Voiko olla kyseessä vakavakin juttu?
Mulla on 9-vuotias tyttö. Koulusta opettaja otti yhteyttä kun oli löytänyt tyttöni kirjoittaman tarinan, jossa hänet yritetään tappaa. Siinä hän kertoo myös että nämä 2 miestä jotka hänet yrittävät tappaa, ovat tappaneet ennenkin. Ja he ovat halunneet tappaa hänet hänen syntymästään asti. He ovat tosi hyviä käyttämään valeasuja ja ovat uhkailleet toistakin tyttöä. Tarinasta kumpuaa tunne että hän pelkää näitä miehiä tosissaan. Mutta kuitenkaan tarinassa ne eivät häntä tapa ja tarina loppuun ihan yht-äkkiä sanaan "Loppu". Kysyin tytöltäni, että mistä tuollainen tarina on peräisin. Hän ei osannut vastata, sanoi vaan keksineensä sen. Yritin sitten kierrellen kysellä, että onko jotain sattunut, mutta ei tullut esille mitään.
Kun opettaja oli tämän löytänyt niin parin päivän jälkeen hän oli kaverilleen pohtinut että tavallisen ruokaveitsenkin kanssa voi tappaa toisen. Sen lisäksi hän oli piirtänyt kuvan jossa on pienempi eläin, jolta valui verta, kun sen takana ollut karhu oli raadellut sen. Olen aika huolissani, mistä nämä jutut voivat johtua. Tyttöni on todella iloinen ja sosiaalinen. Hänellä on paljon kavereita. Hän nukahtaa hyvin, nukkuu yöt ilman heräämisiä, syö hyvin ym. Kotona hän ei ole kertaakaan puhunut tappamisesta. Hän piirtää todella paljon ja kaikki kuvat mitä hän on piirtänyt ovat iloisia, niissä esiintyy eläimiä, joilla on hymy naamalla. Samoin jos hän piirtää ihmisistä kuvia, ne ovat hyvin iloisia. Mistään hänen teoistaan, puheistaan, eleistään, olemisestaan ei ole tullut esiin tuollaisia aiheita kuin tuo tarina ja nuo pari muuta juttua ovat.
Istuttiin koulussa saman pöydän ääreen, minä, opettaja ja terkkari. Terkkarin mielestä pitäisi mennä käymään lääkärillä, että voi olla joku trauma.. Olen eronnut tytön isästä. Hän oli silloin 2-vuotias. Melkein heti sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni. Hänen oikea isänsä ei ole enään missään tekemisissä tytön kanssa. Se loppui kun hän oli n. 6-vuotias. Sitä ennen hän kävi joka toinen viikonloppu isänsä luona. Satunnaisesti näkevät kun tyttö on käymässä oikean isänsä vanhempien luona. Mutta tämä ei osoita minkäänlaista kiinnostusta häntä kohtaan, ei edes kysy koulukuulumisia ym. Tyttöni kutsuu nykyistä miestäni isäksi ja heillä on hyvät välit. Muuten tyttöni elämässä ei ole mitään tapahtunut, mistä voisi traumoja tulla. Mutta jos tytölläni olisi tullut trauma tuosta oikean isänsä menettämisestä niin ilmentyisikö se vasta nyt? Ja tuolla tavalla?
Itse olen pohtinut sitä, että jos jokin trauma olisi niin eikö oireita siitä olisi pitänyt olla jo paljon aikasemmin? Ja luulisi ettei olisi noin iloinen ja sosiaalinen...
Niin se vielä, että tytölläni on aivan mahtava mielikuvitus, opettajakin on siitä monta kertaa tämän parin kouluvuoden aikana maininnut.
Oiskohan kellään jotain mielipidettä/infoa mistä voisi johtua?
Kommentit (4)
Lapset käsittelevät kaikkia asioita, moninkin eri tavoin. Lapsen elämään astuvat uudet käsitykset, kuten väkivalta, kuolema jne. vaativat lapselta ajattelutyötä ja työstämistä. Jotkut lapset puhuvat asioista, toiset saattavat pukea ajatukset laulusanoiksi, jotkut kirjoittavat ja jotkut leikkivät tunteitaan nallejen, tinasotilaiden tai muiden leikkien myötä.
Lukutaitoinen lapsi saattaa jo nähdä päivälehdistä, iltalehtien otsikoista, kuulla uutisista jne kuolemaan, poliisityöhön tms. liittyviä asioita. Koska asiat ovat outoja ja monesti pelottaviakin, niiden kanssa täytyy tehdä ajatustyötä.Teidän lapsellanne kirjoittaminen näyttää olevan keino omien tunteiden ja mielentilojen purkamiseen. Hyvä näin.
Mikäli pelkoja käsittelevät tekstit olisivat arkipäivää ja lapsi olisi silminnähden ahdistunut, niin olisin huolissani. Mutta kertaluonteinen tai muutaman kerran esiintyvät tekstit kuuluvat mielestäni lapsen normaaliin kehitykseen.
Itse en lähtisi missään tapauksessa puhumaan lapselle traumoista, edes kyselemään sellaisista. Monesti voi käydä niin, että kun lapselle puhuu näistä asioista, hän alkaa itsekin uskoa olevansa epänormaali. Siinä sitten saattaa käynnistyä sellainen oravanpyörä, josta on todella vaikea päästä ulos.
Suhtautukaa asiaan aivan luonnollisesti. Olkaa aidon kiiinnostuneita lapsenne tuotannosta ja keskustelkaa siitä avoimesti. Mutta älkää lietsoko mitään! Voihan se olla niinkin, että edessänne seisoo seuraavan sukupolven paras dekkarikirjailija :)
Kiitos Nyytinen :)
Mutta, mutta... Nyt istuttiin sitten alas samalla poppoolla, myöskin koululääkäri oli paikalla. Tää juttu lähtee ihan käsistä.
Se lääkäri oli erittäin järkyttynyt tuosta tarinasta. Sen lisäksi, kun siinä keskustellessa tuli ilmi, että tyttöni on ulospäin suuntautuvaa sorttia, eli tykkää naurattaa poikia ja on todella "pikku vanha" (tykkäisi käyttää napapaitoja ym. tälläisiä paljastavampia vaatteita, mikä musta kuuluu tytön normaaliin kehitykseen, että tulee tälläinen vaihe) niin mielipide lääkäriltä oli, että tytölläni on seksuaalisuuden kanssa ongelmia. Olin ihan että häh? Ja kun vielä siinä tyttöni kirjoittamassa tarinassa oli mainittu hevonen niin se on kuulemma seksuaalisuuden symboli (mitä 9-vuotias tietää jostain symboleista?). Sanoin sitten että no joo meillä on tytön kanssa yhteinen harrastus, joka sattuu olemaan ratsastus ja tyttöni tykkää hevosista todella paljon niinkuin minäkin. No se lääkäri ei jättänyt tätä juttua tähän vaan rupesi miettimään että voisiko kyse olla insestistä tai jostain sellasista jutuista. Siis mä melkein tipuin penkiltä kun kuulin tän. Voiko lääkäri tuollaisesta rupee ihan oikeesti puhumaan jostain niin hirveästä asiasta kuin insestistä!
Multa meni pasmat ihan sekaisin, enkä kyennyt oikeestaan sanomaan ees mitään enää. Sitten kun sanoin että kotona ei ole ilmentynyt minkäänlaisia ongelmia tai oireita näistä asioista ja kerroin että hän on todella iloinen ja sosiaalinen ym. niin se lääkäri rupes miettimään, että josko tytölläni on jonkilaista dissosiaatiota, että hän on koulussa "eri ihminen" kuin kotona. Siis mä menin ihan totaaliseen lukkoon ja opettajan ja terkkarin ilmekin oli näiden kommenttien jälkeen aika ihmettelevä. No lopuksi se lääkäri sanoi että tyttöni tarvitsee ammattiapua ihan välittömästi. Mä olin niin sekaisin näistä sen tulkinnoista, että sovittiin sitten aika, että menisin tyttöni kanssa käymään hänen vastaanotolla.
Mutta kun tuossa näitä jutskia itsekseni ajattelin ja vähän netistä tongin tietoa aiheista niin peruin sen ajan. No se lääkäri sitten soitti mulle ja kysyi että miksi peruin. Sanoin sille että musta tässä on kyllä kyse ylireagoinnista. Haluan että tilannetta seurataan jonkin aikaa, ennenkuin tehdään mitään johtopäätöksiä tai hoitoon ohjaamisia. Sen lisäksi sanoin, että mulla on lapsella vakuutus, joten jos näen aiheelliseksi viedä tätä asiaa eteenpäin, varaan ajan yksityiseltä puolelta. Sen lisäksi pyydän lausuntoja ensin muiltakin lääkäreiltä ja tahoilta. Lääkäri totesi, että hän ei kyllä unohda tätä tyttöni tapausta ja heitä villasella tätä juttua. Sanoin, että en minäkään, mutta haluan että asiaa seurataan eikä hosuta. Sen lisäksi sanoin, että olen puhunut tytön opettajan kanssa ja sopinut että seuraamme tyttöni käyttäymistä ja olemme yhteyksissä heti jos jotain huolestuttavaa ilmenee. Mutta en halua, että tyttöäni aletaan juoksuttaa jos jossakin lääkärissä, ja sitten ei olekaan mitään syytä. Jää siitäkin epämiellyttävät arvet. No tämä lääkäri sitten sanoi laittavansa meiliä tyttöni opettajalle.
Jos tässä tulee tarvetta viedä asiaa eteenpäin (mitä kyllä suuresti epäilen) niin voinko sanoa, että tämä lääkäri ei saa hoitaa lastani tässä asiassa? Tämä lääkäri sanoi, että jos varaan tytölleni ajan yksityiseltä niin hän toivoo että tekisimme kuitenkin yhteistyötä. Mä en todellakaan aio olla ton lääkärin kanssa enää tekemisissä... Enkä vielä varata mitään aikaa mihinkään.
Siis mä olen niin ihmeissäni noista lääkärin kommenteista, etten tiedä mitä ajatella...
Musta pitäis olla hieman paremmat perustelut lääkärillä esittää tuollaisia asioita ja vielä kun hän ei ole edes lasta nähnyt! Suututtaa niin kovin...
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä, jos tuo lääkäri rupeaa painostamaan? Kun hän sanoi, että hänellä on velvollisuus puuttua tälläisiin asioihin. Ei kai hän voi viedä itekseen asioita eteenpäin? Pelkään että tästä tulee kauhea ruljanssi...
Pitäisikö ottaa kasvatus- ja perheneuvolaan yhteys ja kysyä heidän näkemystään asiasta? En halua viedä tyttöäni kenenkään haastateltavaksi/tutkittavaksi ennenkuin olen saanut ammatti-ihmisen näkemyksen, onko siihen tarvetta vai ei.
Tästä kyseisestä lääkäristä (on ehkä n. 60v) vielä senverran, että mieheni kävi hänen vastaanotolla pari vuotta sitten kun oikealta puolelta kylki/maha oli kipeä ollut jo pitkään. Itse hän meinasi, että ehkä jossain suolistossa voisi olla vikaa. Niin tämä lääkäri ei tiennyt edes mitä suolia ja elimiä sillä puolella sijaitsee vaan oli kaivanut lääkärikirjan esiin... Ja totesi hetken sitä katsottuaan, että en mä vaan tiedä mikä sua vaivaa ja määräsi närästyslääkkeitä. Itse en tälle kyseiselle lääkärille ole mennyt tuon jälkeen vaan pyydän aikoja muille jos tarve on ollut lääkäriin päästä.
Huoh, minkähänlainen painajainen tästä kehittyy :|
Nyt todellakin paljon jäitä hattuun ja tilanteen perusteellinen nollaus! Minun mielestäni kärpäsestä on tehty härkänen enkä ymmärrä millään tavalla lääkärin toimintaa. En siis millää tasolla.
Muutaman kertomuksen tai lapsen kuvaillun käyttäytymisen perusteella ei voi tehdä minkäänlaista pätevää diagnoosia. Lapsen tunne-elämän tila vaihtelee päivittäin ja etenkin luovillla lapsilla mielikuvitus laukkaa joskus hurjastikin. Mutta eihän se ole millään tavalla epänormaalia. Mikäli lapsella ei esiinny pitkäkestoista oireilua, esmierkiksi masennusta, hiljaisuutta, itsetuhoisia ajatuksia, toisten kiusaamista, ylivilkkautta, keskittymiskyvyn puutetta, syömättömyyttä tai ylensyöntiä, yökastelua tms. niin sinuna pitäisin päätöksesi: ei hötkyillä.
Jos minä olisin sinun asemassasi, niin hakeutuisin välittömästi yksityisen lääkärin vastaanotolle ja kertoisin aivan avoimesti tästä tilanteesta. Lapsesi tavattuuaan lääkäri varmastikin voi kirjoittaa epikriisin, jossa toteaa lapsen olevan täysin normaali. Tällä paperilla saat itsellesi "käsiaseen", mikäli joku puoskari vielä muuta puhuu. Voit sanoa, että olette käyneet jatkotutkimuksissa ja tyttö on diagnosoitu terveeksi lapseksi.
Meillä on kolme tyttöä, jotka kaikki rakastavat hevosia yli kaiken. Ikinä ei kyllä ole tullut vähäisimmässäkään määrin mieleeni, että siinä olisi jotakin seksuaalisesti poikkeavaa. Olen harrastanut nuorisotyötä yli 30 vuotta (Suomen Partiolaiset) ja tavannut monenlaisia lapsia ja nuoria. Monenlaisia kauhukertomuksia ole nähnyt lasten sepittävän (etenkin leiriolosuhteissa yön pimeydessä), mutta monenlaisista tunnonpurkauksista huolimatta lapsista on kasvanut ihania nuoria ja terveitä aikuisia.
Sinä äitinä tunnet kaikkein parhaiten oman lapsesi. Luota siihen ja yritä olla vahva. Tässä yhteiskunnassa kävelee milloin missäkin yhteydessä vastaan kaikenlaisia hörhöjä, jotkut jopa hulluja, mutta sinun tehtäväsi on suojella lastasi.
Mikäli lääkäri alkaa painostaa sinua, niin tee aivan samantien valitus hänestä sekä hänen työnantajalleen että sosiaali- ja terveysministeriöön sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vaatii vaivaa laatia ainoastaan yksi selkosanainen kirje, joka pitää lähettää kullekin taholle (sähköisestikin onnistuu). Mutta älä vain alistu, älä missään tapauksessa.
Voimia teidän perheelle!
Tuntematta lasta jne vaikea sanoa, onko trauma vai ei. Välttämättä kysymys ei ole kuin yhden pelottavan tv-ohjelman katsomisesta, jonka lapsikin on jo unohtanut tai sitten...
Tavattuani monia trauman kokeneita lapsia tiedän, että se ei usein näy päälle päin. Lapsi saattaa olla varsin iloinen, sosiaalinen ja suosittu. Hiljaa sisimmässään kuitenkin kantaa taakkaa. Se saattaa joskus vahingossa vilahtaa puheissa tai silmien surullisessa katseessa. Tai esim. terapiassa se hiljaa paljastuu lapsen itsensäkin huomaamatta.