Kun kerran ennen syntymää ei ollut mitään, miksi mitään olisi kuoleman jälkeenkään?

Miksei voida hyväksyä sitä, että kuolema on mielen lopullinen sammuminen, sähköisten impulssien (ajatusten) lakkaaminen?



Luonto hyötykäyttää meidä fyysisen ruumiin kyllä kaikin puolin, raaka-aineeksi lisäelämän luomiselleja sen ylläpidolle, mutta miten ja miksi meidän mieli säilyisi?



Emmekö ole vain osa yhdestä suuresta elämänkipinästä, joka ilmestyy yhä uudelleen aina uusissa muodoissa vailla perimmäistä persoonaa ja tietoisuutta?