Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikähän taustalla alastoman naisen tapauksessa?

Vierailija
04.06.2009 |

Vastaantulijoita kohtasi keskiviikkoiltana kello yhdeksän aikoihin järkyttävä näky Vantaan Nissaksessa.



Kyläkaskentietä pitkin käveli alaston nainen sylissään pieni alaston lapsi. Vartille karmaisevasta näystä vinkannut nainen kertoo, että kadulta löydetty nainen huusi kävellessään kuin eläin.



- Olin illalla parvekkeella ja aloin yhtäkkiä kuulla viereiseltä tieltä eläimellistä ääntä. Tämän jälkeen huomasin alastoman naisen ja lapsen tiellä. Heidän vierellään käveli toinen nainen, joka puhui kännykkään, kertoo tapauksesta järkyttynyt nainen.



Vartille aiheesta vinkanneen naisen mukaan arviolta noin kaksivuotias lapsi istui naisen sylissä niin liikkumattomana, että silminnäkijä pelkäsi alkuun lapsen olevan kuollut. Lasta kantanut nainen oli noin 30-vuotias.



Kaksikon seurassa ollut nainen oli ilmeisesti ohikävelijä, joka oli soittamassa paikalle apua. Kolmikko käveli Nissaksen asukaspuistoon, jonne saapui hetken kuluttua poliisit paikalle.



- Lähdin koiran kanssa iltalenkille ja samalla seuraamaan tilannetta, koska itsekin äitinä minulla oli syvä huoli lapsesta, joka oli tähän asti ollut naisen sylissä aivan hiljaa. Vasta poliisien saapuessa paikalle lapsi rupesi itkemään, koska nainen ei olisi halunnut irrottaa otetta lapsesta, vaan poliisit joutuivat ottamaan tämän väkisin pois naisen sylistä, kertoo silminnäkijä.



Poliisi veivät mennessään auttajan sekä alastoman lapsen. Alaston nainen puolestaan vietiin paikalta pois ambulanssilla.



- Tilannetta oli järkyttävä katsoa vierestä, kuvailee Vartin lukija tapahtunutta.



Asunnosta löytyi vauva



Hätäkeskus sai tapauksen tiimoilta myös muita yhteydenottoja. Naisen naapurustossa asuva nainen soitti niin ikään hätäkeskukseen kuulleessaan naisen kirkuvan lapsi kanssa pihalla.



- Soitin toistamiseen hätäkeskukseen ja kysyin, että miksi eivät tule laittamaan asunnon avoinna olevaa ovea kiinni. Meille ilmoitettiin, että tilanne on hallinnassa. Poliisit menivät asuntoon sisälle vasta kello 22.15. Silloin selvisi, että asunnossa oli aivan pieni vauva, naapuri kertoo.



Pian talon pihalle ajoi henkilöauto, josta nousi kaksi siviilipukuista naista, jotka olivat ilmeisesti kriisipäivystyksen työntekijöitä. Naapuri on hämmästynyt vauvan löytymisestä asunnosta, sillä naapuri ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt naisen liikkuvan muun kuin pikkulapsen kanssa. Nainen on naapurin arvion mukaan asunut asunnossa noin 4 - 5 kuukautta.



- Nainen on päällisin puolin olevan ihan ok. Olen vaihtanut hänen kanssaan välillä muutaman sanan. Sitä vaan ihmettelen, että miksi poliisit eivät menneet heti sisälle tarkistamaan tilanteen, kun kuulivat, että asunnon ovi oli auki, ihmettelee naapuri.



Poliisi on vaitonainen kommentoimaan tapausta, jolla oli useita silminnäkijöitä. Asia siirrettiin Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystykselle, joka on Vantaan perhepalveluihin kuuluvien psykososiaalisten palvelujen yksikkö. Kriisipäivystykseen voi soittaa ja hakea apua kuka tahansa.



Päivystys vastaa numerossa 09- 8392 4005 ja on avoinna ympäri vuorokauden.

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta ja lauennelta psykoosilta.

Vierailija
2/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi fyysisesti olivat kunnossa. Hyvä, että pääsivät hoitoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

psykoosissa.:(

Hoitamaton masennus saattaa aiheuttaa psykoosin...



Eiköhän nainen tuosta vielä tokene!

Vierailija
4/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tunnen syvä myötätuntoa, mutta voihan se olla vaikka huumeiden käytön aiheuttama psykoositilakin.

Vierailija
5/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

psykoosissa.:( Hoitamaton masennus saattaa aiheuttaa psykoosin... Eiköhän nainen tuosta vielä tokene!

mielenterveyspalvelut ei koskaan kuulunut kuntien resurssienjaon top 10-ryhmään, joten tuskinpa nainen koskaan saa tarvitsemaansa hoitoa. Lapsiparkakin joutuu seilaamaan sijaiskotien, laitosten ja bioäitinsä väliä kunnes ahdistuu ja joutuu johonkin suljettuun laitokseen.

Vierailija
6/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti on päässyt hoitoon. Lapsiparalle jää kauheet muistot...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

psykoosissa.:( Hoitamaton masennus saattaa aiheuttaa psykoosin... Eiköhän nainen tuosta vielä tokene!

mielenterveyspalvelut ei koskaan kuulunut kuntien resurssienjaon top 10-ryhmään, joten tuskinpa nainen koskaan saa tarvitsemaansa hoitoa. Lapsiparkakin joutuu seilaamaan sijaiskotien, laitosten ja bioäitinsä väliä kunnes ahdistuu ja joutuu johonkin suljettuun laitokseen.

äitini sairastui psykoosiin pikkusiskoni saatuaan. ei sentään alasti kulkenut pihalla, mutta..se oli kamalaa. poliisit veivät äidin suljetulle, vauva otettiin lastenkotiin. meille vanhemmille lapsille ei kukaan kertonut mistä on kyse. olimme toisen siskoni kanssa 2 ja 3. luokkalaiset silloin. isän oli pakko käydä töissä ja me saimme pärjätä keskenämme.

äiti pääsi kotiin parin kuukauden kuluttua, vauvasisko puolentoista vuoden päästä. tuo oli elämäni raskainta aikaa.

äiti tappoi itsensä vuosia myöhemmin. vauvasiskoni oli silloin ekalla. eikä kukaan auttanut meitä lapsia, jotka jäimme juopon isämme hoiviin.

nyt sitten nuolemme haavojamme, kukin tahollamme.

toivottavasti nykyään osataan hoitaa nämä asiat edes pikkuisen paremmin. toivottavasti joku tajuaa auttaa tuota parivuotiastakin lasta!

itkettää. anteeksi vuodatukseni, mutta liippaa tapaus liian läheltä...

Vierailija
8/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

toivottavasti. Surkea tapaus kuitenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

voimia sinun ja sisarustesi elämään. Surullista, että teidän perheellenne on käynyt noin. Toivottavasti nyt saatte sellaista apua ja tukea, mitä vanhempanne ja te olisitte tarvinneet jo vuosia sitten. :(

Vierailija
10/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

" vuotiaalle tuosta ei jää todennäköisestikään muistikuvia. Toivotaan että ressu pääsis johonkin rakastavaan sijaiskotiin :'(



ja tuo juttu muuten..mulle tuli heti mieleen et äiti olis narkomaani.



niinkuin sekin ku se vauva yksin konttas pakkasessa tiellä, äitinsähän oli kuulmemma vienyt lapsensa turvaan :O



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja elämänsä kuntoon. Tuo tilanne missä se on lapsineen ollut on kuin suoraan jostain pahimmasta painajaisesta :/

Vierailija
12/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

nainen on ajettu väkivallalla ulos asunnosta alastomana? Siis, että hommaan liittyy muitakin aikuisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kävi meillä naapurissa joku vuosi takaperin...



Mies repi vaimolta vaatteet päältä, kirjoitti tussilla "huora", yritti pudottaa parvekkeelta alas...



Naapuri hälytti poliisin avuksi nähtyään parvekkeella alastomana roikkuvan naisen. Poliisin tultua mies oli tietysti kadonnut asunnosta.

Vierailija
14/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tapahtunut on silti vaurioittava. Kunpa ihmiset tajuaisivat, että ensimmäisten ikävuosien kokemukset vaikuttavat huomattavasti psyykkiseen hyvinvointiin myöhemmässäkin iässä. Ne vuodet ovat tärkeimmät ja silloin syntyy perusturvallisuus.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
04.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että traagisistakin tapahtumista voi parantua henkisesti ilman pysyvyiä vaurioita? Muistelen ainakin että näin olisi joku kehityspsykologi sanonut, tosin paranemisen edellytyksenä se että perusturvallisuus saadaan palautettua nopeasti, ja tietty rajansa sillä tapahtuman traagisuudellakin.

Tapahtunut on silti vaurioittava. Kunpa ihmiset tajuaisivat, että ensimmäisten ikävuosien kokemukset vaikuttavat huomattavasti psyykkiseen hyvinvointiin myöhemmässäkin iässä. Ne vuodet ovat tärkeimmät ja silloin syntyy perusturvallisuus.

Vierailija
16/16 |
16.11.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tietääkö kukaan?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yhdeksän