Anoppi on ihan pässi
Mieheni on innostunut kestovaipoista. Vauva ei ole kyllä vielä edes syntynyt, mutta olen raskaana. Miehen yksi työkaveri ompelee kestiksiä ja myy niitä huuto.netissä.
Nyt mieheni sitten innostui toden teolla asiasta, osti työkaveriltaa muutaman kestiksen ja alkoi itse ommella myös minun ompelukoneella vaippoja. Pari ekaa meni hiukan pieleen, mutta nyt on jo useampi hieno vaippa valmiina.
Anoppi pitää miestä nyt ihan tossun alla olevana ja hölmönä hihhulina. Anoppi raahas meille tänään VIISI pakettia pieniä vaippoja tulevaa vauvaa varten. Mies huomautti, että haluamme käyttää kestoja, mutta anoppi hermostui moisesta hörhöilystä. Onneksi tajusin pysyä sivummalla. Anoppi on myös sitä mieltä, että olen pakottanut mieheni ompelemaan kestoja, vaikka näin ei ole. Anoppi lähti murjottaen kotiin.
Mitäs nyt? Kuka soittaa kenelle ja selittelee asioita?
Kommentit (5)
Jatkakaa rauhassa elämäänne ja vauvavarustelua, sillä ette ole loukanneet ketään.
anoppi on säikähtänyt poikansa miehisyyden puolesta, kun noin innostu vauvamaailmasta että ompelemaan ryhtyi.
Mutta asiaan: kukaan ei selittele kenellekään mitään! Anna ukkosi toteuttaa isä viettiään ompelemalla ja tohisemalla kestoilusta. Jos anoppi vielä mesoaa, voitte vaan todeta, että teidän mielestä on absoluuttisen epäekologista kantaa vaippoja kaatikselle ettekä halua sellaiseen ryhtyä.
Onneksi anoppi oli tavallaan enemmän miehesi kimpussa ja mies vahvasti omaa mieltään. Siis ei ollu kovasti sitä asetelmaa, että anoppi ois kovasti sun kimpussa ja mies myötäilis äitiään. Pitäkää vaan päänne ja ottakaa tuo huumorilla jos voitte.
ostaa tyttärensä alaikäisille lapsille tupakkaa ja alkoholia. "KUN JUO JA POLTTAA NE KUITENKIN." Kerroin, että teen ämmästä rikosilmoituksen, jos ikinä ostaa minun lapsilleni kumpaakaan ainetta. Närkästyi mutta sanoi, ettei tietenkään minun lapsilleni. Onneksi asutaan kaukana!!
On siinä anopilla pureskelemista... Kai se siitä tokenee, antakaa olla.