onko kellään HELPPO 5v joka aina ollut helppo? aina vaan valitetaan lapsista
niin ajattelin että voidaan kehutakin. Siis mun kuopus on oikeesti ollut helppo tapaus koko ikänsä (tai sit teinit ovat niin hankalia että suhteessa en "näe" sitä vaikeata, he). Toki on omaa tahtoa ja hieman uhmaakin mutta tottelee aina kun selitetään asioita että miksi / miksi ei (huom - en huuda), käyttäytyy mallikkaasti esim kaupassa, kylässä ja kun käydään ravintoloissa syömässä (hän on ollut mukana siitä lähtien kun oli 2kk) hän istuu nätisti tuolilla tai kävelee (ei juokse) katsomassa paikkoja. Olen vaan odottanut että koska pamahtaa mutta ilmeisesti hän ON vaan niin ihanan helppo, kai sit teininä hänkin nostaa ääntä kunnolla. Reissussa voidaan käydä missä vain ja tiedän että hän istuu lentokoneessa 9t jos niin on tai autossa 3t. On kai muitakin helppoja lapsia?
Kommentit (11)
Toki vuorovaikutustyylilläon paljonkin väliä, mutta helpon lapsen kanssa on helppoa, oli se tyyli mikä tahansa. Minulla on molemmat lapset, molemmista ääripäistä.
Meidän helppo muuttui "hankalaksi" vasta 6-v. Sitä ennen ei ollut mitään uhmaa. Mutta jos hänen hankaluutta vertaa isoon veljeen, ei hän ole hankala koskaan ollutkaan...
Meillä myös mielestäni erittäin helppo kuopus, nyt jo 6 v. On kyllä melko vilkas ja tepperamenntiäkin löytyy, mutta hänen kanssaan pystyy neuvottelemaan ja sopimaan asioita. Ihanaa kun on lapsi jonka kanssa voi käydä konserteissa, ravintolassa ja matkoilla ilman stressiä. Kaikki uhmakohtaukset ym menneet aina tosi nopeasti ohi. Minäkin aina välillä, etenkin kun luen näitä teidän kertomuksianne, mietin, että milloinkahan meidänkin lapsi muuttu hankalammaksi.
nyt on jo ikää 18v eli en usko että hirveää murkkuikääkään enää kotona asuessa tulee.
Joskus 14-15v ei ehkä ollut samanlainen iloinen rallattaja kuin pienenpänä ja nyt taas.
3-4-vuotiaana ihmetteli miksi toiset lapset kiljuvat kaupassa karkkia, hän kun pyysi ja kun ei saanut totesi että mites ensi kerralla?
On aina ollut - tai no ekan kolmen kuukauden koliikin jälkeen :). Nyt reipas ja ihana kuusivuotias.
Viisivuotias on vauvasta lähtien ollut tosi ihana hoidettava, heräsi aamulla nauraen ja nukahti illalla nauraen ja koko päivän siinä välissä nauroi (välillä kyllä mietin, että onkohan tuo ihan tervettä...) Uhmaiästä ei vielä tietoakaan, joskus vähän kränää, juttelemalla menee ohi. Kaikkien kanssa helppo lapsi, niin päiväkodissa kuin muiden sukulaistenkin kanssa, ei siis ole vuorovaikutusasia. Perheessämme on myös lapsi, jonka kanssa taistellaan ihan joka ikisestä asiasta alkaen hampaanpesusta, pukemisesta ja syömisestä. Uhmaikä on ollut 1,5 vuotiaasta lähtien, eikä loppua näy - taitaa siirtyä uhmaiästä suoraan murrosikään...
ja toinen juttu - koskee lähinnä näitä huutavia kersoja kaupassa. Jos ei ikinä ole antanut periksi karkkihyllyllä, siis ehkä ostanut joo mutta selitetty että esim ruoan jälkeen syödään vasta - niin ei kyllä 4v enää siellä huudakaan. Hän jo TIETÄÄ sen että ei auta, siis ns normaali lapsi. Et kyllä itse voi aiheuttaa niitä hankalia tilanteitakin joskus esim antamalla x 1 periksi, ja se on siinä.
He ovat olleet aina todella helppoja lapsia, nyt teineinäkin. Ei olla mihinkään isoihin kahnauksiin jouduttu koskaan.
Ainakin jos vertaa moniin naapureiden ja tuttujen lapsiin. Tai voi olla, että me vanhemmat ei oteta noita lasten uhmia ja kiukkuja niin raskaasti, vaan ajatellaan, että ne kuuluvat asiaan.
Mitä kaupassa kulkemiseen ja matkustamiseen tulee, niin ne onnistuvat lastenkin kanssa. Tai siis harvoin ilman lapsia olen edes kaupassa.
En sitten tiedä kuinka paljon on kasvatuksesta kiinni (ei olla mitään tiukkapipoja, mutta sovituista säännöistä pidetään kiinni) ja kuinka paljon tuosta vanhempien ja lasten vuorovaikutuksesta, ja siitä että meidän lapset ovat yksinkertaisesti kohtalaisen rauhallisia ja sopeutuvaisia.
Mutta kieltämättä tottelemattomat lapset ärsyttävät minua, tai ehkä enemmänkin niiden vanhemmat, usein näkee jo ko. tilanteissa, että lapset pompottavat vanhempiaan. Ja näitä on ikävän paljon nykyään.
Aina olleet helppoja, kiva olla näiden lapsosten äiti :) Monesti kuulen, että katsotaan sitten murrosiässä mutta todellakin, katsotaan. Nautin nyt tästä helppoudesta ja tulevaisuus on mitä on.
joka on mielestäni aina ollut helppo. On reipas ja vilkas, eli ei mikään arka nysvä kuitenkaan. On myös hyvin kohtelias, herkästi tulee anteeksi, kiitos jne. Meillä on kyllä aina ollut selvät rajat ja säännöt. Voipi olla, että tästä vilpertistä olisi tullut jotain ihan muuta jos ei olisi ollut selvät rajat alusta asti... Ei ole raivonnut koskaan kaupassa koska olen alusta asti opettanut, että kiljumalla ja huutamisella ei saa MITÄÄN, mutta hyvällä käytöksellä sitten taas mahdollisesti saa. Ja tätä olen soveltanut kaikkeen sovellettavissa olevaan :)
Lapsen helppous/vaikeus on usein itse asiassa kiinni vuorovaikutuksesta. Meillä on 6-vuotias poika ja 4-vuotias tytär: isompi on minusta äärimmäisen haastava, isästään helppo lapsi. Pienempi päinvastoin.
Sattuu olemaan niin, että minun luonteva tapani kommunikoida lasten kanssa puree paremmin pieneen ja isällä päinvastoin. Saamme kyllä kumpikin homman toimimaan molempien lasten kanssa, mutta minulle se on isomman kanssa uuvuttavaa ja kovaa työtä, isällä taas pienemmän kanssa.
Siis: uskon, että suurin osa lapsista olisi helppoja, jos vanhempien tapa olla heidän kanssaan sopisi luonnostaan yhteen lapsen luonteen kanssa. Kun näin ei ole, lapsen kanssa on haastavampaa toimia.