Kuumeilua
Olen 24 vuotias nainen. Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä jo 7 vuotta. Vanha pari, joku sanoisi. Olen kuumeillut aina toisinaan. Se on yleensä ollut hetkellistä.
Mieheni sisko ilmoitti meille loppu kesästä että heille tulee vauva. Aloin taas oireilla. Nyt kun olen seurannut masun kasvamista ja kuunnellut äidin tuntemuksia, tuntuu ettei tämä ole menossa ohi. Olen todella innoissani tulevasta pikkukaverista.
Puhuimme loppukesästä mieheni kanssa että nyt ei ole vauvan aika. Meillä molemmilla oli erinäiset syyt ratkaisuun. Mieheni mielestä elämämme on liian hektistä ja elämäntapamme liian haasteelliset (syömme milloin syömme, mitä syömme ym). Minä en haluaisi luopua matkailusta jota vauva tietyst ainakin muutaman vuoden rajoittaisi.
Minun vanhempani saivat minut todella nuorina ( 19v/20v) kun taas mieheni vanhemmat olivat molemmat jo yli 30v. Minun tunteeni oikeasta iästä ovat ristiriitaiset. Toisaalta tunnen että itselläni on vielä kasvuvaraa, toisaalta en halua olla "liian vanhakaan" saadessani ensimmäiseni. Miehenini miehestä hänen vanhempansa olivat juuri oikean ikäisiä.
Tiedän ettei nämä tunteet vaan lopu. Haluan vauvan. Silti yritän ajatella järkevästi: Olen vielä nuori. Asumme pienessä kaksiossa, miten tila riittää? Miten rakkaat kissamme suhtautuvat? Miten parisuhteelle käy? Olenko valmis?
Toivoisin ajatuksen vaihtoa muiltakin. Onko joku samassa tilanteessa tai kenties päässyt tilanteen yli? Mitä tapahtui?
Kommentit (4)
Nyt olisit hyvässä hedelmällisessä iässä, eikä lapsenteko koskaan ole niin varmaa, välillä sitä kääröä voi joutua odottelemaan useamman vuoden.
Ja sen voin sanoa, ettei vauva kovasti kyllä matkustelua häiritse. Meidän poitsu on nyt 2 v. ja käynyt jo kolmessa eri maassa, afrikassa asti. Tietysti matkustelu pitää tietenkin suhteuttaa siihen että se vauva on mukana, mutta kyllä me ollaan ainakin pärjättty reissussa loistavasti. Me ollaan aina reissattu niin paljon että lapsi on tottunut siihen ettei kaikki tapahdu tällä sekunnilla.
Jep, tiedän miltä tuntuu. Olen suunnilleen samanikäinen kuin sinä ja haaveilen vauvasta.. siksi mä täällä keskustelupalstallakin majailen, vaikka parempaakin tekemistä olisi. Miehen kanssa olen puhunut vauvasta ja moneen kertaan ilmoittanut, että haluan vauvan. Mies vaan sanoo, että kunhan nyt ensin koittaisit saada nuo opinnot loppuun ja ehkä työpaikan jne. Ja oikeassahan hän on. Vuoden verran ansiotyötä nostaisi äitiyspäivärahaa ja olisi kiva olla äitiyslomalla, eikä työttömänä kotiäitinä. Mutta kun haluan vauvan. :)
Käytämme ehkäisynä kumia, joten ehkäisystä huolehtii ennemmin mies kuin minä. Vauvakuumeiluni on kuitenkin johtanut siihen, että kumi menee päälle entistä myöhemmin ja muutenkin ehkäisystä on tullut vähän varomatonta. Ken tietää, ehkä saamme toivotun vahingon.. ;) ... Noh, ehkä taidan kuitenkin ruveta tekemään kouluhommia, että saisin miehen vaatimukset täytettyä ja päästäisiin vauvapuuhiin vaikka jo vuoden päästä! :)
Toivottavasti sinunkin vauvapulma ratkeaa tavalla tai toisella. Kohta saat hypistellä kälysi vauvaa ja sitten vauvakuume viimeistään joko ryöpsähtää yli tai lakkaa kuin seinään.. :) Suosittelen, että otatte lapsen hoitoon ja vaikka yökylään, niin saatte vähän harjoitella ja tietää, miltä oman lapsen kanssa oleminen saattaisi tuntua. Jospa miehellesikin tulisi kuume! :) Onnea peliin!
Kiitoksia molemmille kirjoituksistanne!
Valatte minuun uskoa että tämä voisi onnistua. Eri asia on tietysti se kuinka kauan joutuu yrittämään ennen kuin (ja jos nyt yleensä sellainen suodaan) tärppää.
Täytyy puhua miehen kanssa asiasta pikku hiljaa. Meillä kuitenkin on ihan hyvä tilanne. Molemmat olemme töissä. Ja muutenkin asiat ihan hyvin.
Yritän elää tämän kuumeilun kanssa kuitenkin nähdäkseni ensin miten kälylläni lähtee elämä pikkuveijarin kanssa sujumaan.
Muutkin saavat kirjoittaa omia mielipiteitään tilanteesta. Arvostan niitä suuresti tämän ajatusmylläkän keskellä!