En uskalla seurustella koska en voi kestää ajatusta suhteen epäonnistumisesta

Ollessani 16v vanhemmat olettivat mun menevän seuraavana kesänä naimisiin silloisen poikakaverin kanssa. Kuten yleensä teinisuhteissa, ero tuli jonkin ajan kuluttua. Vanhemmat haukkui miten pilaan heidän Joulunsa mököttelemiselläni, mut oli pari päivää sitten jätetty. Myöhemmin myönsivät että ihan tahallaan halusivat käytöksellään tehdä suhteestani huonon ja toivoivat että eroamme.

Nykyään olen 23v ja harrastan vaan epämääräisiä seksisuhteita. Vanhemmat sanoivat vuosi sitten että kukaan ei halua mua. En edes uskalla aloittaa mitään vakavaa parisuhdetta, koska en voi jotenkaan sitää ajatusta epäonnistumisesta ja niistä haukkumisista jotka siitä seuraisi. Ähähähä huora, kukaan ei halua sua! Saan kuulla pelkkää haukkumista jos käy niin että suhde meneekin poikki. Se on automaattisesti mun vika. Olen sitoutumiskammoinen ja pelokas. Vituttaa. Kiitos kun sain avautua, en tiedä mikä pointti tässä oli. Sanottakoon vielä se että vanhempani eivät kuulu mihinkään lahkoon eivätkä muutenkaan ole mitään uskonnollisia, eli sillä tuota ei voi selittää.