Miten kestät työssäsi saadun kritiikin?

en tarvi mitenkään erityisesti "voimia jatkaa" - meillä se hyvä että huono palaute on arkipäivää, kuuluu asiaan ja huolestuttavampaa olisi, jos mitään ei kuuluisi.

Hoitoalalla olen ja jouduin tehdä tuplavuoron ja olin todella väsynyt. Sain sitten kritiikkiä siitä, että minulla on "ilkeä ääni". Siltä istumalta päätin, että nyt riittää...

Mitäs luulet, miten sen kestää? Vituttaa! Vaihdoin toisiin työtehtäviin, hoitakoot muut sen homman, jos paremmin osaavat!



(Eivät muuten osanneet, asiat meni pahasti perseelleen ja nyt ollaan palaamassa vanhaan systeemiin. Arvatkaapas houkutellaanko mua nyt takaisin ja arvatkaapas menenkö?)

jos se kohdistuu kovin voimakkaasti minuun itseeni - siis persoonaani, niin on hyvin mahdollista, ettei kannata oikein samassa paikassa jatkaa.



Jos se taas on asiallista kritiikkiä, josta voi ottaa opiksi, koetan lähinnä sisuunnuttaa itseni yrittämään kovemmin.

Onneksi mä olen työpaikan ppomo, ja tuon suuntaisesta kritiikistä alaiset saa jo vähintäänkin tiukan puhuttelun. :D

ja yleensä olen perustellut oman kantani ja sanonut mitkä osat kritiikistä ymmärrän ja koitan parantaa. yleensä keskustelu menee niin että molemmat osapuolet ymmärtävät toistaan sen jälkeen paremmin ja molemmat koittaa taas toimia paremmin toista kohtaan.

Jos se on ihan aiheellista, ja asiallisesti annettua, ja silloin yleensä ainakin hetken päästä otan sen ihan niinkuin se on tarkoitettukin ja teen asian "paremmin" uudelleen. Pikkuasioista, vaikka olisivat minusta vähän "hassujakin" kritiikin aiheita, en yleensä jaksa taistella vaan korjaan vain "virheeni" kritiikinantajan toivomalla tavalla ja jatkan hommia.



Jos taas kritiikki on mielestäni aiheetonta, kerron kritiikin antajalle miksi olen tätä mieltä eli puolustan omaa toimintatapaani. Jos vielä lisäksi tyyli millä kritisoidaan on asiaton, saatanpa hiukan suutahtaakin, yleensä kyllä ihan päin naamaa (en ole kyräilijätyyppiä). Jos esim. ylempi pomo antaa täysin asiatonta kritiikkiä aiheetta, olenpa marssinut välipomonkin toimistoon ja kertonut että näin on käynyt. Yleensä pomot ovat sitten keskustelleet asiasta keskenään ja pari kertaa ylempi pomo on jopa pyytänut minulta anteeksi aiheettomaksi tajuamaansa kritiikkiä. ;-)

Kritiikki oli kyllä osin aiheellistakin, en ollut tehnyt tarpeeksi hyvää työtä. Toisaalta tehtävän antaja ei ollut antanut minulle tarpeeksi aikaa suorittaa työ hyvin eikä ohjeita siitä, miten se tulisi suorittaa. Työllä muka kova kiire, joudun itse tekemään hätiköiden ja sitten yhtäkkiä jollakin onkin aikaa ruveta sitä työtä tutkimaan ja kritisoimaan. Ja mitään positiivista sanottavaa ei tietenkään löydy!



Ap

Pelkkää kiitosta ja kehua kuuluu tännepäin

t. pph

Kritiikki oli kyllä osin aiheellistakin, en ollut tehnyt tarpeeksi hyvää työtä. Toisaalta tehtävän antaja ei ollut antanut minulle tarpeeksi aikaa suorittaa työ hyvin eikä ohjeita siitä, miten se tulisi suorittaa. Työllä muka kova kiire, joudun itse tekemään hätiköiden ja sitten yhtäkkiä jollakin onkin aikaa ruveta sitä työtä tutkimaan ja kritisoimaan. Ja mitään positiivista sanottavaa ei tietenkään löydy!

Ap

se auttaa sinua suoriutumaan paremmin jatkossakin.

Minulla oli aikoinaan ensimmäisissä työpaikoissa heti opiskelujen jälkeen tosi vaikeeta ottaa vastaan kritiikkiä. Otin asiat TOSI henkilökohtaisesti ja mietin ja pohdin; oliko aihetta, kuka sanoi, miten sanoi jne. Sittemmin kun ammattitaito kasvoi, niin vähän tietoisestikin opettelin erottamaan "ansaitun" ja "vähemmän ansaitun" kritiikin. Sen jälkeen oli helpompaa ja pystyin poimimaan ne kohdat ja asiat, jotka paransivat työpanosta ja myös omaa kehitystä ammatissani. Nyt olen itse esimiesasemassa ja tehtäväni on antaa myös kritiikkiä (toki myös kiitosta, joka usein monelt esimieheltä unohtuu...) ja vieläkin koen sen joskus vaikeaksi... Tämä on mielestäni aika paljon myös "persoona"-kysymys, toisille kritiikin vastaanottaminen on helpompaa, toiselle vaikeampaa. Tärkeintä on tietysti ymmärtää, että kyse TYÖN arvioinnista, ei henkilökohtaisesta (jos ei siis ole joku kiusausmeininki...). Kaikenkaikkiaan aiheellinen kritiikki pitäisi olla kaikkien parhaaksi.

Kritiikki oli kyllä osin aiheellistakin, en ollut tehnyt tarpeeksi hyvää työtä. Toisaalta tehtävän antaja ei ollut antanut minulle tarpeeksi aikaa suorittaa työ hyvin eikä ohjeita siitä, miten se tulisi suorittaa. Työllä muka kova kiire, joudun itse tekemään hätiköiden ja sitten yhtäkkiä jollakin onkin aikaa ruveta sitä työtä tutkimaan ja kritisoimaan. Ja mitään positiivista sanottavaa ei tietenkään löydy!

Ap

Minusta kantsii ottaa asia tarkemmin käsittelyyn kritiikin antajan kanssa. Valmistaudu hyvin: listaa asiat, mitkä pitäisi hoitaa toisin ensi kerralla - sekä omalla kohdallasi, että muiden. Sitten pyydä mahdollisuutta käydä nämä lävitse kritiikin antajan kanssa.

Yritä olla rakentavassa hengessä: haluat oppia virheistäsi, joten siksi käsitellään asia.

Varaudu siihen, että kritiikki edelleen kohdistuu lähinnä sinuun. Minulla ainakin on kokemusta esimiehistä, jotka haluavat aina löytää syypäät muualta, eivätkä ikinä katso peiliin.

Tilanteen läpikäymisen tavoitteena ei pitäisi sinulla olla mikään puolustelu tms. (koska se ei onnistu, vaikka ehkä syy olisi kokonaankin muualla) vaan tavallaan opettaa esimiehelle mitä tarvitset, jotta työ tulisi seuraavalla kerralla kunnolla tehtyä. Siis välttää samat virheet jatkossa.

Tsemppiä! Helppoa tuo ei ole, tiedän.

resurssoinnilta puutteelliset -ei ole aikaa tehdä kunnon jälkeä vaikka teen töitä aivan hulluna omallakin ajalla - niin eihän se jälkikään voi olla priimaa. Harmittaa, ettei mitään ehdi tehdä kunnolla, mutta minkäs teet. Yritän ajatella, ettei työn laatu ole yksin minun vastuullani, koska näillä resursseilla tämä on parasta tulosta mitä aikaan saa. Jos sitä ei joku ymmärrä (asiakas) niin harmi, en voi kuitenkaan asialle sen enempää. Kukaan mukaan ei tässä pärjäisi tämän paremmin.

Olen ammatiltani kirjoittaja, ja kritiikki sattuu pahasti. Otan sen erittäin henkilökohtaisesti ja menetän yöuneni :(

Yleensä istun miehen kanssa pöydän ääressä ja annan tulla oikein kunnolla, sätin koko porukan, kiroilen, muotoilen eroanomusta ja paahdan. Puoli tuntia vuodatettuani (ja syötyäni samalla pari voileipää) olo alkaa helpottaa ja taas jaksaa laittaa asioita perspektiiviin. Joskus menee yöunet ja jos oikein vituttaa, riipasen kännin, mutta yleensä tuo sättimispuoli auttaa. Kerran haravoin pihaa vielä puoliltaöin, kun otti vain niin päähän. Haravoin tuota hikistä plänttiä neljä tuntia.



Duunini on valitettavasti sen sortin esimieshitsaamista, että eipä siinä kamalasti ystäviä hankita. Koetan olla mukava ja oikeudenmukainen esimies, mutta ei se aina onnista. Totta kai se haavoittaa etenkin, kun joskus arvostelu on aika henkilökohtaistakin. Mutta sitten on taas niitä hetkiä, joiden voimalla jaksaa tehdä hommia ja vaikka 5 väitöskirjaa siihen päälle. Esim. Kun meidän lafkan yliyliylipomo tuli kerran ja rutisti ja sanoi, että "joskus me ollaan vielä sun kanssasi lirissä, mutta lupaa ettet koskaan muutu". Vieläkin tulee onnenkyyneleet tuosta silmiin :-).



Tänään työelämässä menestynyt, julkisivultaan hillitty mieheni ehdotti muuten, että voisi lähettää yhdelle kusipäiselle luottamusmiehelle faksin, jossa olisi valokuvakopio hänen hanuristaan. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti (ajatus oli kyllä kaunis) ja mies oli "pettynyt" kun hän ajatteli, että kerrankin karvaisista palleista olisi ollut jotakin hyötyä. Vaikka olo oli aika surkea töiden jälkeen, ei tuollaisten kommenttien jälkeen enää voi kiukutella. Varsinkin, kun 6-vuotias tulee ja pussaa naaman ihan märäksi.

Jos taas koen, että se on aiheetonta, niin kyllä se ottaa päähän ja kauan. Erityisen keljuja ovat ne tilanteet, joissa saa paskaa niskaan täysin ilman omaa syytään eikä sitten saa tilaisuutta puolutautua. Tällaistakin meidän työpaikalla tiettyjen ihmisten kohdalla tapahtuu. On esimerkiksi eräs esimies, joka harrastaa varsin suoraviivaista sanelupolitiikkaa ja jolle on ihan turha urputtaa yhtään vastaan, vaikka pomo olisi kuinka väärässä tahansa. Hän saattaa palauttaa esimerkiksi asiakirjoja kirjaimellisesti pilkkuvirheen takia kertomatta syytä, miksi asiakirja palautuu. Sitten siinä porukalla selaillaan parikymmensivuista paperinivaskaa ja etsitään suurennuslasin kanssa, missä vika on... Onneksi tällainen on kuitenkin suht harvinaista.



Voimaa saan ihanista läheisistä työkavereistani, joiden kesken meillä on tosi hyvä henki ja joiden tunnen arvostavan työtäni.

Kestän tottakai. Kritiikki otetaan vastaan ja sitten tehdään lisää töitä ja mietitään kehitymisen kannalta asioita. Se kuuluu osata ottaa vastaan ilman mielensä pahoittamista. Täytyy olla heikko jos ei kestä kritiikkiä.