Raskaana oleviin suhtautuminen

Itselleni ei ole annettu vielä mitää tuomiota mutta herkkänä ihmisenä kuvittelen pahinta.



Eli vähän taustoja: Olemme mieheni kanssa oleet ilman ehkäisyä marraskuusta 2006 asti, ensin en ottanut mitään stressiä, mutta kun menkat jäivät pois 5/2007 luulin että nyt se tuli, siinä sitten monta testiä tehtiin, kaikki negaa, ja 7kk kuukautisia odottelin jonka jälkeen lääkäriin ja sain Terolut-kuurin... viimeinen alkaa tänään, eli lauantaina.



Nyt viimein asiaan... Olen itsekseni möyrinyt tässä tuskassa menkkojen jäämisestä saakka, kunnes ystäväni kouluajoilta tuli vuodenvehteen jälkeen, silloin " uuden" , miehensä kanssa käymää, siinä joimme kahvia ja kun aloimme puha lapsista hän sanoi olevansa raskaana, ensireaktiota en muista, koska olin jonkinlaisessa shokissa, mutta sen jälkeen tuli pienen hetken verran suunnaton ilon tunne. Se kesti vai hetken kunnes tuli tämä " Miksi he, he ovat olleet yhdessäkin vain 5kk" (me mieheni kanssa 4v.) ja että " On se niin väärin" . Tämän itsesäälin jälkeen tuli viha, ja sen jälkeen masennus.



Toinen tapaus todella tuore, eli toisella ystävälläni, joka on seurustellut 2v. kihlattunsa kanssa (heillä suhde päin hel****iä, kertoi kahvihetkellä villistä seikkailustaan vieraan miehen kanssa, sen jälkeen sanoi että kuukautiset ovat viikon myöhässä. Tässä vaiheessa ajattelin että ei siellä mitään voi olla. No vitsillä heitin että, " Tee testi" no kaverini sanoi että " Mulla on tuolla kyllä yksi testi, teenpä sen" .... no tuli hetken kuluttua vessasta ulos testi kädessä, katsoi ensin testiä, sitten pakettia ja sitten testiä jolloin tokaisi " Ei tarvinnut kauaa odottaa" Plussaahan se näytti. Sen jälkeen tuli ilmi että ystäväni ovis ollut juuri samaan aikaan kun ollut sängyssä Herra Seikkailun kanssa, oman miehen kanssa viikko ennen Herra Seikkailua ja viikko sen jälkeen. Sanoi vielä siinä ettei voi lasta pitää... ja minä kun suhtaudun aborttiin hyvin jyrkästi, niin reaktio oli sama kuin em x 100!! Myöhemmin ystäväni kuitenkin päätti pitää lapsen ja nyt menossa rv 10..Tosin edelleen suhtautumisen kanssa ongelmia.



Itse käyn säänöllisesti psykologilla, koska vauva-asia alkoi mennä päässäni jo sairauden puolelle, ja se haittaa töissä keskittymiskykyäni, jonka takia menossa sairasloman 3vko. Onneksi asiat selkenemään päin. =)



En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta muista ettet toki ole ainoa tuon asian kanssa =)



Tsemppiä viikonloppuun!

Olemme siis yrittäneet lasta 8 vuotta. Siis ensimmäiset vuoden normaalia elämää ilman sen kummempaa " yrittämistä" . " 2005 mentiin hoitoihin ja edelleen clomeja syön. " Tehokkaampiin" hoitoihin ei ole lääkäriltä lähetettä saatu.



Ystävä/lähipiiriimme syntyy paljon vauvoja, mutta olen itse pystynyt iloitsemaan muiden odotuksesta ja vauvoista lähes vilpittömästi. Joskus mietin miksi lapsia annetaan sellaisiin perheisiin, joissa on esim alkoholi- tai huumeongelmaa, tai jotain muuta mikä mielestäni on huonommin kuin itsellämme. Tähän ei löydy vastausta, mutta se joskus mietityttää, kun itsellä on herkemmät ajat asian suhteen. Kuitenkin mielestäni (mieheni ajoittain eri mieltä :) ) olen pystynyt suhtautumaan koko asiaan tasapainoisesti. Jollain lailla kuitenkin ymmärrän niitä tunteita joita jotkut naiset kokevat vauvojen kohdalla. Eli ei voi hyväksyä muiden raskautta, ei voi ottaa vauvaa syliin, koska se tuoksu on omanlaisensa. Yms. Joskus itselläkin tuntuu esim kaupungilla, että huomaa paljon raskaana olevia naisia ja onnelisen näköisiä pariskuntia työntämässä vaunuja, joskus jopa kaksosia... On aikoja jolloin asioihin kiinnittää enemmän huomiota, ja ne satuttaa enemmän, mutta pääsääntöisesti hyväksyn sen onnen minkä ystävä pariskuntamme saavat ja usein he ovat sen mielestäni ansainneet.



On varmasti raskasta hyväksyä toisen odotus ja ilo, ja vielä vaikeampaa se jos odottava miettii haluaako lasta ollenkaan. Toivon kuitenkin, että kaikilla teillä olisi voimia hyväksyä heidän onni, ja voimia antaa myös heille tilaa iloita odotuksestaan. Mutta jos mahdollista, niin asiaa varmasti auttaa jos keskustelette asiasta mahdollisuuksien mukaan.



En osaa oikein tukea tämän paremmin asiassa. Toivon kaikkea hyvää ja aurinkoista kevään odotusta kaikille!

Minulla on kans lähipiirissä raskaana olevia ja ensin sitä on onnellinen ja tietysti toivoo, että jokainen lasta haluava sen saa, mutta pakko on myöntää, etä jossain vaiheessa olo on myös surullinen siitä, että ei itse ole pystynyt saamaan lasta, ainakaan vielä...



Jos raskaana oleva miettii aborttia, niin siihen en osaa suhtautua mitenkään järkevästi ja koitan välttää joutumasta sellaisiin keskusteluihin mukaan.



En osaa neuvoja antaa miten suhtautua raskaana oleviin, mutta onneksi täällä saa näitäkin asioita pohtia yhdessä.

en tiedä osaanko auttaa mutta meillä lapsettomuutta jo 9 vuotta (vai onkohan jo 10vuotta mut anyway) ja monet kaverit ovat raskautuneet tuona aikana. Mulla on taas niinpäin että kaverit eivät ole kertoneet vasta sitten kun ovat olleet yli puolenvälin raskaana ja yksi kertoi vasta sitten kun oli synnyttänyt...ihmettelinkin tuolloin että miksi kaverit eivät halua että nähtäisiin mut soittelutkin jäi aika harvaksi ku en viitsinyt enää ruinata vierailulla käymistä tms. Olenkin kysynyt jälkeenpäin että miksi kaikki muut ovat saaneet tietää mutta minä ja minun mieheni ei ja saimme vastauksen ettei meille viitsinyt kertoa ku olisimme saattaneet pahoittaa mielemme tämän lapsettomuuden takia. Pahoitin todella mieleni...aivan kuin lapsettomuus olisi kavereitteni mielestä joku sairaus. Mielestäni jos teillä kaverit ilmoittavat olevansa raskaana niin minä olisin teinä tosi otettuja koska kertovat ainakin että missä mennään ja haluavat teidätkin siihen iloon mukaan ja arvostavat teitä! Minä olen nyt näihin kavereihin enää tosi harvoin yhteydessä koska eivät viitsineet kertoa elämää mullistavista uutisista minulle ja se että salaavat raskauden parhaalta kaverilta joten eivät ole minun arvoisia. Tietenkin jos olisivat kertoneet minulle ja miehelleni raskaudesta niin olisin ollut tosi onnellinen ja iloinen heidän puolestaan.

Hellurei..



minäkin kerron omat ajatukseni..

mua ahistaa eniten se että sellaiset jotka eivät pysty lastaan elättämään, saavat lapsen/lapsia. Mun kurssikaverilla on sijaislapsia, he saivat sisarukset 2kk ja 11kk, siis just tuo maaginen 9kk ikäeroa. Oikeat vanhemmat tuskin saavat lapsiaan ikinä takaisin. Sellainen ärsyttää, kun jotkut saavat lapsia pelkästään ajatuksen voimalla, eivätkä sitten pysty hoitamaan niitä. Ja toiset yrittää " harrastaa seksiä" labrassa, eikä silloinkaan välttämättä onnistu.



Kurssillani on 12 henkilöa, ja minä olen jo viides joka on tätä hoitorumbaa on läpi käynyt, joten tämä on lapsettomuus on yleisempää kuin luullaan. Olen ajatellut että myös joku tuttava, joka ilmoittaa olevansa raskaana, voikin olla hoitorumban läpikäynyt. Kaikki kun eivät siitä avoimesti puhu.



Siispä olen ainakin tähän saakka iloinnut toisten raskaudesta, siis sellaisten jotka tunnen. Saa nähdä miten mieli muuttuu. Niin ja mieluummin haluan kuulla heti jos joku odottaa, eikä vasta sitten kun on jo syntynyt, saapahan sen 9kk aikaa valmistautua..



Mutta meitä on moneen junaan, ja mitä kauemman lapsettomuus kestää, varmasti sen vaikeampaa on kohdata raskaana olevia tuttavia.



Tsemppiä kaikille, ja toivotaan että hoidot onnistuu!



-tatjuska-

Hei!



Täällä yksi tuore tapaus, ei omaa kiertoa ja ilman ehkäisyä oltu reilut puoli vuotta. Jonotamme hoitoon.



Tänä yritysaikanamme kaksi minulle tuttua (mieheni tuntee vain toisen näistä) kaveria on tullut raskaaksi. Yhteinen tuttumme ei ole suosiossamme muutenkaan ja pystyn kyllä luontevasti häntä tavatessani keskustelemaan kaikesta raskauteen liittyvästä, mutta salaa ajattelen hänestä pahasti. Ajatukset ovat " hah, tuonkin minä hoitaisin paremmin" ja " rouva X nyt ei osaa YHTÄÄN suhtautua asiaan niinkuin minusta pitäisi" -rataa. Eli kaiketi peruskateutta à la 3-vuotias... :D Ja olen vahingoniloinen kaikista vaivoista, selkäkivuista, oksennuksista jne.



Toisen kaverini kanssa pystyn ihan luontevasti kanssa juttelemaan, mutta halveksin mielessäni hänen kahvin- ja tupakankäyttöään raskauden aikana. Tämän kaverini näen yleensä ilman hänen perhettään, mutta kun kerran näin hänet miehensä ja esikoisensa kanssa yhdessä, minulle tuli pohjaton suru, kaipuu ja itketys koska heillä näytti olevan juuri sellaista mitä kuvittelen että meilläkin sitten lapsen kanssa olisi.



Kaiken kaikkiaan mieheni ei ilmaise näitä suruja, mutta vahingonilooni hän joskus tuntuu liittyvän mukaan. Hän osaa suhtautua rakentavammin ja miettii lähinnä mitä myönteistä lapsen kanssa tulee tekemään. Mieheni suhtautuu tämän tuntemansa rouva X:n aviomiehen eli siis tulevan isän touhuihin (tuleva isä on nyt " varastoon" miesporukassa koska vauvalta ei ehkä ole aikaa) vähän halveksivasti, ehkä mieheni on kateellinen hänelle omalla tavallaan.



Nämä toisten ilosta nauttimattomuuden tunteet vaivaavat minua. Älkää kokeilko tätä kotona... :) Yksi syy tunteisiini on varmaan kun kukaan ei tiedä yrityksestämme ja salailu tuntuu pakahduttavalta jo sinänsä. Yksinpärjääminen on raskasta ja halpoja " huveja" on keksittävä.



Siskot, koetetaan jaksaa.