Milloin ymmärsit maailman pahuuden?

Lukiolaisena kun masennuin.

Suunnilleen eskari-iässä yksi talvipäivä. Isä oli taas juonut, mutta alkoi tällä kertaa agressiiviseksi. Alkoi hajottamaan tavaroita, potki vasta meille muuttaneen marsun poikasen kuoliaaksi, repi äidiltäni tukon hiuksia päästä ja veti turpaan niin, että näin siitä painajaisia pitkään.

Siitä lähdettiin yöllä, isän sammuttua, turvakotiin ja siitä se kaikki alkoi. Kasilla yritin itsemurhaa ja jouduin suljetun kautta lastenkotiin, jossa asun yhäkin. Dignoosina syvä masennus ja syön lääkkeitä masennukseen ja paniikkihäiriöön.

Olen netissä just nyt, koska puhelimet pitää viedä puhelinparkkiin vasta klo.21.

N17

[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 20:37"]

Suunnilleen eskari-iässä yksi talvipäivä. Isä oli taas juonut, mutta alkoi tällä kertaa agressiiviseksi. Alkoi hajottamaan tavaroita, potki vasta meille muuttaneen marsun poikasen kuoliaaksi, repi äidiltäni tukon hiuksia päästä ja veti turpaan niin, että näin siitä painajaisia pitkään. Siitä lähdettiin yöllä, isän sammuttua, turvakotiin ja siitä se kaikki alkoi. Kasilla yritin itsemurhaa ja jouduin suljetun kautta lastenkotiin, jossa asun yhäkin. Dignoosina syvä masennus ja syön lääkkeitä masennukseen ja paniikkihäiriöön. Olen netissä just nyt, koska puhelimet pitää viedä puhelinparkkiin vasta klo.21. N17

[/quote]

voimia. päivä kerrallaan.

Löysin isäni hirttäytyneenä 10v syntymäpäivänäni. Sitä ennen järjetöntä väkivaltaa äitiäni kohtaan. En ole koskaan toipunut.

Ei maailma ole paha. ihmiset ovat.

Kai joskus 15v tajusin. Siitä lähtien tunne on vain voimistunut.

Varmaan lapsena, mutta myös sen, että on paljon ihmisiä jotka tahtovat hyvää toisilleen.

6-vuotiaana kun tädin mies ahdisteli.

Alakoululaisena tajusin, että kaikkien perheet eivät ole yhtä kilttejä kuin meidän oli.

Maailma on neutraali. Pitää löytää siitä ne hyvät puolet ja kykynsä mukaan vältellä huonoja.

näin ei varmaan saa vastata, mutta vastaan silti, koska tältä musta tuntuu: en ole tajunnut oikein vieläkään, vaikka olen 34 v. aika lintukodossa olen saanut elää.

Pikkuhiljaa tässä vuosien saatossa. Tosin olen ymmärtänyt nyttemmin myös maailman hyvyyden ja elämänilon, ja kauneuden jajaja..=)

Varsinkin Suomessa ihmiset ovat usein ilkeitä toisilleen. Nyk. asuinmaassa olen oppinut todellista ystävällisyyttä.

Ilkeys ei kanna yhtään minnekään.

Kun päälleni käytiin väkisin, niin vähän sen jälkeen. Luotto ihmisiin, elämän kantamiseen päättyi.

Ensimmäisen kerran muistan pitäneeni maailmaa julmana 8-vuotiaana, kun äitini menehtyi. Viidennellä tai kuudennella luokalla aloin suunnitella itseni tappamista ja sitä jatkui ainakin yläasteen loppuun saakka. Aloittaessani lukion toisella paikkakunnalla, löysin rinnalleni poikaystävän (nykyinen aviomieheni) sekä tosiystäviä, jotka saivat minut ajattelemaan positiivisemmin.

Maailma on kieltämättä todella julma ja tekee pahaa lukea iltapäivälehtien otsikoita, kun joka päivä tuntuu tapahtuvan jotain järkyttävää ja traagista. Saatan myös kuulostaa hullulta tämän tekstin myötä, mutta pikku hiljaa alan toivoa jonkin sortin maailmanloppua, jos vaihtoehtona on elää tällaisessa maailmassa kauheuksien ja katastrofien keskellä.

Elin lintukodossa pitkään, vailla käsitystä siitä miltä maailma toisille näyttää. Todellinen shokki koitti, kun valmistuttuani sosiaalityöntekijäksi menin töihin lastensuojeluun. Olen yrittänyt kuitenkin kantaaman korteni kekoon ja työni lisäksi meidän perhe toimii tukiperheenä ja meillä asuu kaksi sijoitettua lasta joiden lähtötilanne oli tosi huono.

[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 21:08"]

Elin lintukodossa pitkään, vailla käsitystä siitä miltä maailma toisille näyttää. Todellinen shokki koitti, kun valmistuttuani sosiaalityöntekijäksi menin töihin lastensuojeluun. Olen yrittänyt kuitenkin kantaaman korteni kekoon ja työni lisäksi meidän perhe toimii tukiperheenä ja meillä asuu kaksi sijoitettua lasta joiden lähtötilanne oli tosi huono.

[/quote]

arvostan todlela tuota, että ihminen oikeasti avaa kotinsa toisille. se, jos mikä on aitoa auttamista. sosiaalityöntekijänä auttaminen on varmasti usein valitettavasti tehotonta.

Kun poikamme tuhottiin. Silloin oli pakko tajuta että maailmassa on paljon ihmisiä joiden jokapäiväinen ns työ on tuhota toisia.
Tuosta syystä myös minusta tuli itsekäs ihminen.

Ajattelin ihmisistä ennen aina kaikkea hyvää ja sain myös hyvää ja ystävällistä kohtelua kaikilta. Pari vuotta sitten eksyttyäni tänne, olen alkanut menettämään uskoni ihmisiin ja epäilen nykyisin vähän kaikkien motiiveja.

Miten niin hyvä voisi olla tasapainossa pahan kanssa? Kyllä yksikin oikeasti paha teko "voittaa" monta hyvää tekoa