Hankala leikkikaveri
Hei!
3,5-vuotias tyttöni on leikkinyt jo pari vuotta samanikäisen pojan kanssa. Viimeisen vuoden aikana yhteisiin leikkihetkiin on kuitenkin ilmaantunut ongelmia. Pojalla ei selvästikään ole selkeitä rajoja ja hän saa ihan selvästi liikaa periksi. Hän ei pysty minkäänlaiseen yhteisleikkiin, vie tavaroita kädestä, tönii... Äiti kieltää ja koettaa opettaa poikaa, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä, mm. väärin tekemisen seuraukset puuttuvat (jäähyt jne.) Lapsia ei voi jättää ollenkaan keskenään leikkimään, sillä pojan tekemisiä on koko ajan valvottava ja setvittävä. Poika on äidin ylpeyden aihe, jota hän kyllä kehuu todella vuolaasti pienestäkin onnistumisesta. Jos poika on tilanteessa jossa on useampia lapsia hän vetäytyy syrjään eli muiden lasten seura ei häntä kiinnosta. Monesti pettymyksistä seuraa vielä uhmakohtauksia, huutoa jne eli pojan on vaikea sietää pettymystä. Eli selkeästi hänestä on kehkeytymässä vanhemmissaan kiinnioleva ja itsekkään oloinen lapsi. Muuten poika on rohkea, hyvin kielellisesti kehittynyt, lahjakas lapsi.
Itseäni tilanne surettaa, sillä tyttäreni on sosiaalinen, toisten kanssa mielellään leikkivä lapsi. Nyt koen kuitenkin, että tämä kyseinen poika, " hänen ensimmäinen kaverinsa" ei ole enää mieluinen leikkikaveri hanelle, ymmärrettävistä syistä... Aina saa olla selittämässä tyttärelle tapaamisten jälken, että miksi toinen käyttäytyy noin, vie tavaroita, ei leiki yhdessä... Ongelmani onkin, että miten selvittää tilanne pojan äidin kanssa? Emme ole mitään hyviä ystäviä, lähinnä tuttavia. Mutta hän pitää kovasti tyttären leikkiseurasta, tyttöni kun on ainoa jonka kanssa hänen poikansa edes jollain tasolla " leikkii" . Itselleni leikkitilanteet ovat kiusallisia ja jopa ahdistavia, kun en koskaan tiedä miten poika käyttäytyy. En vaan tiedä mitä sanoisin ja miten lopettaa tämä tapailu, koska äiti ei ihan selvästikään näe pojassaan mitään ongelmaa tai ainakaan tunnusta sitä.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten asia on selvinnyt? Kiitos jo etukäteen kommenteista! Onpa se ongelma tämäkin, on vaan jotenkin tosi hankalaa puhua aidille lapsen ongelmakäyttäytymisestä...
Kommentit (5)
Voit ihan hyvin komentaa ja ohjata poikaa samoilla säännöillä kuin omaakin lastasi. Se on varmasti aluksi vaikeaa, mutta mielestäni ihan asiallista. Olen seurannut, kuinka omaa lastani komennetaan toisten aikuisten toimesta ja olen itsekin kieltänyt tai neuvonut toisten lapsia yhteisissä leikkitilanteissa ja tuntuu, että lapsetkin kuuntelevat vieraampaa aikuista paremmin. Ehkä poika (ja pojan äitikin) oppivat jotain?
Jos äiti sitten aloittaa kanssasi keskustelua siitä, että heillä on erilaiset tavat toimia tms, niin voit yrittää käydä asiallista keskustelua siitä, kuinka kokemuksesi mukaan lapset tarvitsevat selkeitä rajoja ja kuinka teillä on toimittu - esimerkki saataa olla jopa tervetullut, jos poika on kovasti vanhempiaan pyörittävää sorttia :)
Tiedän, kuinka vaikeaa on puuttua toisen lapsen tekemisiin, varsinkin, kun lapsen oma äiti tai isä on vieressä ja toivoisi hänen tekevän sen " likaisen työn" . Mutta totuus on, että eri perheissä on hyvin erilaisia tapoja, ja jos haluat pitää oman lapsesi puolta sekä kiinni omista kasvatusperiaatteistasi, niin väistämättä joudut kasvattamaan muitakin lapsia. Omassa kodissasi sinulla on oikeus - ja oman lapsesi vuoksi velvollisuuskin - pitää kiinni niistä säännöistä, joita teillä muutenkin noudatetaan. Helppoa se ei ole, tiedän kokemuksesta. Mutta kun muutaman kerran on pitänyt omalle lapselleen tiukempaa (sitä tavallista) kuria kuin kylässä olevalle lapselle, niin kylläpä tulee oman lapsen puolesta paha mieli. Tämä antaa pontta kohdata vastaavat hankalat ja ristiriitaisetkin tilanteet jatkossa: haluanhan pitää oman lapseni puolta ja olla hänelle ja muille tasapuolinen ja johdonmukainen.
Helmiunelma:
Eli selkeästi hänestä on kehkeytymässä vanhemmissaan kiinnioleva ja itsekkään oloinen lapsi.
Eli tällaiset analyysit alle 4v lapsesta ei auta yhtään. Kyseessä on todennäköisesti ihan normaali uhmaikä yhdistettynä siihen että vanhemmat eivät ole löytäneet sopivaa tapaa kasvattaa.
Helmiunelma:
Onpa se ongelma tämäkin, on vaan jotenkin tosi hankalaa puhua aidille lapsen ongelmakäyttäytymisestä...
Iahn ton pohjalta näkisin että kyse ei ole mistään varsinaisesta ongelmakäyttäytymisestä..
Noh, itse asiaan. Ihan varmasti se äiti on miettinyt asiaa paljonkin. Todennäköisesti hän on kuullut jäähypenkin käytöstä (ei vaan ole käytössä jostain syystä) ja ehkä uskoo positiivisen palautteen ohjaavaan voimaan. Minusta sinä voit kysyä äidiltä ihan suoraan heidän kasvatustavastaan. Koita kuitenkin välttää puhumasta " ongelmakäyttäytymisestä" tai " itsekkäästä lapsesta" . Saattaahan olla niinkin että äiti on aika pulassa lapsen kanssa muutenkin ja mielellään juttelisi jonkun kanssa mitä voi tehdä! Ja asiasta voi puhua lapsen näkökulmasta- siis onhan pojallekin helpompaa jos hän oppii leikkimään pelisääntöjen mukaan.
Minkäänlainen kyräily tai hiljaisuus ja pojan haukkanatuijottaminen ei ole omiaan parantamaan tilannetta tai tuomaan siihen mitään kestävää ratkaisua.
Ja jos teillä leikitte niin yhdyn edellisiin, että teillä on teidän säännöt ja komentaa saa. Kohteliasta on äidille mysö sanoa, että hei ei kai häiritse jos komennan teidän poikaa. Useimmat äidit vastaa että sehän on ok ja tervetullutta.
On ärsyttävää olla se komentaja, koko ajan silmä tarkkana. Koko ajan ei voi kuitenkaan olla paikalla vahtimassa. Jos käy esim. vessassa ei villivekaran äiti pidä jöötä sillä aikaa. Omalle lapselleni tulee usein hätä, kun toinen pääsee kunnolla päälle, kun en ole komentamassa ja estämässä. Kyllä minunkin tuttavaäitini komentaa, muttei katso, että käskyjä noudatetaan. Hän ei esim. estä kullannuppuaan makaamasta toisen päällä jne.
Olen myös sanonut omalle lapselleni, että hän saa laittaa vastaan, huutaa ja komentaa pikkuriiviötä, kun tämä käy päälle, ottaa leluja kädestä tms.
Rasittava tilanne, apua kaipaan minäkin. En tahtoisi kuitenkaan katkaista välejä kokonaan.
Ehkä olen jyrkkä ja suvaitsematon, mutta tilanne kuulostaa siltä, että aikuiset - sinä itse mukaan luettuna - pelkäävät pienen miehen tunnereaktioita. Miten se pikkumies voisi omien pettymystensä kanssa suoriutua, jos aikuiset naisetkin niitä pelkäävät??? Minun toimintamallini tuollaisessa tilanteessa olisi komentaa poikaa kuin omaani, pelkäämättä pojan tai äidin reaktioita. Sinulla nimittäin on myös oikeus ilmaista, missä rajasi kulkevat ja jos lasket itsesi aikuiseksi, niin kestät kyllä pienen ihmisen raivon ja pettymyksen puuskat. Jos pojan äiti ottaa nokkiinsa, niin sittenhän ongelma ratkeaa itsestään, kun tyttösi ei olekaan enää se mieluisin leikkikaveri. Toisaalta voi olla myös arvokasta tietoa pojan äidille, että mussukan tekemiset ja sanomiset eivät enää menekään läpi samalla tavalla kuin aiemmin.
Oikein pahasti jos kärjistetään, niin tyttäresi voi nykymenosta (ongelma on, mutta siitä ei saa puhua) saada mallin, että aina pitää kiltisti alistua ja väistellä, jos vastapuoli on röyhkeämpi/äänekkäämpi/miespuolinen. Eli että naisen arvo ja " moraalinen voitto" tulee siitä, että on hiljaa ja kärsii tilanteesta, vastaan ei saa sanoa eikä asioita selvittää avoimesti, vastapuolta kunnioittaen. Nyt on erinomainen tilaisuus siis olla hyvänä roolimallina erityisesti sille omalle pikkutytöllesi!