Muita äitejä joilla oma rytmi sekaisin?
Sama juttu taas tänä yönä: täällä kukutaan hereillä kun ei väsytä. Sänkyyn jos menee niin saa pyöriä hereillä pitkään ennen kuin uni korjaa. Tätä jatkuu nyt kolmatta viikkoa kun klo 20 jälkeen mieli selvästi virkistyy. Huomisesta taas tulossa zombie-päivä kun väsyttää vallan vietävästi, päivällä ei silti saa unta vaikka olisi mahdollisuus päikkäreihin...
Muita kohtalotovireita?
-s-
Kommentit (3)
Meinasin eilen juuri kirjoittaa samasta aiheesta. Minulla on ongelmia nukahtaa, jos lapsen yösyöttö osuu klo 1-3 välille. Valvon vähintään kaksi tuntia ennen kuin uni tulee, vaikka olisinkin väsynyt. Koko vauva-aikana olen tainnut nukkua yhteensä 5 kertaa päikkärit tähän mennessä.
Nyt on parin viikon verran ollut nuhaa ja yskää. Yössä saanut nukuttua 4-5 h, vain muutamana yönä pidempään. Lapsi nukkuu aivan kuten ennenkin eli omasta päästä on kiinni tuo nukkuminen. Ennen lasta nukuin vähintään 7 h/yö ja viikonloppuisin vielä pidempään. Olin myös iltauninen, mutta nykyisin parhaimmat unet saan aamulla klo 6 jälkeen. Kaikki on siis kääntynyt päälaelleen. Viime yö oli taas hyväuninen. Tänäyönä siis valvotaan?
Titi
Eli täälläkin valvotaan helposti 1-2, jos sänkyyn menee niin ei uni tule kun tietää että pian saa jo nousta. Sitten aamulla tyttö nukkuu niin hyvin, kahdeksalta herää ja jos saa saman tien rintaa niin nukahtaa uudestaan ja nukkuu jopa 12 asti!! Tottakai minäkin sitten nukun, mutta sehän ei tilannetta paranna, illallahan ei saa taaskaan unta. Ja nyt oon huomannut että tyttökin on siirtämässä rytmiä eteenpäin, eli ei nukahda illalla vasta kun 23 aikoihin kun ennen sai laittaa klo 21 sänkyyn. Pitäis ruveta herättämään sitä 8 ja pitämään hetken hereillä jotta sitten aamupäiväunet olis ekat päikkärit eikä nukuttais yhteen pötköön aamulla.
Se on sitä, kun kaks lasta on niin äitin aika jää vähille. Sen takia on jotenkin pakko saada hengäthtää, ja kun vauva nukahtaa klo 23 saa äiti vasta sen jälkeen " omaa aikaa" . Sehän ois eri asia ninkuin teillä joillakin, ettei saa aamullakaan nukkua! Onhan niitä " rauhoittavia" mitä saa ostaa luontaistuotekaupasta, mulla auttoi tosi hyvin aikoinaan kun kärsin unettomuudesta. Herbimare vai mikä se oli.
Täällä myös valvotaan turhankin paljon ja jatkuvasti. Mulla on kyllä aina ollut ongelmana että olen illan virkku ja aamun torkku. Nyt kun en ole töissä niin jotenkin on tuo oma rytmini taas tullut esiin. Pännii tämä valvominen kun olisi järkevintä nukkua kun vauva nukkuu....Aamulla sitten on ihan väsy.