Lue keskustelun säännöt.
Miksi ajatus yksinolosta ahdistaa niin paljon?
08.06.2015 |
Erosin muutama kuukausi sitten omasta aloitteestani viiden vuoden suhteesta. Heti eron jälkeen kirjoittelin erään miehen kanssa ja ihastuinkin vähän. Ennen kun juttu tämän miehen kanssa ehti edetä mihinkään sain yhteydenoton vanhalta ihastukselta. Nyt olemme tapailleet noin kuukauden ja mies kertoi ettei ole kiinnostunut mistään vakavammasta, mutta haluaa jatkaa tapailua (tulkitsen tämän niin, että haluaa seksiä). En ole itsekään varma olisinko halunnut mitään sen kummempaa, mutta olin kuitenkin sen verran ihastunut että päälle iski järjetön ahdistuminen omasta riittämättömyydestä jne. Tiedän että nyt pitäisi laittaa piste tapailulle mutten pysty. Tunnen tapailemani miehen monen vuoden takaa ja senkin takia harmittaa pitkän tuttavuuden menetys. Pääasiassa kuitenkin ahdistaa ajatus siitä, ettei ole ketään jolta odottaa viestiä, ei ketään jolta saada läheisyyttä. Haluaisin oppia nauttimaan elämästä yksin, mutta nyt koko lyhyt sinkkuaika on mennyt romanttisia kuvitelmia rakennellessa. Pelko siitä, etten löydä koskaan enää ketään tämän tapailemani miehen tai edes exäni veroista alkaa hiipiä puseroon. Olen vasta 21v eli olen teinivuosista lähtien "roikkunut" jossain miehessä ja odottanut suhteen tekevän minut onnelliseksi. Voiko tästä kierteestä jotenkin vapautua?
Kommentit (6)
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 00:38"]Voi vapautua. Vain menemällä yksinoloa ja sen pelkoa päin, kohtaamalla sen pelottavan asian vaikka se sattuukin. Itsekin olin nuorempana yksinolon pelkoinen, mutta yhdessä elämänvaiheessa pakon edessä oli sopeuduttava yksinoloon, ja sittemmin olen alkanut nauttia yksinolosta niin paljon että olen päättänyt elää loppuikäni ilman vakituista kumppania.
[/quote]Olet varmasti oikeassa. Tuo tuntuu vaan mahdottomalta saavuttaa. Ja unelmoin kyllä perheestä ja siitä, että jaan vielä joskus elämäni jonkun kanssa. Mutta tiedostan, että ensin olisi hyvä olla joitakin vuosia yksin. Lapsuudessa olin heitteillä, joten varmaan senkin vuoksi haen turvaa elämääni suhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut kokea parisuhteen hyviä puolia ja sen jälkeen yksinolo ei tosiaan ole enää koskaan niin hauskaa kuin silloin kun ei tiennyt paremmasta. Monet sinkut pakenevat yksinäisyyttä täyttämällä kalenterinsa erilaisilla harrastuksilla. kavereiden tapaamisella yms.
Kyllä siihen oppii. Minä muutin heti kotoa isosta perheestä yhteen poikaystävän kanssa. Vanhemmat oli lähes aina olleet kotona, joten en ollut ollut yksin, kuin noin 5 yötä elämässäni. Sitten kun erottiin niin olihan se ihan hirveän ahdistavaa olla oikeasti yksin. En tiennyt yhtään mitä tekisin iltaisin, kun koko siihen astisen elämän oli ollut aina joku jonka kanssa jutella ja jonka kanssa tehdä jotain. Ihmeesti siihen tottui enkä lopulta enää oikeastaan kaivannut sitä, että on joku siinä vaan opin olemaan yksin ja oikeasti jopa tykkäämään siitä. Aloin jonkun aikaa eron jälkeen kissoille sijaiskodiksi, niin sekin jo vähän helpotti oloa, kun ei ollut koko ajan niin hiljaista, että ainoa ääni opiskellessa on kellon tikitys, vaan vähintään yksi kissa oli koko ajan kämpässä hurisemassa ja rapistelemassa.
vaati sitkeää harjoittelua (yli 20v) ja nyt alkaa sujua.
m41
Voi vapautua. Vain menemällä yksinoloa ja sen pelkoa päin, kohtaamalla sen pelottavan asian vaikka se sattuukin. Itsekin olin nuorempana yksinolon pelkoinen, mutta yhdessä elämänvaiheessa pakon edessä oli sopeuduttava yksinoloon, ja sittemmin olen alkanut nauttia yksinolosta niin paljon että olen päättänyt elää loppuikäni ilman vakituista kumppania.