En halua antaa lapsiani anopin hoitoon, ei mitään erityistä syytä...

Mutta yritäs ajatella asiaa lastesi kannalta; jos lapset viihtyvät mummolassa ja mitään oikeaa syytä olla antamatta lapsia sinne hoitoon ei ole, niin mielestäni vanhempien tulee tukea lasten läheisiä suhteita molempien puolien isovanhempiin. Kirjoitit, että lapset ovat alle kouluikäisiä. Kyllä meillä ainakin 6-, 4- ja jopa 2-vuotiaskin osaa hyvin kertoa jos joku on mennyt hassusti ja 6-vuotias osaa jopa ohjeistaa 2-vuotiaan pikkusiskon hoidossa. Viimeeksi eilen 2-vuotias juorusi, että isi oli antanut karkkia, vaikka ei ollut karkkipäivä kun olin kampaajalla ja kaupoilla. ;)

fiilis omasta äidistä.



Mutta eihän sun ole mikään pakko antaa lapsia anopille hoitoon?



Miten olisi jos vaikka jatkossa antaisit esim aina muutamaksi tunniksi hoitoon, että saisit vaikka joitain asioita hoidettua niin, että lapset ovat hoidossa anopilla sen aikaa?

ap!



Minulla ainakin on luottamuspula, en vain pysty luottamaan. Harmi!

Eritoten kun lapset olivat pienempiä... Ehkä johtui siitä, että anopista tuli yhtäkkiä yli-innokas kun saimme lapsia. Aikaisemmin tuli tuskin käymäänkään enkä oikein usko että edes pitää minusta... Siksi ajattelen että miksi saisi hoitaa lapsianikaan jos ei minustakaan pidä? Älytöntä ajatella niin tietysti.

Luotatko lapset hänen hoitoonsa? Entäs kenenkään muun tutun hoitoon?



Kerran kuussa muuten vain hoidossa ei ole mitään ongelmaa. Jos anopin hoidossa ei ole mitään oikeata vikaa, ja lapset tykkäävät, niin luovu tuosta asenteesta ja opettele ottamaan rennosti.

Se on todella loukkaava tilanne anoppia kohtaan jos muihin luottaa täysin, mutta häneen ei - ja pelkästään siitä syystä että häntä sanotaan anopiksi.

Onneksi anoppi asuu kaukana. Vielä en tiedä mitä teen, kun lapset sen verran vanhoja, että voisivat periaatteessa mennä mummolaan viikonlopuksi...



Luulen luottamuspulan johtuvan siitä, että ollaan anopin kanssa kuin yö ja päivä. Mistään ei olla samaa mieltä. On vaikea antaa omat lapset sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Minulla suurin ongelma liittyy siihen, että anoppi ei todellakaan pitänyt minusta, kun aloin seurustella hänen poikansa kanssa. Sitten kun menimme naimisiin, joutui kai nielemään, ettei päässyt minusta eroon. Nyt kun on lapsenlapsia, on yhtäkkiä niin tärkeää seurata meidän elämää ja tunkea itsensä joka paikkaan, kun ennen vieraili meillä kerran vuodessa.



En sopeudu millään tähän uuteen anopin tyyliin. Jos keran inhosi minua, inhotkoon lapsianikin sitten. Minähän ne olen synnyttänyt ja suurimmaksi osaksi kasvattanutkin.

anoppi ei ollut alkuunkaan kiinnostunut meidän elämästämme ennen lapsia. Yhtäkkiä haluaakin olla perheemme kanssa tekemisissä vähintään kerran viikossa. Mahdankohan olla loukkaantunut, anoppi siis ei ollut kiinnostunut minusta, kiinnostus lisääntyi kun saimme lapsia. Eli hän ei pidä minusta :O Olenkohan tiedostanut asian alitajuisesti jo pitkään... -ap-

Nämä on näitä juttuja, joita ei oikein kenellekään uskalla ääneen sanoa. Itsekin tunnistan jotain samansuuntaisia fiiliksiä. Oma anoppini on ihan kiva ihminen, hirmuinen hössöttäjä ja säätäjä vain, kuten appikin. En haluaisi lapselleni antaa sellaista esimerkkiä, että elämä on vaarallista ja kamalaa ja että kaikesta on syytä huolestua. Minusta myös tuntuu, että anoppi "esiintyy" lapsenlapsilleen, eikä ole aivan oma itsensä. Appi taas on jotenkin estoinen ja pelkää lasten impulsiivisuutta.

Omat vanhempani ovat varsin rentoja ja lupsakoita, ja on ollut mukava huomata kuinka varsinkin isäni on niin hyvä lapsenlapsensa kanssa, en muistanutkaan kuinka kivaa meillä pienenä oli isin kanssa!

Toisaalta, jos kerran lapset viihtyvät mummulassa, ei vierailuja lienee syytä rajoittaa? Reilua kuitenkin on antaa kaikkien isovanhempien nauttia lastenlastensa seurasta, sehän saattaa muuttaa aikuistenkin välisiä suhteita paremmaksi?

kun tulee lapsenlapsia? Niin kävi meilläkin, vaikkei huonoissa väleissä koskaan oltukaan. Anoppi kävi ehkä 2 krt vuodessa meillä (me käytiin siellä) ja nyt käy 2 krt viikossa. Mun mielestä se on ihan luonnollista ja kivaakin, että isovanhemmat haluavat nähdä lapsia. Nielkää omat kiukkunne ja olkaa iloisia lastenne puolesta, jos heillä on toimivat suhteet isovanhempiin.

anoppi ei ollut alkuunkaan kiinnostunut meidän elämästämme ennen lapsia. Yhtäkkiä haluaakin olla perheemme kanssa tekemisissä vähintään kerran viikossa. Mahdankohan olla loukkaantunut, anoppi siis ei ollut kiinnostunut minusta, kiinnostus lisääntyi kun saimme lapsia. Eli hän ei pidä minusta :O Olenkohan tiedostanut asian alitajuisesti jo pitkään... -ap-

ole mitään sananvaltaa näissä asioissa? Kyse on kuitenkin miehesi äidistä. Yritä asettua toisen asemaan ja miettiä miltä tuntuisi, jos sua vieroksuttaisiin samalla tavalla.

ole mitään sananvaltaa näissä asioissa? Kyse on kuitenkin miehesi äidistä. Yritä asettua toisen asemaan ja miettiä miltä tuntuisi, jos sua vieroksuttaisiin samalla tavalla.

Anoppi tuskin lukee ajatuksiani, joten ei tajua että tunnen näin. enkä tule sitä kertomaankaan, joten kiukkuni tai mitä se nyt onkaan, olen jo vuosia niellyt.

osakseen monta vuotta ennen lasten syntymää? Minä en näytä unohtavan millään. Jos itse kokee suurta vastenmielisyyttä anoppiaan kohtaan, on kauhean vaikea antaa sinne hoitoon omia lapsiaankaan.



Meillä on rasitteena sekin, että koskaan lapsia ei oteta anoppilaan hoitoon silloin, kun minä oikeasti tarvitsisin apua (joku lapsista kipeä /mies pitkällä työreisulla). Anoppilaan pääsee vain silloin kun anopille sopii ts. on tarpeeksi saanut levätä jne. Ymmärrän, että anoppila ei ole mikään lastenhoitoautomaatti, mutta en myöskään hyväksy, että meidän on aina pakko antaa lapset sinne, kun anoppi haluaa. Meillä saattaa olla omia suunnitelmia, joihin lapsetkin kuuluvat ja anoppi neuvottelee aina viimeiseen asti, josko me muutamme suunnitelmia, että joku lapsi menisikin kuitenkin heille.



Omat vanhempani eivät kuulu tähän juttuun lainkaan, sillä sen huonompia lastenhoitajia saa hakea. En siis mitenkään suosi omia vanhempiani anopin kustannuksella. Olenpahan vain ihminen joka ajattelee, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Meillä on rasitteena sekin, että koskaan lapsia ei oteta anoppilaan hoitoon silloin, kun minä oikeasti tarvitsisin apua (joku lapsista kipeä /mies pitkällä työreisulla). Anoppilaan pääsee vain silloin kun anopille sopii ts. on tarpeeksi saanut levätä jne. Ymmärrän, että anoppila ei ole mikään lastenhoitoautomaatti, mutta en myöskään hyväksy, että meidän on aina pakko antaa lapset sinne, kun anoppi haluaa. Meillä saattaa olla omia suunnitelmia, joihin lapsetkin kuuluvat ja anoppi neuvottelee aina viimeiseen asti, josko me muutamme suunnitelmia, että joku lapsi menisikin kuitenkin heille.

Kuin minä olisin tuon kirjoittanut. -ap-

Tässähän alkaa olla jo liuta asioita, jotka todennäköisesti ovat keittäneet tämän sopan...

Onhan se anoppi sun miehesi äiti ja kasvattanut pojastasi täysipäisen yksilön? Miksi ihmeessä et antaisi lastesi tutustua paremmin mummoonsa ja luovan häneen sidettä? Kuulostat kyllä hieman lapselliselta ajatuksinesi, voistko vaikka asettua lapsiesi asemaan ja miettiä asiaa heidän kannaltaan.

että omiin vanhempiinsa lapsensa hoitajina luottaa enemmän. Toivon, että omista vanhemmistani tulisi ne ykkösisovanhemmat. Miehen vanhemmissa ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta jotenkin kuitenkin...



Molempien vanhemmat alkoivat lapsen myötä ottaa yhteyttä useammin. Ihan normaalia, ymmärrettävää ja hyväksyttävää.



Yritän antaa lasta tasapuolisesti molempien isovanhempien hoitoon. Se on lapsen oikeus, vaikka äiti ennakkoluuloinen olisikin. Miehellä saattaa olla ajatukset juuri toisinpäin..

että koska minulla on kokemus omien vanhempieni hoidosta, on minun helpompi luottaa lapset heidän hoitoonsa kuin anopin. Meillä appivanhemmat hoitavat kyllä lapset hyvin, mutteivät osaa ottaa kaikkea huomioon kuten oma äitini, joka on työkseen hoitanut lapsia. Lisäksi antavat paljon helpommin lapsille periksi. En ole vielä antanut heille vajaa 3 ja 5 -vuotiaita lapsiani yöhoitoon, mutta päivisin ovat siellä viikoittain/joka toinen viikko.

Johtuu siitä, että ohjeitani ei noudateta esim allergia-asioissa. Olen vaan ilkeä miniä kun kiellän lapsiltani herkut. Lapsista puhutaan pojan lapsina, niin kuin minulla ei olisi mitään tekemistä heidän olemassaolon kanssa. Kaikki hyvä on aina isältä opittua tai perittyä, äitihän ei tee mitään hyvää. Joka kerta lapsilla on salaisuuksia mummilasta tullessa mitä ei saa äidille kertoa. Saan ne tietää kuitenkin ja kyseessä on ollut karkkien tai herkkujen ylisyönti, etupenkillä istuminen tai muu ei lapsille sopiva juttu.

Luottamusta ei siis löydy ja olen keksinyt tekosyitä aina yökyläilylle. Meillä on myös tuo ongelma, että kun lapsenvahtia tarvitaan, sitä ei saa.

Kyllä meillä ainakin 6-, 4- ja jopa 2-vuotiaskin osaa hyvin kertoa jos joku on mennyt hassusti ja 6-vuotias osaa jopa ohjeistaa 2-vuotiaan pikkusiskon hoidossa. Viimeeksi eilen 2-vuotias juorusi, että isi oli antanut karkkia, vaikka ei ollut karkkipäivä kun olin kampaajalla ja kaupoilla. ;)

Turhan paljon on ollut tapauksia joissa läheinen ihminen on pystynyt tekemään lapselle vaikka minkämoisia hirmutekoja eikä lapsi ole niistä pystynyt omille vanhemmilleen kertomaan :-(( Pidä ap kiinni siitä että jotain on mahdollisesti vialla!

... meidän elämäntapaamme ja valintojamme, joten minäkään en anna lapsia hänelle mielelläni hoitoon. Liian usein on käynyt myös niin, että jo sovittu tapaaminen peruuntunut viime tingassa "päänsäryn" tms. syyn takia. Anoppilassa on aina noudatettu aina hyvin perinteistä työnjakoa, siksi anoppi ei esim. hyväksy mun työssäkäyntiä ja jatko-opintoja. Hän on myös marttyyri pahimmasta päästä, aina kuuluu ihastella kuinka taas on nähty vaivaa omista kärsimyksistä huolimatta.

Viimeksi kun lapset jäivät anoppilaan appiukon vaatimuksesta hoitoon pariksi tunniksi, anoppi ei ollut voinut edes syödä yhtä aikaa, kun oli koko ajan niin kiire... Ja appiukko, joka lapset sinne halusi, oli koko ajan itse töissä.

Onneksi mieheni on aina puolustanut meidän valintojamme, vaikkakaan ei ole koskaan noussut äitiään vastaan. En vain haluaisi välittää tyttärilleni mallia naisesta, joka täysin uhraa oman elämänsä ja valintansa perheen/miehen takia!