Missä koiraton nainen voisi tavata sinkkuja koiranomistajamiehiä?
Minulla ei ole koiraa elämäntilanteen epätasaisuuden vuoksi. Tulevaisuudessa, kun saan opiskelut päätökseen, tulee kyllä olemaan.
Ei sillä, että se koira olisi ykkösjuttu miehessä. Kaikki koiranomistajamiehet, joihin olen törmännyt tuntuu vaan olevan aivan ihania ainakin sen hetken jutustelun perusteella. Minulla oli koira hoidossa kuukauden ja sen aikana tapasin enemmän kivoja miehiä kun koskaan muulloin. Mielestäni koiran omistaminen kertoo myös tietynlaisesta lempeydestä ja siitä, että pystyy huolehtimaan toisesta elävästä olennosta itsensä lisäksi. Jonkinlainen sympaattisuus myös huokuu heistä.
Koirapuistoon tai mihinkään koiraharrastuksiin ei tietenkään voi mennä ilman koiraa.
Kommentit (7)
Eikö koiranäyttelyyn muka pääse edes katselemaan
Mun luona. Tarjoilen terrierimakkaraa ja pystykorvapihviä.
Meitä löytyy metsäpoluilta, koirapuistoista, pururadoilta jne. Itse kuljen aina syrjäisissä metsissä poluilla, teillä, rämmin metsissä koiran kanssa. Harvoin tulee vastaan muita kuin metsän eläimiä. Ois kiva törmätä vaikka metsässä lenkkeilevään naiseen:) Ei taida sellaista tapahtua vaan.
Lainaa naapurin koira ja lähde illalla kahdeksan paikkeilla lenkille.
Ei valitettavasti ollut naapurin koira mulla lainassa, vaan kaverin koira 100km päästä. Ei oikeastaan ole tässä lähellä koiraa, jonka voisin vaan lainata ja lähteä lenkille. Jos olisi, niin mielelläni lenkittisin sitä myös ilman taka-ajatusta miesten tapaamisesta. Joskus on vaikea saada perse ylös penkistä ilman motivaattoria, tässä tapauksessa se olisi koira. :)
Lenkkipoluilla ei tule kovin usein vastaan miestä koiran kanssa, lähinnä näitä itsekseen lenkkeileviä miehiä, joilla on kuulokkeet päässä ja sellanen ilme ettei uskalla mennä lähellekään. Pitäisi vissiin vaihtaa lenkkeilypaikkaa!
ap
Kysy saako koiranulkoiluttajamiehen koiraa silittää ja rapsuttaa siitä sitten...
Ulkoiluta ystäväsi koiraa sillontällöin :) ja koirapuistoon!