Synnärin verkkopöksyt oli oikein hyvät siinä tilanteessa!
Hyvä ilmastointi, ei puristaneet sektiohaavaa. Ne sai jättää sinne pestäväksi.
Mikä siinä on että eivät kelpaa monille?
Kommentit (11)
ja käytinkin niitä ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen. Minulla vaan vuoto on vähentynyt jo toisina päivinä niin niukaksi että ne pienet teipilliset siteet ovat riittäneet ja ne eivät istu niihin verkkopökiin ollenkaan. Tarra on ottanut kiinni verkon läpi jakoihin ja iteensä, jaiks. Onneksi siis on ollut mukana myös omia pikkareita pieniä siteitä varten.
No minä en kyllä sairaalaan mennyt alkkareita näyttelee,vähemmän vaivaa oli sairaala alkkareista!Eivät puristaneet
Olo ei ollut muutenkaan varsin esteettinen tuolloin, joten aivan sama miltä siellä näytti pari vuorokautta - ne verkkopikkarit sopivat vallan hyvin niihin pastellinsävyisiin yöpaitoihin ja jättisiteisiin. Kotona siirryin sitten nomaaleihin vaatteisiin.
Joskus ei vain jaksa miettiä ulkonäköään, ja aika samalta ne muutkin äidit siellä näyttivät. Minulle riitti että pääsi suihkuun ja olo raikas edes hetken, kunnes taas hormonihiki hyökkäsi päälle. Ja normioloissa olen ihan siististi pukeutuva ja ulkonäöstään huolta pitävä, normaalipainoinen nainen.
Meikä pölli yhdet mukaan kotikäyttöönkin! :D
Mikä ihme siinä on ettei ne sairaalan rytkyt kelpaa?
Kuka oikeesti haluaa synnäriltä mukaan kassillisen pyykkiä? Mulle oli siinä vauvassa ja niissä kukkalähetyksissä ja kaikessa muussa rojussa ihan tarpeeksi hanskattavaa! En olisi kaivannut enää pyykkisäkkiä siihen tavarakasaan. X)
ap
etteivät voi käyttää samoja rytkyjä kuin me tavikset. sehän olisi ihan kamala isku jos joku lähipiiristä saisi tietää että on käyttänyt niitä pöksyjä. nämä äidit kuuluvat samaan ryhmään jonka mielestä paskantamisessa on jotain NIIIN noloa.
E-KKS:ssä ne laitetaan käytön jälkeen roskiin.
Ilmeisesti joku hygieniamääräys?
Eli ihan "luvalla" minulla oli kotiutettaessa sellaiset jalassa.
E-KKS:ssä ne laitetaan käytön jälkeen roskiin.
Ilmeisesti joku hygieniamääräys?
Eli ihan "luvalla" minulla oli kotiutettaessa sellaiset jalassa.
Kättärillä ne laitettiin pyykkikoriin.
E-KKS:ssä ne laitetaan käytön jälkeen roskiin.
Ilmeisesti joku hygieniamääräys?
Eli ihan "luvalla" minulla oli kotiutettaessa sellaiset jalassa.Kättärillä ne laitettiin pyykkikoriin.
Ne on valmistettu ajatellen että kaikilla on tosi iso maha odottaessa.
Minulla ne jotka olisivat pysyneet mahan kohdalta ylhäällä olivat reisistä liian tiukat.
Olis ollut kiva kokea nuo verkkomallisetkin...
Värit olivat kyllä kivat; vaaleanpunaista, turkoosia jne.
Voi juma, oli se hehkeetä.
Mut sopivat synnytyksen jälkeiseen aikaan, sitä kun ollaan vähän siirtymätilassa :)
No myönnetään, mutta mä ajattelin siinä kohtaa toiminnallisuutta, en ulkonäköä. :)
ap