Montako ystävää teillä yli 3-kymppiset on?
Siis en puhu mistään kavereista vaan sellaisia ystäviä jonka kanssa viihdytte vapaa-aikana ja joiden kanssa synkkaa yhteen.
Tajusin äskettäin etten oikein viihdy vapaa-ajalla hyvin kuin kuin mieheni ja perheeni kanssa :/.
Ystävyyssuhteita olen koittanut rakentaa, mutta tuntuu että ne kaatuvat siinä vaiheessa kun ollaan "parempia tuttuja" ja koen että minun pitää aina alkaa tanssimaan "ystävän" pillin mukaan tai seuraa mökötystä jne. Väsyn aika pian tähän.
Kommentit (11)
sellaista joita tapaan usein. Ihan aidoiksi sydänystäviksi lasken 3 ihmistä, joille voin kertoa kaiken itsestäni ja joihin luotan 100%.
Lisäksi tuttavia on useita, joita ei edes tule ihan kerran vuodessa tavattua.
Itsessäni taitaa olla vikaa, koska en ole oikein löytänyt koko elämäni aikana yhtään sellaista ystävää joka ei olisi kateellinen, olisi puolestani jne.
Yleensä järjestäen kaikki ovat osoittautuneet kateellisiksi, suuttuvat helposti, eivät ymmärrä erilaisuuttani jossain asioissa, haukkuvat mm. miestäni, koittavat jopa iskeä kumppaniani, arvostelevat lapsiani syyttä, yrittävät ohjata harhaan jne. Minulla on kyllä kieltämättä kovin pieni sietokyky kateuden suhteen jne.
minulla synkkaa monen ihmisen kanssa. Ehkä siksi, että minä arvostan sitä että ihmiset ovat omanlaisiaan. Synkata voi monella tasolla vaikka joissain asioissa olisi ihan erilainen. Siedän toki kateutta ja mitä tarkoittaa "yrittävät ohjata harhaan"? Jokaisessa meissä on vikamme, minussa itsessäni montakin. En missään nimessä vaadi täydellisyyttä muilta.
Tiettyjä piirteitä en toki siedä ja olenkin hiivuttanut ystävyyden muutaman ihmisen kanssa, koska he ovat käyttäytyneet sietämättömästi tai olleet kertakaikkiaan liian erilaisia (yhtenä esimerkkinä takertuja joka halusi soitella monta kertaa päivässä eikä tuntunut voivan elää ilman jatkuvaa symbioosia). Mutta maailmahan on täynnä ihmisiä ja suurimman osan kanssa varmasti synkkaa. Ainakin siltä näyttää.
Yleensä järjestäen kaikki ovat osoittautuneet kateellisiksi, suuttuvat helposti, eivät ymmärrä erilaisuuttani jossain asioissa, haukkuvat mm. miestäni, koittavat jopa iskeä kumppaniani, arvostelevat lapsiani syyttä, yrittävät ohjata harhaan jne. Minulla on kyllä kieltämättä kovin pieni sietokyky kateuden suhteen jne.
kyllä aika vainoharhaiselta. Että KAIKKI tapaamasi ihmiset ovat tuollaisia? Mitä tarkoittaa "yrittävät ohjata harhaan?".
Tarkoitinkin että ystävällä on ollut useimmiten joku noista ominaisuuksista minkä vuoksi kiinnostus ystävyyden jatkamiseen on lopahtanut vähitellen. Aina on tullut joku viimeinen pisara.
Yrittävät ohjata harhaan: esimerkki: ystävä sanoo esimerkiksi että "sinulle sopii tuo ja tuo vaate ja tuo ei"..ja se ei ole totuus edes kaverin omasta mielestä. Ja tällaisia ohjeita on tullut merkityksellisimmissäkin asioissa ..
Lisäksi yksi todella läheinen työkaveri ja neljä kaveria.
Olen surrut ystävien puutetta useasti.
molemmat yli kymmenen vuoden takaa. Nähdään aika harvoin mut sillon kun nähdään niin tuntuu, et ei erossa oltais oltukaan.
Itsekin viihdyn kotosalla oikein hyvin miehen kanssa, oikeestaan en edes halua olla missään ylimääräisissä tekemisissä esim.työkavereiden kanssa vaikka hyvin toimeen tullaankin. Eipä mulle ole pysyiä työtoveruussuhteita ole kertynytkään, kun en ole ollut koskaan pitkiä aikoja samassa työpaikassa.
Olen aina viihtynyt hyvin myös yksin, enkä edes kaipaa enempää ystäviä. Tulen kyllä hyvin juttuun monenlaisten ihmisten kanssa, mutta taidan olla sisimmiltäni "erakko".En siis itse koe ongelmaksi yhtään vaikka mulla ei enempää ystäviä olekaan.
kavereita on paljon ja tuttuja vielä enemmän, mutta sydänystäviä on kolme, kaikki jo yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja heille voin kertoa ihan kaiken. siitä suuri kiitos heille!!!
Lisäksi ehkä n. parikymmentä sellaista kaveria joita nähdään joskus. Facebook-"kavereita" parisataa, mutta niillä nyt ei tee paljon mitään.
Ei niitä ystävyyssuhteita enää tässä vaiheessa helposti synny, olen huomannut. On todella vaikeaa löytää ihmisiä, kenen kanssa synkkaisi tuttuuden tuolle puolen. eikä sitä jaksa niin kauheasti enää etsiäkään!