Juntti mies ottaa aivoon
Olen ollut naimisissa kuusi vuotta. Lapsia meillä on kaksi ja kiva talokin on.
Ainoa ongelma on mies. Jotenkin hänessä ärsyttää ihan kaikki. Esim. Se kun teen jotain, hän vain kyttää vieressä sanomatta sanaakaan.
Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä millaista on pyörittää lapsiperheen arkea. Jauhaa vain että eihän se niin raskasta voi olla kun lapset ovat jo sen verran isoja ja itsenäisiä. Pyykit pesee tiskikone ja tiskit tiskaa tiskikone.
En oikeasti ymmärrä miksi olen haksahtanut tuollaiseen juntiin.
Kun menen joogaan, mies on saman tien puristelemassa pepusta jne. Olen kuulemma niin seksikäs tiukoissa housuissani. En hitto soikoon jaksa mitään jatkuvaa kähmimistä. Hankkisi barbaran.
Seksi hänen kanssaan on ihan järkyttävän puisevaa. Sama kaava aina. Lopuksi huohotus, karjahdus ja lasti laatikkoon. Varmaan jotain piristystä olisi mahdollista järjestää mutta eipä paljoa kiihota tuo törppö.
Nyt mies on kavereiden kanssa mökillä ja ai että sielu lepää. Tosin jopa hänen tavaroidensa näkeminen saa ärsytykseni heräämään.
Kyllä, pitäisi erota mutta joku minussa sanoo että kyllä tämä tästä vaikka tiedän että tuosta juntista ei mitään prinssiä tule kuoriutumaan. Täytyy vain toivoa että lapsista ei tule tuon miehen kuvotuksen peilikuvia.
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:05"]Just, oma mies juntti kana, just jätti mut, mutta vaikutat aika kiittämättömältä.. Ehkä kannattaisi puhua miehen kanssa, ja erota, ei ole reilua toista kohtaan että ajattelet seläntakana noin.
Kunpa oma kumppani olisi ajoissa puhunut minulle tunteistaan, eikä salannut niitä ja yhtäkkiä vaan naps, suhde poikki.. Vaikea sitten tajuta missä meni vikaan :/
[/quote]
Hahhhah, siis juntti kanssa :D
Menit kuitenkin tämän miehen kanssa naimisiin asti ja juntin piirteitä ei seurusteluaikana esiintynyt, vai.
Kuulostat siltä, ettet ymmärrä rakkaudesta mitään.
Meillä se on nainen joka puristelee perseestä joka välissä. Voinko minä miehenä sanoa, että toivottavasti tytöistä ei kasva äitinsä kaltaisia juntteja? No ei, olisin ihan kauhea ihminen tietysti.
MIksi menit junttikanan kanssa naimisiin ja hankit lapsia?
Jätä se jos vituttaa äläkä meille vittuile vitun ämmä.
Tällaista tulee elämästä, kun rakastaa rakastumista.
Kun mies ei enää anna rakkauden viboja, hän onkin aivan kauhea juntti! Minkälaiset odotukset teillä mahtoi olla liitolta? Siis naiset ja miehet?
Standardi vastaus:"Kyllä minulla on oikeus onnelliseen avio/avoliittoon!" Niinpä. Oikeus!
Ja erotessa:"Lapsienkin kannalta on parempi, etteivät vanhemmat tappele koko ajan!" Siis lapset kantavat vastuun eripurasta, eivät vanhemmat, jotka voisivat olla aikuisia ja ottaa aikuisen vastuun, mutta ei, koska mielihyvä!!
Just, oma mies juntti kana, just jätti mut, mutta vaikutat aika kiittämättömältä.. Ehkä kannattaisi puhua miehen kanssa, ja erota, ei ole reilua toista kohtaan että ajattelet seläntakana noin.
Kunpa oma kumppani olisi ajoissa puhunut minulle tunteistaan, eikä salannut niitä ja yhtäkkiä vaan naps, suhde poikki.. Vaikea sitten tajuta missä meni vikaan :/