Kerran lyö, aina lyö?
Voiko nainen enää palata miehen luo, joka on lyönyt? Kyseessä n. 4 vuotta kestänyt parisuhde jossa ei ole ennen ollut väkivaltaa.
Pitääkö sanonta'kerran lyö-aina lyö' paikkansa? Omakohtaisia kokemuksia, tai vierestä katsottuja?
Kommentit (89)
On ihmisiä, jotka ovat jotain -paatteja tai -isteja. Nämä eivät muutu ja voi odottaa aiemman häiriökäytöksen toistuvan jatkossakin, vaikka vakuuttaisivat mitä ja pyytäisivät anteeksi ja jopa yrittäisivät parantaa tapansa.
Sitten on tavallisia ihmisiä, joilla menee maltti tai kontrolli jossain vaikeassa tilanteessa tai kokevat hetkellisesti elämässä syvempiä alhoja. Heistä ei voi sanoa mitään. Saattaa olla paljon kiinni parisuhteen toisesta osapuolesta, että miten hyväksi ja turvalliseksi nämä olonsa kokevat. Jos kumppani on paha tai suhde vaikuttaa hataralta, epävarmuus voi johtaa erilaisiin reagointeihin jotka ovat lopulta tuhoisia. Vakaassa suhteessa sopivan kumppanin kanssa taas ei ikipäivänä olla lähelläkään sellaisia painetilanteita, jotka moisiin johtaisivat.
Ei välttämättä lyö uudelleen samassa suhteessa, jos hakee apua, eikä seuraavassakaan, mutta itse en palaisi suhteeseen. Enkä seurustelisi miehen kanssa, joka on pahoinpidellyt aiempaa kumppaniaan.
Joka tapauksessa juurisyy täytyy selvittää, käsitellä ja terapiat olisi hyvä käydä ennen yhteen paluuta tai uutta suhdetta.
Ei tätä voi näin sinisilmäisesti miettiä. Jos miehesi lyö sinua yhden kerran kymmenessä vuodessa niin tuota lyöntiä on aivan varmasti edeltänyt jokin hyvin erikoinen tilanne. Itse en ole lyönyt, mutta voin kuvitella tilanteen jossa en voisi olla lyömättä.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista että jäädään pohtimaan, lyökö kumppanini uudestaan. Saako täältä kukaan vastausta? Argumentteja puolesta ja vastaan voi esittää kuka vaan, ja rakkaasta haluaa uskoa vaan parasta. Että kännissähän se vaan. Eli pullo piiloon ja asia ratkaistu? Mieti, oletko valmis jäämään suhteeseen, jossa huomaat pohtivasi uudelleen ja uudelleen: Lyökö hän vielä?
Petä uudestaan ja kokeile!
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 08:33"]
Tiedän tapauksia joissa mies löi silloista kumppania, mutta ei enää seuraavassa parisuhteessa. Kukin parisuhde kun on yksilöllisiä jotka ovat kahden kauppa. Jotkut naiset vaan tykkää tapella ja tietämättä provosoida tilanteen siihen pisteeseen, että mies lyö. Ei se auttamatta vaan mene niin, että paha paha mies silkaan pahuuttaan lyö kilttiä naista. Sanottakoon vielä, että väkivaltaista käyttäytymistä ei voi mitenkään puolustella.
[/quote]
Mies voi erota halutessaan milloin tahansa provosoivasta ja tappelunhaluisesta naisesta. Jää lyönnit silloin lyömättä.
[/quote]
Aina jossitella voi...Nainenkin voi erota miehestä ennen sitä ensimäistä lyöntiä.
Vierität väkivaltaisen käytöksen ja pahoinpitelyn syyn uhrin kontolle. Säälittävää. Mikään, ei mikään syy, oikeuta väkivaltaista käytöstä.
Muistuttaisin myös lähdekritiikistä, sen väkivaltaisen miehen tarina exästään ja suhteestaan tämän kanssa voi olla kaikkea muuta kuin totta.
Yksikin lyönti voi tappaa, siltä pohjalta lähtisin tähän keskusteluun. Vähättely on selkärangatonta.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 08:33"]
Tiedän tapauksia joissa mies löi silloista kumppania, mutta ei enää seuraavassa parisuhteessa. Kukin parisuhde kun on yksilöllisiä jotka ovat kahden kauppa. Jotkut naiset vaan tykkää tapella ja tietämättä provosoida tilanteen siihen pisteeseen, että mies lyö. Ei se auttamatta vaan mene niin, että paha paha mies silkaan pahuuttaan lyö kilttiä naista. Sanottakoon vielä, että väkivaltaista käyttäytymistä ei voi mitenkään puolustella.
[/quote]
Mies voi erota halutessaan milloin tahansa provosoivasta ja tappelunhaluisesta naisesta. Jää lyönnit silloin lyömättä.
Päteekö sama näihin tuhansiin naisiin jotka vuosittain asuttavat turvakoteja?
Vierailija kirjoitti:
Yksikin lyönti voi tappaa, siltä pohjalta lähtisin tähän keskusteluun. Vähättely on selkärangatonta.
Tähän lisään vielä, että tiedän tapauksen, jossa henkilöä lyötiin kerran, hän kaatui ja löin päänsä. Kuoli. Lyöjä ei todellakaan yrittänyt tappaa, vaan seuraus oli vahinko.
Suosittelen jokaista väkivaltaan taipuvaa miestä lukemaan yllä olevan ja hakevan apua.
Pitää, myös NS töissä, kouluissa yms......sen tuhanteen kertaan eri paikois kokeneena mä....... viimeks oli vika pe ennen viime jouluu, ku yks täyshullu tökkäs mua syyttä melkein oikeaan silmään !!!!! Multa menee viel NÄKÖ kokonaan........ja eräs tekosokea ukko samasta paikasta o lyönyt mua syyttä. Jos menee kattoon jotakin ihme taikuri showta MUKA SOKEA henkilö............ja kutoo mattoo kangaspuilla.............ei voi olla kovin SOKEA. Olen NÄHNYT oikean sokean SILMÄT. Ne ovat ihan erilaiset !!!!!!! Ja täl lyöjäl o NS silmälasit.........en usko yhtään, et se o mikää oikee sokee. Tällaiset kiusaamiset syyttä missään NS töissä, kouluissa yms ovat hävytöntä käytöstä !!!!! Miksei siihen puututa OIKEIN ??????????? ET se syypää SAA ANSAITSEMANSA POTKUT PAIKAST, mis o. Välittömästi. Ja ainakin 6: ksi kk:ksi. Ei luulis olevan KOVIN VAIKEAA !!!!!! Se ei oo oikeen, et kukaan saa KÄRSIÄ kiusaamisesta. Pelkään pahoin, et kumpikin niistä hulluista sekoo taas................ Ennemmin tai myöhemmin.................sanokaa mun sanoneen !!!!!!!!!