Lue keskustelun säännöt.
Miten kestätte jatkuvaa itkua?
13.06.2015 |
1kk ja 3v lapset. Vauva itkee päivisin melkeinpä jatkuvasti ellei ole tissillä, kanneta sylissä tai heiluteta sitterissä. Vaunuissa nukkuu, kun ovat liikkeessä. Huono nukahtamaan, päivisin nukkuu välillä n.30min. Yöllä paremmin. Ei viihdy kantoliinassa.
3v itkee varsinkin iltaisin ja myös päivisin isänsä perään, joka on vuorotöissä. Haluaa myös olla paljon sylissä ja välillä täytyykin vauvan antaa itkeä että voin rauhoitella ja pitää esikoista sylissä. Välillä saa myös kunnon kiukunpuuskia.
Tiedän, että tilanne on väliaikainen, mutta välillä on hankala yrittää kestää jatkuvaa itkua hermostumatta.
Vinkit tilanteen helpottamiseksi ja hermojen hillitsemiseen kaivataan! :)
Kommentit (6)
Ovatko lapset jotenkin onnettomia? Ei onnellinen lapsi itke koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 18:52"]
Ovatko lapset jotenkin onnettomia? Ei onnellinen lapsi itke koko ajan.
[/quote]
Onko sinulla lapsia? Koko ajan on sillä tavalla suhteellinen, että kun se alkaa häiritä, tuntuu sitä oleva useimmin kuin onkaan. Lapsen itku ei ole sama kuin aikuisen. Lapsi voi itkeä väsyä, nälkää - vaikka rytmi olisi kunnossa - kuumuutta, kömmähdystää, sitä ettei saa jotain lelua sinne mihin haluaisi jne jne jne
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 18:52"]
Ovatko lapset jotenkin onnettomia? Ei onnellinen lapsi itke koko ajan.
[/quote]
Itku on lapsen luonnollinen keino ilmaista epämukavaa oloa, johon vanhempi yrittää etsiä syyn. Lapsella ei ole muuta keinoa sanoa, että puseon pesulappu kutittaa niskaa tai nurkassa näkyvä vaatemytty on pelottava tai että nyt kiertää ilma vatsassa. Lapsen itkulla ei ole niinkään tekemistä onnellisuuden kanssa, kuin sen kanssa ettei lapsella ole oikein muuta mahdollisuutta reagoida.
Toiset lapset itkevät enemmän kuin toiset, ei siinä välttämättä ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.
Auttaisiko välillä ja yhtenä keinona korvatulpat. Lapset eivät näe niitä, ne eivät peitä kaikkia ääniä, mutta vaimentavat. Ja viihtyisikö esikoinen kylvyssä ja sinä vauvan kanssa matolla siinä vieressä? (meillä kylvyssä katosi kaikki ongelmat ja olisi ollut siellä vaikka kuinka kauan). Tai jos luet ääneen heille?
Siis mulla ei ollut mitään hienoja psykologisia selviytymismalleja. Söin pastilleja ja suklaata ja laskin silmät kiinni sataan etten olisi alkanut itsekin jossain vaiheessa huutamaan. Silloin kun oli kaksi parkulaista, ja meillä itki joku yötä päivää, olin tosi väsynyt ja stressaantunut ja ylikierroksilla koko ajan. Vauva-ajan itkujen jälkeen oli sitten vielä se kausi, että toinen toikkaroi kommelluksesta toiseen ja toinen itki uhmaansa. Kun toiselle tarjosi kaakaota vääränalaisesta mukista ja samaan aikaan toinen sotkeentui jalkoihinsa ja kaatui ja molemmat rääkyivät stemmassa, tuntui että no voi helvetti. Ja taas oli suklaan aikan. +5 kiloa tuli pikkulapsiaikana ihan tästä, mut edelleen olen sitä mieltä että se oli sen arvoista, koska en osannut mitään parempaakaan. Ei siitä tilanteesta voinut lähteä, lapsia ei voinut jättää yksin, kirota ei voinut, ystävälle ei voinut soittaa jne.
Muistan kuinka kerran istuin ja katsoin lattialla seisovaa lasta ja mietin että luojan kiitos sää nyt et siinä keskellä lattiaa saa mitään pahojasi aikaiseksi. Lapsi katsoi minua, katsoi peukkua, pisti peukun suuhun, pisti sen liian syvälle, puklasi ja tuiskahti siihen pukluun....en tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa.