kokemuksia kateudesta
Ei voi olla totta että heräsin tänä aamuna ja aloin lähes samantien ajattelemaan kateuttani toisten perheonnesta.
Olen aika tuore tapaus lapsettomuudessa, olemme yrittäneet lasta 1 vuoden ja 9 kuukautta. Alkututkimuksessa en kuullut suoraa syytä lapsettomuuteen, mutta oli loppukierto niin pitää ottaa uusi ultra ja aukiolotutkimus. Mut kuitenkin,takaisin asiaan!
En selvästikään tiedä miten suhtautua kateuteen. En kuitenkaan ole ilkeällä tavalla negatiivinen vaan yksinkertaisesti suren sitä ettemme itse saa niin helposti lasta. "Lintsasin" miehen siskon häistä koska miehen sisko oli raskaana. Nyt sitten lapsi on syntynyt ja ristiäiset olisivat edessä. On suorastaan ärsyttävää päättää et pakotanko itseni siihen vai suututanko miehen. Tiedän ettei ole järkevää lähteä oman psyykeni kannalta, en pääsisi sieltä edes kovin helposti kesken pois, matkaa sinne kun on yli 500 km. Mutta harmittaa joutua edes ajattelemaan sitä et tuottaisin pettymyksen miehelleni, joka on pyydetty kummiksi. Totuus on että tunnen itseni todella inhottavaksi ihmiseksi jos en lähde, mutta jos lähden niin saatan pyörtyillä ja jopa oksentaa tai vähintäänkin itkeä ristiäisjuhlissa. En ole hyvä käsittelemään psyykkisiä paineita.
Joten nyt kysyisin mielipiteitä ja kokemuksia kanssasiskoilta. Oletteko pystyneet voittamaan kateuden tunteen ja/tai onko teillä vinkkejä miten pystyisin selviämään tuosta tilanteesta?
Ja oletteko pystyneet selittämään tilanteen miehellenne miksi tuntuu pahalta katsoa vierestä miten onnellisia toiset ovat?
En kaipaa syyllistämistä tunteistani, tiedän että ne eivät kestä päivänvaloa, mutta ne ovat myös hyvin kimurantteja eivätkä lainkaan mustavalkoisia. Antaisin mitä vain että pystyisin sulkemaan tunteeni pois tilanteesta ja käyttäytymään kuin onnellinen ihminen. En halua joutua teeskentelemään koska mieheni huomaa sen heti.