Muita, joiden vauvat nukkuvat päivisin vain pieniä tirsoja?Onko helpotusta tulossa ikinä?
Meidän poika, nyt 4kk, on nyt kolmisen viikkoa nukkunut päivisin vain puolen tunnin tirsoja. Joskus saattaa iltapäivällä neljän aikaan nukahtaa pariksi tunniksi, mutta yleensä päivä mennään vain tirsoilla. Kolmekuiseksi nukkui hyvin, aamupäivisin 3-4 tuntia ja iltapäivällä pari tuntia, mutta kesän tulo muutti kaiken. On kokeiltu sisällä ja ulkona, mutta ei auta. Herää kuitenkin hyväntuulisena, eikä vaikuta väsyneeltä. Yöt nukkuu noin 21-07. Aika vähillä siis pärjäilee, kun välillä saattaa nukkua päivällä vain neljät puolen tunnin tirsat. Minä en tietenkään saa tehtyä yhtään mitään koko päivänä. Hereillä ollessaan on aika vaativainen sylivauva ja kun on tuo esikoinenkin 3v paimennetettavana. Onkohan tähän mitään lääkettä? Edes aika?
Kommentit (8)
seibe:
Lohdutukseksi voin kertoa, että parin kaverini lapset, joilla on ollut vastaava unirytmi, ovat ruvenneet nukkumaan pitkiä unia sen jälkeen, kun ovat ruvenneet liikkumaan enemmän.
Meidän typyli nukkui vastasyntyneestä n. 8 kk ikäiseksi asti vain joko kolmet puolen tunnin tai kahdet n. tunnin päiväunoset. Nyt hän on 10 kk ja unet ovat pidenneet, voi nukkua jopa 2 x 2 tuntia. Oikeaa luksusta äidille! Liikkuminen varmaankin väsyttää, ja välillä helteet myös.
eli nukkui aina (paikasta ja iästä riippumatta!) noita puolen tunnin tirsoja, olisi kellon voinut tarkistaa hänen mukaansa. Yleensä nukkui niitä 2tunnin välein tuossa 4-8kk välillä, vuoden tienoossa oppi nukkumaan ensin 45min ja sit jo yli tunnin unia kerralla. Vasta lähempänä kahden vuoden nukkui 2 tunnin päiväunia, mutta aina nukkui yöunet 12-13 tuntia tuosta 3 kk iästä asti. Toki pienempänä tarvi yöpalvelua mutta muuten nukkui jos ei syönyt tai tuttia kaivannut.
Ihan pienenä hyvin, sit kans tuolla kolmen kuukauden tietämillä " lopetti" päiväunet tai otti vain puolen tunnin torkkuja. Neljän kuukauden kohdalla aloin miettiä velliä, kun maitomäärät (syö imetyksen lisäksi korviketta) alkoi olla iltaisin melkoisen hurjia. Tänään kokeilin velliä ekaa kertaa ennen päikkäreitä, kun ne ovat olleet vähän hakusessa vieläkin. En tiedä onko sattumaa vai juhannus juhlinnan jälkeistä väsymystä, mutta nyt on kolme tuntia päikkäreitä täynnä! Ihanaa, jos vellistä apu päikkäreihinkin.
Ja nyt taas tämä pakollinen lause: en kehota antamaan kiinteitä alle 6 kk, mutta meillä auttoi! Minusta tärkeintä on tyytyväinen vauva ja kunnon unet!
Meillä vauva, 2 kk, nukkuu myös tosi huonosti päiväunia. Alkuun hän nukahti vaunuihin ja sitten kun tultiin pihaan, nukkui vielä 3 tuntia. Mutta eipä enään. Nukahtaa kuitenkin päivälläkin imetyksen jälkeen tai olkapäälle kun hyssyttää. Sitten vien hänet sänkyyn, ja kun vartti kuluu, niin vauveli herää. Mutta rintareppu on mainio keksintö. Siihen kun laittaa ja vähän hytkyttää tai soittaa musiikkia ja tanssii sen tahdissa vauvan kanssa, niin vauva nukahtaa. Ja nukkuu siinä sen kolme tuntia. Olen yrittänyt siirtää vauvelia rintarepusta sitten sänkyynkin, mutta hän herää kyllä sitten tuon vartin päästä. 45 min päikkärit on yleensä maksimi omassa sängyssä. Johtuu varmaan siitä, että eka univaihe on ohi, ja sitten on vaikea jatkaa unta. Meillä vauva on hieman koliikkinen.
Toivottavasti päästään jossain vaiheessa nauttimaan päikkäreistä. Odotan sitä kolmen kuukauden vaihetta, miten se muuttaa asioita.
N 8kk ikäisestä alkaen unet alkoivat pidetä, ja nukkuu nyt (9kk) n 1.5-2 tuntia aamupäivällä ja saman verran iltapäivällä. Aikaisemmin siis n 15-20min tirsoja pitkin päivää.
meillä unet katos kun 5kk täynnä. nyt kohta kuukauden verran menty pätkillä, saa nähdä kauanko jatkuu.
Siis olen nyt muutaman viikon ajan repinyt hiuksiani kun 4 kk:n ikäinen pikkumies lopetti ihanaiset päiväunensa n. 3 kk:n ikäisenä. Toki nukkuu välillä pidempiäkin unia, mutta esim. viikonloppuna nukkui vain tuollaisia ½-45 min tirsoja pitkin päivää! Tänään tosin nukkui yhdet 2 h unet mikä alkaa olla harvinaista....
Itsekin tosin muistelen että siinä 6-7 kk iässä vanhemmat lapseni alkoivat nukkua säännöllisempiä unia ja niitä päikkäreitä oli kaksi/päivä. Silloin unetkin kestivät 1½-2 h. Sitä ennen päikkärit olivat miten sattuu:((
Että toivossa on hyvä elää että muutaman kuukauden kuluttua tämä vähän säännöllistyisi ja päikkärit samalla pitenisivät edes tuohon 1½ h!
Yöunet meillä poikanen nukkuu noin 20-08!!! Tosin syö 3-4 kertaa sinä aikana mutta silti...
Kirjoitin juuri toiseen ketjuun (täysimetys ja huonot päiväunet) meidän esikoisen unirytmistä. Meilllä on menty 3kk lähtien vähillä unilla - hyvin samanlaisella rytmillä kuin teillä. Itse en keksinyt mitään keinoa, millä tyttö olisi nukkunut pidempään. Ei auttanut vaunuttelu tai autolla ajo. Lohdutukseksi voin kertoa, että parin kaverini lapset, joilla on ollut vastaava unirytmi, ovat ruvenneet nukkumaan pitkiä unia sen jälkeen, kun ovat ruvenneet liikkumaan enemmän. Toivottavasti teillä unet pitenevät nopeasti, sillä vähäunisen vauvan vanhemmat ovat TODELLA tiukoilla.