Pääseekö kotiseudustaan koskaan eroon?
Muutin Tampereelle pienestä itäsuomalaisesta kunnasta Saimaan ääreltä yli 20 vuotta sitten. Vieläkään en tunne itseäni tamperelaiseksi. Kun esimerkiksi katson Ylen paikallisuutisia, niin kotiseudun jutut kiinnostavat paljon enemmän kuin nykyisen asuinpaikkakunnan asiat.
Olenko vain sopeutumaton maalaisjuntti vai onko tavallistakin, että synnyin- ja nuoruusasuinpaikan pohjavire jää elämään?
Kommentit (18)
Mä oon ainakin päässyt. Halusin jo teininä päästä sieltä käpykylästä pois, ja ekan mahdollisuuden tullessa karistin sen kaupungin pölyt kengistäni. En ole katunut, kaivannut enkä juuri käynytkään siellä.
Mä olen kotoisin noin 3000 ihmisen kylästä, ja vaikka en koskaan enää halua asua siellä, on sillä aina paikka sydämessäni. Se paikka on koti, vietin siellä 20 ensimmäistä elinvuottani.
Nyt olen asunut muutaman vuoden 50 000 ihmisen kaupungissa ja vaikka olen vieläkin rakastunut tähän kaupunkiin ja perustin tänne perheen, en tunne tätä vielä täysin kodikseni.
Mitä enemmän ikää, sitä kovempi kaipuu. Olen pannut merkille, että en ole ainoa.
Nuorena, silloin 20-30-vuotiaana, julistin, etten koskaan palaa. Vaan niin se mieli muuttuu. Nyt tekisi mieli.
Nuorelle kaupungissa on kaikkea, mutta kun menojalka ei enää vipata, niin alkaa kaivata takaisin maalle.
Käyn aina joskus katsomassa lapsuuteni maisemia havukoskella ja pakko myöntää että näyttää aika ankealta ja joka paikkaan rakennettu niin paljon lisää, mutta olen ajatellut että jos voittaisin lotosta ostaisin lapsuuden kotini itselle.
Lappeenrannassa asun nyt.
Synnyinkaupunki on se, jonka lähelle muuttaa :D
Miksi juuristaan pitäisi päästä eroon?
Olen syntyjään helsinkiläinen ja muutin neljä vuotta sitten maalle. En tunne itseäni enää varsinaisesti helsinkiläiseksi, (tai syntyjäni tulen sitä aina olemaan sydämessäni) mutta ne asiat, jotka Helsingissä ovat in ja hot juuri nyt eivät ole enää millään tavalla hyppysissäni. Enkä siis tarkoita muodin perässä juoksemista, vaan mikä siellä olisi in ja hot minulle, en tiedä, mikä olisi, kun en melkein koskaan käy siellä?
Mutta ei se tarkoita että tuntisin itseäni täkäläiseksikään, missä asun. Ainakaan kovin isosti. Ehkä vähän. Jos asun täällä vielä pitkään niin aina vain vähemmän ja vähemmän olen helsinkiläinen, mutta tuskinpa se minusta koskaan kokonaan poistuu, eikä toki tarvitsekaan.
Sitäkään en tiedä, koenko milloinkaan itseäni täkäläiseksi... ehkä en, mutta eipä sekään haittaa. Voin silloin aina ottaa Helsinki-kortin esiin ja sanoa, että mä muutin tänne pöndelle armosta teitä kohtaan, heh heh. Sano säkin samoin, ap (toisin päin vaan) ;)
Riippuu kotipaikasta. T:Porvoolainen
Kotipaikkasi on osa sinua, sitä mikä olet. Miksi haluat siitä eroon?
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 21:52"]Olen syntyjään helsinkiläinen ja muutin neljä vuotta sitten maalle.[/quote]
Eikö ahdista asua maalla? Minä olen katsellut saaristosta kuivan maan mökkejä tai pieniä taloja, jotka ovat autotien päässä. Melko halpoja ovat monet, etenkin kun vertaa kaupunkilaiskämpän hintaan. Olenkin suunnitellut, että ostaisin sellaisen, koska työtäni voin tehdä missä vain.
Tietenkin mieluummin ottaisin mökin rannalta, mutta siihen ei riitä rahat. Jossain Korppoossakin kuitenkin ranta on aina lyhyehkön pyöräilymatkan päässä.
Tällaista olen miettinyt jo monta vuotta. En vain tiedä, kestääkö pää.
Riippuu missä merkeissä lähtee. Jos on eletty täysillä ja kaikki koettu, niin takki on tyhjä kun lukio loppuu ja sinne kaivannee vain viikoksi heinäkuussa. Jos taas joutuu lähtemään kesken kaiken pois, tai sellainen tunne jää, niin sitten kai ei kotiudu oikein minnekään.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 21:52"]
Olen syntyjään helsinkiläinen ja muutin neljä vuotta sitten maalle. En tunne itseäni enää varsinaisesti helsinkiläiseksi, (tai syntyjäni tulen sitä aina olemaan sydämessäni) mutta ne asiat, jotka Helsingissä ovat in ja hot juuri nyt eivät ole enää millään tavalla hyppysissäni. Enkä siis tarkoita muodin perässä juoksemista, vaan mikä siellä olisi in ja hot minulle, en tiedä, mikä olisi, kun en melkein koskaan käy siellä?
Mutta ei se tarkoita että tuntisin itseäni täkäläiseksikään, missä asun. Ainakaan kovin isosti. Ehkä vähän. Jos asun täällä vielä pitkään niin aina vain vähemmän ja vähemmän olen helsinkiläinen, mutta tuskinpa se minusta koskaan kokonaan poistuu, eikä toki tarvitsekaan.
Sitäkään en tiedä, koenko milloinkaan itseäni täkäläiseksi... ehkä en, mutta eipä sekään haittaa. Voin silloin aina ottaa Helsinki-kortin esiin ja sanoa, että mä muutin tänne pöndelle armosta teitä kohtaan, heh heh. Sano säkin samoin, ap (toisin päin vaan) ;)
[/quote]
Sama juttu, paitsi että muutin jo kymmenisen vuotta sitten. En koe itseäni enää helsinkiläiseksi, en myöskään ole juurtunut tänne nykyiselle paikkakunnalle. Mukava paikka asua tämä kyllä on, olen löytänyt harrastuksia ja ystäviäkin. En kyllä kaipaa Helsinkiinkään.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 21:52"]Olen syntyjään helsinkiläinen ja muutin neljä vuotta sitten maalle.[/quote]
Eikö ahdista asua maalla? Minä olen katsellut saaristosta kuivan maan mökkejä tai pieniä taloja, jotka ovat autotien päässä. Melko halpoja ovat monet, etenkin kun vertaa kaupunkilaiskämpän hintaan. Olenkin suunnitellut, että ostaisin sellaisen, koska työtäni voin tehdä missä vain.
Tietenkin mieluummin ottaisin mökin rannalta, mutta siihen ei riitä rahat. Jossain Korppoossakin kuitenkin ranta on aina lyhyehkön pyöräilymatkan päässä.
Tällaista olen miettinyt jo monta vuotta. En vain tiedä, kestääkö pää.
[/quote]
No eei. Minusta tällainen maalaismaisema on rauhoittava. Kaupunkiin on 22 km. Käyn siellä töissä. Ja Tampereelle vähän enemmän, sielläkin on kiva piipahtaa. Mutta ei ahdista maalla, pikemminkin aika ennen kuin meillä oli tämä oma puutalo ahdisti ja puristi rinnasta aina, kun näin tunnelmallisia puutaloja pihoineen :)
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 22:37"]No eei. Minusta tällainen maalaismaisema on rauhoittava. Kaupunkiin on 22 km. Käyn siellä töissä. Ja Tampereelle vähän enemmän, sielläkin on kiva piipahtaa. Mutta ei ahdista maalla, pikemminkin aika ennen kuin meillä oli tämä oma puutalo ahdisti ja puristi rinnasta aina, kun näin tunnelmallisia puutaloja pihoineen :)[/quote]
OK, kiva tietää. Minäkin viihdyn mökillä vaikka kuukauden missään käymättä, mutta sehän ei tarkoita, että asuessakin viihtyisi, mutta ei kai se selviä kuin kokeilemalla.
Kävin viime kesänäkin ajelemassa pitkin saaristoa, erityisesti Korppoossa. Jotenkin se vain on sellaista seutua, joka minuun vetoaa. Ne maisemat, sisämaassakin kalliota ja kasvusto on erilaista kuin etelässä. Ja aina ympärillä meri, vaikka sitä ei näkyisikään.
Ja ne saaren isoimmat tietkin ovat sellaisia kapeita asfalttiteitä, edes keskiviivoja ei ole maalattu (edes kaikkialla).
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 22:45"]

Voisitko vaikka ensin vuokrata mökin sieltä ja asua siinä, niin näet, miten viihdyt?
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 22:49"]Voisitko vaikka ensin vuokrata mökin sieltä ja asua siinä, niin näet, miten viihdyt?[/quote]
Toki, mutta vuokrauksen pitäisi olla ympärivuotista ja kestää useamman vuoden. Eihän sitä ihan suit sait sukkelaan tiedä, kuinka aloilleen asettuu.
Esimerkiksi tuossa olisi kämppä, jonka saisin ostettua myymällä nykyisen asuntoni. Harmi vain, että tuossa on sähkölämmitys. Tosin puuta polttamalla säästäisi ja saaristossahan lämpötilat ovat melko korkeita.
^ Kivan näköinen! Meillä oli mökki ensin 2 vuotta kunnes päätettiin muuttaa siihen asumaan. Ärsytti ajella eikä kaupungissa enää vain pidätellyt oikein mikään :)
Ainahan sitä on koti-ikävä.