Kysyn nyt tosissani ja ihmeissäni; Mistä ihmeestä löydätte näitä

Minäkin olin ehtinyt muuttaa miehen luo asumaan ja oltiin asuttu yhdessä yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia. Sitten kun päätin jatkaa keskenjääneitä opiskeluja ja tulin samoihin aikoihin raskaaksi, mies muuttui täysin. Ei tullut mieleenkään että olisi pitänyt tarkistaa miehen mielipide opiskelusta, liittoon kuulumisesta, tietyistä televisio-ohjelmista ja kaikista muista pikkuasioista jo heti tavattaessa. Nyt vasta tiedän että olisi välttynyt monelta harmilta kun olisi kysynyt, niin olisin saanut tietää että mieheni ei voi sietää opiskelijoita, liittoon kuuluvia, volvolla ajavia, big brother ohjelmaa katsovia, Laurin Tähkän musiikkia kuuntelevia, sellaisia ihmisiä joilla ei ole rahaa eli osakkeita, mersua ja omakotitaloa, kuten hänellä on ja lista vielä jatkuu...

Ja ihmeissäni kysyn, mistä löydätte niitä kunnon miehiä, koska minun kohdalleni sattuvat ovat aina niitä väkivaltaisia ja pettureita ja psykopaatteja tai hyväksikäyttäviä pelimiehiä

eli mistä niitä idioottimiehiä sikiää ja kuinka kukaan normaalilla omanarvontunnolla varustettu nainen viitsii tuhlata aikaansa semmoisen kanssa! Mulla on kunnon mies, meillä on hauskaa yhdessä ja jaetaan kaikki työt ja lapsenhoito. Ihan kapakasta taisi löytyä aikoinaan. Tasa-arvo on mielestäni kaiken a ja o - kummankaan ei tarvitse sietää minkäänlaista pompottelua toisen suunnalta. Kummankin täytyy olla terveen itsevarma sekä osata vaatia sekä joustaa suhteessa.

eli oli tunnettu vain lyhyen aikaa ennen yhteenmuuttoa mutta yhdessä oli oltu vuosi ennen kuin ongelmat alkoi. Tosin edellinen miesystävä mulla oli lähes viisi vuotta ja häitäkin oli jo vähän suunniteltu kun selvisi että hän tykkäsi harrastaa seksiä kanssani silloin kun luuli minun nukkuvan tai olevan sammunut esim. baari-illan jälkeen. Mutta niitä häitä ei sit koskaan onneksi vietetty...

puolen vuoden kuluttua tapaamisesta. Vaikka miten se toinen tuntuisi "siltä oikealta".

Yhteen muutettiin puolen vuoden jälkeen ja alle kaksi vuotta oli tunnettu, kun mentiin naimisiin. Silti ei ole ainakaan nyt vielä kymmenessä vuodessa ilmaantunut mitään uutta ihmeellistä piirrettä miehestä. Mies on tosi kunnollinen ja ihana, huomioi minua, hoitaa lasta, tekee kotitöitä, auttaa tarvittaessa vanhempiaan, ei ryyppää, on siisti, hoitaa hyvin työnsä... Ei se liiton nopeus aina ole syy siihen, että menee huonosti. Ja me kyllä oltiin ennen yhteenmuuttoa keskusteltu jo lastenkasvatuksesta, talousasioiden hoidosta, suhtautumisesta lapsien saamiseen ja avioliittoon, politiikasta, siitä mitä sitoutuminen ja yhteiselämä merkitsee, mitä odotuksia kummallakin on, jne. Taidan olla tosi onnekas!

Mutta se edellytti sitä, että suostui ymmärtämään ja tekemään pienen muutoksen siinä, mitä etsii. Jos ajatteli kilttiä kunnollista ja vastuullista miestä, mutta halusi sen ulospäin vähän villimmän rokkarin kuorissa sekä vähän massasta poikkeavan näköisenä vaihtoehtotyyppinä, joka rakastaa hyvää biletystä, niin kyllä se vaan oli lopulta myös sitä, miltä se näytti.

että vaikka Suomessa ollaan muka niin tasa-arvoisia, ja naiset vahvoja ja itsenäisiä, niin monille naisille mies ja parisuhde on kuitenkin se elämän päämäärä ja tarkoitus. Että voi näyttää maailmalle kelvanneensa jollekin miehelle. Pelätään yksinäisyyttä. Sitten otetaan "kuka tahansa" että olisi edes "joku".

ei ollut lapsia. Oltiin molemmat itsekkäitä ja työkeskeisiä ja kämppä oli LÄÄVÄ. Sitten kun lapsi tuli, tilanne muuttui... Piti ruveta siivoamaan, syömään säännöllisesti ja kunnon ruokaa, heräilemään öisin. Mies ei ole tänä päivänäkään tajunnut että hänen elämänsäkin pitäisi muuttua, vaikka HÄN halusi lapsen, minä en.

Minäkin olin ehtinyt muuttaa miehen luo asumaan ja oltiin asuttu yhdessä yli puoli vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia. Sitten kun päätin jatkaa keskenjääneitä opiskeluja ja tulin samoihin aikoihin raskaaksi, mies muuttui täysin. Ei tullut mieleenkään että olisi pitänyt tarkistaa miehen mielipide opiskelusta, liittoon kuulumisesta, tietyistä televisio-ohjelmista ja kaikista muista pikkuasioista jo heti tavattaessa. Nyt vasta tiedän että olisi välttynyt monelta harmilta kun olisi kysynyt, niin olisin saanut tietää että mieheni ei voi sietää opiskelijoita, liittoon kuuluvia, volvolla ajavia, big brother ohjelmaa katsovia, Laurin Tähkän musiikkia kuuntelevia, sellaisia ihmisiä joilla ei ole rahaa eli osakkeita, mersua ja omakotitaloa, kuten hänellä on ja lista vielä jatkuu...

henkiseen ilmapiiriin myös omassa parisuhteessaan, se on tuttua. Eihän sitä normaalin miehen kanssa osaisi ollakaan. Itselläni oli etäinen ja lyttäävä isä ja nyt sitten samanlainen aviomies. Mulla kesti 20 vuotta yhteiseloa ennen kuin tajusin sen, siis pystyin näkemään että on jokin ongelma ja että ansaitsen parempaa. Kun on lapsena tottunut siihen että aina tulee henkisesti takkiin, se tuntuu normaalilta asiaintilalta. Mutta nyt sitten tässä ollaan, lasten takia mietityttää mitä tehdä.

Toisaalta mitä vanhempi on, sitä paremmin tietää, mitä haluaa ja ennen kaikkea, mitä ei halua. Samoin miehen kavereista ja perheestä voi tehdä tiettyjä päätöksiä. Harvoin se omena niin kauan puusta putoaa ja seura tekee kaltaisekseen.

Mekin muutettiin yhteen alle vuoden tuntemisen jälkeen, 1,5 vuuoden päästä tapaamisesta naimisiin. Mutta kyllä oli keskusteltu läpi arvot, halut, toiveet yms. tärkeät asiat.

Kummankin täytyy olla terveen itsevarma sekä osata vaatia sekä joustaa suhteessa.