Vauva 6 kk ja nyt alkoi kiinteiden maistelu - annetaanko myös vettä?
Uusavuton äiti täällä taas vaihteeksi kyselee. ;)
Eli kun tähän asti on menty täysimetyksellä eikä annettu vettä, muuttaako tuo kiinteiden maistelu tilannetta niin, että pitäisi alkaa tarjota vettä (rintaa tarjotaan edelleen eterioiden päätteeksi ja välillä)? Onko kukaan saanut mitään ohjeita esim. neuvolasta asian tiimoilta?
Entä jos olette vettä antaneet, onko käytössä tuttipullo vai jo nokkamuki?
Kommentit (5)
en kyllä oo saanu neuvolasta mitään ohjeita mutta noitten helteiden aikana annoin vettä ja sen jälkeen toi veden juottaminen on jääny!!
t:uus avuton myöskin!! ;O)
Me alettiin maistelemaan soseita pari viikkoa sitten Aaro-pojan kanssa (nyt 5,5kk) ihan siitä aloitteesta kun poika availi suuta kuin linnunpoikanen heti kun näki lusikan. Maitoa tuntui riitävän rinnoissa sillon vielä enemmän kuin tarpeeksi. Sain pumppaamalla kevyesti täyden pullon ja puolet vielä toista. Poika on oikein ahminut ruokia, varsinkin hedelmä- ja marjasoseita. Tarjoilin vettä, hörppäämällä mukin reunasta, muttei ottanut. Ajattelin, että saa rinnasta tarvitsemansa nesteen ja imikin usein rintaa. Sitten yhtäkkiä parin päivän päästä ei meinannut millään pysyä tajuissaan päivällisen jälkeen. Oksensi, tai en tiedä oliko se ruokapuklu vai mikä, ja kaveri oli ylipäätään erittäin ' vetelä' . Seuraavana päivänä huomasin että halusi kovasti vettä ja tarjosin sitten vielä tuttelia. Sitä rupesikin menemään ihan kamalasti ja tajusin, että poika ei oo vissiin pariin päivään saanu maitoo lähellekään tarpeeksi. Mulla oli kaikesta päätelleen ihan yhtäkkiä loppunut se maidon tulo, päivässä parissa, ihan minimiin. Nyt illalla joi 2dl tuttelia 18.30, söi desin puuroa 19 ja joi 19.30 molemmat rinnat ja vielä 20 ml tuttelia. Esikoista imetin 9kk, tämä tuli minulle täysin yllätyksenä ja odottamatta että maidontulo voi loppua näin äkisti. Näillä helteillä vielä toinen ei saa tarpeeksi nestettä, voitte arvata miten paha mieli minulla on ollut. Niin että kannattaa kyllä tarjoilla usein vettä senkin vuoksi että maidontuotanto varmasti vähenee kun vauva syö jo muutakin. Toivottavasti teillä kuitenkin riittää maitoa vielä ruokajuomaksi ja välipaloiksi.
Ihan senkin takia että suu tulee vähän huuhdottua vedellä, kun ruuan jälkeen antaa hörppyjä, eikä tulisi sitten sammasta. Ei nyt tarvitse ihan juottamalla juottaa, mutta muutama kulaus olisi hyvä kiinteiden päälle. Näin olen itse ajatellut.. Ja nokkamukin opetteluhan yleensä alkaa tuossa iässä myös.
Heips!
Anna vauvalle vettä! Nyt kun on myös tosi lämmintä niin nestehukka tulee pikkuiselle nopeasti. Meille neuvolassa sanottiin että vettä voi antaa jo ennen kiinteidenkin aloittamista kun kuuma mutta viimeistään kun vauva alkaa maistelemaan/syömään kiinteitä. Jano iskee! :)
Terkuin
en tiiä onko välttämätöntä mutta pari huikkaa on saanu ruuan aikana ja jälkeen, tuntuu vatsakin toimivan paremmin!!
ja nokkamukilla oon antanu ku tuttipullo ei oikeen kelpaa!!