inhoan tätä "tautia" nimeltään ADHD!

Tauti :D

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:26"]

Mun lapsella on diagnosoitu adhd, aistisäätelynhäiriö sekä uhmakkuushäiriö. En jaksa tätä arkea enää yhtään. Poika on oikea rasittavuuden huippu, tekee uhallaan, huutaa, sotkee, haukkuu, raivoaa jne. Päivässä ei ole yhtään hyvää hetkeä ja koko ajan vituttaa. Minkä helvetin takia mun täytyy kärsiä tälläsestä?! Oon ollu yhteydessä soskuun, sairaalaan ja perheneuvolaan että en jaksa mutta apuja ei heru mistään. Vihaan tätä tautia joka saa mut vihaamaan omaa lastani! Jos olisin elämän tiennyt olevan tällästä, en ois ikinä lasta tehnytkään. Miten muut jaksaa tätä adhd:ta?!

[/quote]Ota äkkiä yhteys ADHD-liittoon, niin saatte molemmat apua!

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:25"]

En halua pelotella, mutta addu teininä on sitten todella hankala ja rasittava, etenkin jos pukkaa vähän masennusta kaupanpäälle...

[/quote]Mä synnyin mielialahäiriöisestä  adhd-äidistä, kivaa on ollut...tai sitten ei.

Kenellä mitäkin. Ei ole herkkua itsetuhoisen äidilläkään.

Tuttua tutumpi tunne.  Meillä myös AD/HD lapsi + muutama muu diagnoosi päälle. Avun saaminen oli muinoin vaikeaa. Katsellaan ja odotellaan oli tuttu lause minkä saimme usein kuulla. Uhmaa, raivokkuutta, väkivaltaa yms olivat arkeamme. Monen mutkan kautta saimme lapsen lopulta sairaalajaksolle ja sieltä laitokseen asumaan.  Yhtä ja toista on sattunut tässä muutaman vuoden aikana. Tilanne oli jo parempi ja parempaan suuuntaan menossa. Kunnes tuli uusi pohjakosketus.

Valitettavasti myös minä olen alkanut vihaamaan ja inhoamaan lastani. Sanat ja teot on satuttaneen niin paljon.  Olen ymmärtänyt ja yrittänyt ymmärtää monia asioita, mutta raja vaan tuli vastaan.

Kotilomia laitoksesta oli, mutta niistä olen nyt luopunut. En jaksa, en pysty, en halua.

Ei ole nämä menneet vuodet olleet mitenkään auvoisia. On saanut taistella lapsen kanssa ja on saanut taistella avun saamisesta. Rajat, säännöt ja rakkautta.  Eipä auttanut. Tässä vaiheessa on helppo ymmärtää miksi niin moni erityislapsen vanhempi eroaa. Koko tämä paletti on rikkonut perheeni.

Minkä ikäinen aloittajan lapsi on?

Voimia ja jaksamista.

Perinnöllistä taitaa useimmiten olla.

Haloo nyt avmammat!

Otan osaa.  Tuo uhallaan tekeminen, huutaminen ja raivoaminen on tosi tuttua meilläkin, ja yleensä siitä saa kärsiä pikkusiskot, ennenkuin pääsen hätiin. Kiusaaminen on väsyttävää, kun ei usko ensimmäisestä sanomisesta vaan pakonomaisesti jatkaa toimintaa kuin mankeli olisi päällä. Erityisluokalla on, mutta seiska alkaa ja menee normaaliluokalle (kunnan säästöpäätös), käy joissain aineissa pienemmissä ryhmissä. Mä en usko, että pärjäisin, jos mieheni olisi yhtään tossukampi, mutta hän on onneksi tiukka ja isokokoinen, ja omaa erittäin kantavan raivariäänen,  saa pojan aina pysäytettyä. Fyysisesti poika alkaa olla isompi kuin minä, joten henkinen yliote on tärkeää. Haukkumista ei meillä suvaita, ja siitä seuraa aina rangaistus. Poika on tosi kiintynyt tiettyihin juttuihin, ja niiden poisottaminen on pahin rangaistus. Asioista myös keskustellaan, ja yritetään saada lapsi näkemään asiat toisten kannalta. Silti tyhmiä järjettömiä päähänpistoja tulee.

Se mikä on selvästi auttanut, on pojan ohjaaminen urheiluun, joka lähti alunperin siitä, että hän oli motorisesti vähän kömpelö. Hän selvästi nauttii siitä, ja se väsyttää häntä ja parantaa keskittymistä.

Onko teillä lääkitys? Meillä harkitaan nyt murrosiän alkaessa. Katsotaan nyt, miten koulu sujuu isossa porukassa. Pienessä ryhmässä mennyt hyvin. Olen ollut lääkitystä vastaan, koska pojalla on vaan yhdet sisäelimet ja tiedän lääkkeiden rasittavan maksaa ja munuaisia.

Lohdutan itseäni sillä, että asiat voisi olla paaaljooon huonomminkin, varsinkin kun kuljen ohi kehitysvammaisten "lasten" kodin.  Moni heistä on 3-5-vuotiaan tasolla oleva aikuinen. Mun pojallani on sentään mahdollisuus saada normaali aikuisen elämänkaari. Nyt pitää vaan jaksaa vääntää.

Oletko sä ollut yhteydessä esim. ADHD-lasten vanhempien ryhmiin?

7 sä voit sitten vastailla niitten opettajien wilmaviesteihin, kun on häiriöitä ja kepposia, että "kunnan säästöpäätös, nauttikaa".

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:53"]Otan osaa.  Tuo uhallaan tekeminen, huutaminen ja raivoaminen on tosi tuttua meilläkin, ja yleensä siitä saa kärsiä pikkusiskot, ennenkuin pääsen hätiin. Kiusaaminen on väsyttävää, kun ei usko ensimmäisestä sanomisesta vaan pakonomaisesti jatkaa toimintaa kuin mankeli olisi päällä. Erityisluokalla on, mutta seiska alkaa ja menee normaaliluokalle (kunnan säästöpäätös), käy joissain aineissa pienemmissä ryhmissä. Mä en usko, että pärjäisin, jos mieheni olisi yhtään tossukampi, mutta hän on onneksi tiukka ja isokokoinen, ja omaa erittäin kantavan raivariäänen,  saa pojan aina pysäytettyä. Fyysisesti poika alkaa olla isompi kuin minä, joten henkinen yliote on tärkeää. Haukkumista ei meillä suvaita, ja siitä seuraa aina rangaistus. Poika on tosi kiintynyt tiettyihin juttuihin, ja niiden poisottaminen on pahin rangaistus. Asioista myös keskustellaan, ja yritetään saada lapsi näkemään asiat toisten kannalta. Silti tyhmiä järjettömiä päähänpistoja tulee.

Se mikä on selvästi auttanut, on pojan ohjaaminen urheiluun, joka lähti alunperin siitä, että hän oli motorisesti vähän kömpelö. Hän selvästi nauttii siitä, ja se väsyttää häntä ja parantaa keskittymistä.

Onko teillä lääkitys? Meillä harkitaan nyt murrosiän alkaessa. Katsotaan nyt, miten koulu sujuu isossa porukassa. Pienessä ryhmässä mennyt hyvin. Olen ollut lääkitystä vastaan, koska pojalla on vaan yhdet sisäelimet ja tiedän lääkkeiden rasittavan maksaa ja munuaisia.

Lohdutan itseäni sillä, että asiat voisi olla paaaljooon huonomminkin, varsinkin kun kuljen ohi kehitysvammaisten "lasten" kodin.  Moni heistä on 3-5-vuotiaan tasolla oleva aikuinen. Mun pojallani on sentään mahdollisuus saada normaali aikuisen elämänkaari. Nyt pitää vaan jaksaa vääntää.

Oletko sä ollut yhteydessä esim. ADHD-lasten vanhempien ryhmiin?
[/quote]Tulevan luokan oppilaita ja opettajaa ja heidän jaksamistaan ajatellen kannattaa aloittaa lääkitys sitten ajoissa eikä vaan katella ja katella. Lääkkeet ovat toimineet hyvinkin itse opettamillani adhd lapsilla. Hakekaa asiantunteva lääkärikontakti. Päivät pitenee yläkoulussa ja läksyjä enemmän.

En halua pelotella, mutta addu teininä on sitten todella hankala ja rasittava, etenkin jos pukkaa vähän masennusta kaupanpäälle...

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:25"]En halua pelotella, mutta addu teininä on sitten todella hankala ja rasittava, etenkin jos pukkaa vähän masennusta kaupanpäälle...
[/quote]

Näin on. Minulla 12 v tyttö juuri tällainen. Asiaa pahentaa muita aikaisemmin alkanut murrosikä ja asperger-piirteet, jonka takia kaverisuhteet on ihan solmussa. Neurologisiakin diagnooseja on ja oppimisvaikeuksia. Nyt kokeillaan adhd-lääkitystä, jospa siitä olisi edes koulunkäyntiin apua. Aspergeriin ei vaan ole lääkettä olemassa, jotain terapiaa mahdollisesti tulossa, mutta sitä varmaan saa odottaa aika kauan.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:34"]Tuttua tutumpi tunne.  Meillä myös AD/HD lapsi + muutama muu diagnoosi päälle. Avun saaminen oli muinoin vaikeaa. Katsellaan ja odotellaan oli tuttu lause minkä saimme usein kuulla. Uhmaa, raivokkuutta, väkivaltaa yms olivat arkeamme. Monen mutkan kautta saimme lapsen lopulta sairaalajaksolle ja sieltä laitokseen asumaan.  Yhtä ja toista on sattunut tässä muutaman vuoden aikana. Tilanne oli jo parempi ja parempaan suuuntaan menossa. Kunnes tuli uusi pohjakosketus.

Valitettavasti myös minä olen alkanut vihaamaan ja inhoamaan lastani. Sanat ja teot on satuttaneen niin paljon.  Olen ymmärtänyt ja yrittänyt ymmärtää monia asioita, mutta raja vaan tuli vastaan.

Kotilomia laitoksesta oli, mutta niistä olen nyt luopunut. En jaksa, en pysty, en halua.

Ei ole nämä menneet vuodet olleet mitenkään auvoisia. On saanut taistella lapsen kanssa ja on saanut taistella avun saamisesta. Rajat, säännöt ja rakkautta.  Eipä auttanut. Tässä vaiheessa on helppo ymmärtää miksi niin moni erityislapsen vanhempi eroaa. Koko tämä paletti on rikkonut perheeni.
[/quote]

Otan osaa. Alapeukkujen määrästä näkee, miten samaa kokemattoman on mahdotontsa ymmärtää kuinka koville vanhempi voi erityislapsen kanssa joutua, kun mikään normaali rajojen asettaminen ei tehoa. Avun saaminen on todella vaikeaa ja vanhemmille sitä ei ole saatavilla, korkeintaan keskusteluapua psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mikä on yhtä tyhjän kanssa tai vain pahentaa tilannetta. Kun on vuosikaudet näitä asioita vatvottu eri ihmisten kanssa, niin se nk. "keskusteluapu" ainoastaan syö vähäistä vapaa-aikaa, jolloin voisi vaikka mennä salille hetkeksi arjesta irrottautumaan. Lisäksi se omalla kohdalla johtaa itkukohtauksiin, kun asiat ovat niin kipeitä. Toisaalta turhauttaa ehdotukset tarrakorttien tma käytöstä tai neuvot adhd-lapsen kasvatuksesta (ei liikaa kieltoja, muista kehua pienistäkin asioista). Joo, me osataan nää jo. Ihan kaikkea on kokeiltu ja käytetty. Voisiko saada jotain konkreettista apua arkeen, lastenhoitoon tai siivoukseen vaikka?

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 10:57"]

7 sä voit sitten vastailla niitten opettajien wilmaviesteihin, kun on häiriöitä ja kepposia, että "kunnan säästöpäätös, nauttikaa".

[/quote]

Opettajaparat. He eivät voi edes uhata ottaa kännykkää tai läppäriä pois. Lapsi pilaa kaikkien päivän koulussa.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:25"]

En halua pelotella, mutta addu teininä on sitten todella hankala ja rasittava, etenkin jos pukkaa vähän masennusta kaupanpäälle...

[/quote]

Eivät kaikki ole. Meillä impulsiivisuus on helpottanut hurjasti iän myötä. Ennen lääkityksestä huolimatta oli kamalaa, lähinnä ala-astella. Pari vuotta mennyt nyt tosi hienosti, poika nyt 16v, sisarustenkin kanssa menee hyvin, koulu ei ihan aina maistunut. Toki tarkkaavaisuushäiriöstä johtuvia ongelmia, unohteluja tms. on mutta ne tuntuu nyt pieniltä.. Mutta tietysti vähän jännitämme miten poika isompana pärjää.

Jaksakaa, älkää luovuttako! Johdonmukaisuus tuottaa hedelmää. Pitkää pinnaa ja tsemppiä!

Mistä tuommoisia hirviölapsia syntyy? Kulkeeko tuo perinnöllisenä suvussa vai onko jokin luonnonoikku? Vai onko olosuhteissa perheessä jotain tosi vakavasti vialla? Ihan outo maailma itselle, kun omat ja tuttavapiirin kaide ovat ihan normaaleja.

Lapset siis, ei kaide:)

Hapenpuute synnytyksessä... 

[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:57"]Mistä tuommoisia hirviölapsia syntyy? Kulkeeko tuo perinnöllisenä suvussa vai onko jokin luonnonoikku? Vai onko olosuhteissa perheessä jotain tosi vakavasti vialla? Ihan outo maailma itselle, kun omat ja tuttavapiirin kaide ovat ihan normaaleja.
[/quote]

En nyt kutsuisi omaani hirviölapseksi, vaikka hankala onkin. ADHD on usein perinnöllistä, mutta voi olla myös liitännäissairaus. Omalla lapsellani on synnynnäinen krooninen neurologinen sairaus ja uskoisin, että ADHD johtuu tästä jo sikiöaikana syntyneestä poikkeavuudesta aivojen kehityksessä. Joistain syystä on käynyt näin. Raskausaikana en käyttänyt alkoholia, en muutenkaan tupakoi, en käyttänyt mitään lääkkeitä, en juonut edes kahvia tai teetä. Arvaa vaan olenko miettinyt, olenko tehnyt jotain väärin. Toinen lapsemme on ihan normaali.