ja täytyy sanoa että jaksaminen on välillä tosiaan kortilla. Mutta univelasta huolimatta nautin joka hetkestä mitä nyt elän lasteni kanssa enkä ole ikinä ollut onnellisempi! Jotenkin kummasti sitä jaksaa näitten kullannuppujen kanssa, vaikka nytkin olemme koko porukka flunssassa enkä muista edes milloin olisin nukkunut enemmän kuin 4 tuntia vuorokaudessa. Ei tätä vaihetta kestä niin kauan etteikö tästä selviäisi.

Olen itse ainoa lapsi ja aina kaivannut itselleni sisaruksia. Kun viimein esikoisen saimme useiden keskenmenojen jälkeen, päätimme melko pian alkaa yrittää toista lasta, vaikka olin esikoisen syntyessä melkein 37 v. On ihanaa seurata miten onnellinen isoveli on pikkusiskostaan. Lasten välissä ehdin olla töissä 1,5 v ja nyt olen menossa kesällä heti äitiysloman jälkeen takaisin, isä jää lasten kanssa kotiin.

Ei muuta kuin tsemppiä ja jaksamista, nykyään yli 40 vuotias synnyttäjä ei ole mikään harvinaisuus!! Itse en varmaan uraputkessani olisi edes ollut valmis äidiksi alle 35 vuotiaana.

tai on minulla työpaikka, mutta nyt olen kotona kotihoidontuella, joka piakkoin vaihtuu äippärahaksi ;) Meillä esikoinen syntyi -03, kakkonen -05 ja tämä kolmonen olisi tulossa nyt -07 - jokaisella ikäeroa vajaa kaksi vuotta. Itsellä 40 v. häämöttää ihan nurkan takana, mutta niin vain aion jaksaa. Tai siis mieheni tuella totta kai, en yksin kuvitellutkaan kaikkea pyörittäväni. Meillä neuvolan kautta saa apua jaksamiseen, nyt on joku projekti, jossa saa tukihenkilön kotiin sovitulla tiheydellä (siis krt/vko tai kk). Miehen vanhemmat varmaan auttavat edelleen isompien hoidossa lapsenvahdin muodossa, kun sellaista tarvitaan ja mikseivät nukkuvaa vauvaakin vahtisi, jos menen yksin johonkin. (Jota en nyt varmaan paljoa tee, mutta esim. lääkärikäynti tms. tai vauvan ollessa hieman vanhempi, jumppa.)



Kyllä varmasti väsymys tuntuu eri tavoin kuin nuorena, mutta sitten sitä koettaa katsoa vain 10 vuoden päähän. Ja kyllä meillä sisaruksista on ihan " käytännön iloa" , kun asutaan korvessa - ei siis ikäisiä kavereita kovin lähellä. Ja minä itse ihan viihdyn useamman lapsen äitinä, vaikka se pinna sitten kärähtääkin niiden touhuiluihin, kun ei aina kerkiä olemaan kaikkialla...... Ja nyt kun ajattelee, tuntuisi koti kovin tyhjältä vain vanhimman lapsen kanssa. (Tosin, sitä ei tietäisi, jos sitä toista ei ikinä olisi ollut.)

kun nyt 2-vuotias lapsemme syntyi. Alussa oli mielessä toisen lapsen yrittäminen, mutta nyt tuntuu siltä, että tässä tämä lapsilukumme on. Vaikeimmalta tuntuu ehkä se, että vanhempana ikä tulee vastaan niin, että lapset pitäisi hankkia pienellä ikäerolla. Touhukkaan taaperon lisäksi vauvan hoitaminen tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta - tai ainakin epämukavalta - idealta. Taaperonkin kanssa on välillä jaksamista, vaikka vanhemmuus kaiken kaikkiaan ihanaa onkin. Työtkin ovat meille molemmille vanhemmille tärkeitä, ja yhden lapsen kanssa voimme keskittyä perheen lisäksi kohtuullisen helposti myös töihin. Olemme kiitollisia tästä ihanasta lapsesta, jolle yritämme luoda mahdollisimman laajan kaveriverkoston, koska sisaruksia ei ole.



Tosin lähipiirissämme on äiti, joka juuri sai kolmannen lapsensa 45-vuotiaana, kaksi vanhempaa lasta ovat alle kouluikäisiä. Ja hän jaksaa ainakin tällä hetkellä mainiosti!

ja nyt 37-vuotiaana odotan toista lastamme. Käyn osa-aikaisesti töissä ja olen jaksanut ihan hyvin sekä töissä että kotona. Sen virheen tein, että palasin vastuullisempaan työtehtävään, mutta siis osa-aikaiseen, 7 kk esikoisen syntymän jälkeen, vaikkei taloudellisesti olisi ollut pakko. Yritin ensimmäisen vuoden ajan revetä joka suuntaan kantaen huonoa omaatuntoa olin sitten kotona tai töissä. Mieheni kanssa valehtelematta tapasimme kotimme ulko-ovella " vuoroa" vaihtaessamme. Viime kesästä saakka olen tehnyt yhä enemmän töitä kotoa käsin, esim. näin lapsen päiväunien aikaan ja iltaisin hänen nukahdettuaan. Kotielämä on rauhoittunut huomattavasti.



Systeemi on toiminut mummin avulla ja pienen lapsen kotihoito on ollut meille ykkösasia. Nyt toista odottaessani olen jo päättänyt toimia toisin äitiysloman kanssa, koska kuten sanonta kuuluu: kotona olen korvaamaton, töissä en. Ja lienee ihan turha unelmoida hoitavansa kaksi alle 3-vuotiasta kotona ja käydä samalla töissä...



Olen aina haaveillut kahdesta lapsesta, mutta kun toista ei alkanut kuulua ihan yhtä helposti kuin ensimmäistä, aloin jo totutella ajatukseen yhdestä lapsesta. Esikoinen on aivan ihana ja helppo lapsi, tosin kovin arka ja " perhekeskeinen" (mitä en pidä pahana asiana). Yksi lapsi olisi minulle riittänyt aivan hyvin, mutta itse tulen kaksilapsisesta perheestä ja niiden kokemusten valossa toivoin, että myös tyttäreni saisi veljen tai siskon. Koska minulle ikää kertyy ja riskit lapsen saannin suhteen kasvavat, halusin yrittää toista lasta tässä vaiheessa.



Ns. " oma aikani" on tosiaan kortilla. Mutta katson sen kuuluvaksi tähän vaiheeseen. Kaipaan liikuntaharrastuksia ja kulttuuririentoja, mutta onneksi toisinaan raaskin lähteä mieheni tai äitini kanssa teatteriin tms. Vielä enemmän kuitenkin kaipaisin aikaani lapsen kanssa kotona, jos olisin enemmän pois. Kaikkea kun ei tosiaan " tässä iässä" voi tehdä tai saada ja yöunet ovat minulle jaksamisen a ja o.



Tässä tuli näitä omia pohdintojani. Kaiken kaikkiaan olen äärettömän tyytyväinen siihen, että sain lapsen " kypsemmällä iällä" ! En usko olleeni siihen valmis aikaisemmin, kuten ei elämäntilanteenikaan ollut.



Hannele9 ja rv 17