Hei sinä uskovainen, oletko koskaan katunut avioliittoasi?

Monet uskovaiset menevät hyvin nuorena naimisiin. Onko liitot aina onnellisia? Entä jos ei voi ympäristön paineiden vuoksi erota? Mitä sitten, jos tulee vaikeita ongelmia liitossa? Vai ovatko liitot aina niin auvoisia, mitä halutaa ulospäin näyttää?



Minusta tämä on aihe, josta puhutaan todella vähän.

erosin vuoden päästä häistä. Miten se uskovaisuus liittyy tähän asiaan? Ei se ero mun uskoani muuksi muuttanut.

.. koska olen tullut uskoon vasta myöhemmin, mutta vastaan kuitenkin..



1) aloitin seurustelun 16-vuotiaana ja mentiin sitten kihloihin ja muutettiin yhteen ja tehtiin lapsi, koska "niin täytyi tehdä". Ei kukaan ääneen sanonut, mutta se vain oli ilmassa. Poikaystävän / avomiehen suku oli tavallaan uskovaisia, eivät käyneet kirkossa tms., mutta kirkonmenoja kuuntelivat ja suhtautuminen eri asioihin oli uskonnollisväritteistä, tosin kaksinaismoralismi kukki ja rehotti...



Paikkakunta oli hyvin hyvin pieni. Erot olivat siellä melkoisen kohuttuja juttuja.



Tehtiin toinenkin lapsi ja ero vaikka olikin avoliitto oli pitkän harkinnan tulos. Se oli alunpitäenkin semmonen suhde, ettei ikinä olisi pitänyt lapsia tehdä. Mutta ero kuohututti lähisukua . Ei onneksi kyläläisiä, koska samaan aikaan erosi muitakin, joista kohua lähti enemmänkin.



2) nyt olen avioliitossa, uskon ratkaisun tein vähän ennen kuin tämän miehen tapasin ja tuosta tapauksesta 1 on kulunut ihan kaheasti aikaa montamonituista vuotta...

Liitossa on ollut ristiriitoja ja ongelmia ja yksi iso, pitkään jatkunut kriisiaika, ongelma-aika, ja silloin harkistin eroa vakavasti. Hain asunoja itselle ja yhteisille lapsille. Ongelmaksi tuli, etten halunnut laittaa eropaperita vireille ja esim. VVO vaati sellaista. Eli minun olisi pitänyt laittaa ero, ja sitten vasta olisin saanut VVO:lta vuokra-asunnon. Toki eron kakkos-vaiheen voi sitten jättää laittamatta, sitä ei seurata, mutta en halunnut edes tuoa 1.-vaihetta laittaa.

Erohan on vastoin raamattua, enkä halunnu muutenkaan..

Ollaan saatu ongelmat hoidettua kuntoon, nyt menee paremmin kuin hyvin.



1-liittoa ei varmana koskaan olisi tullutkaan, ellei se ympäristö ja ilmapiiri olisi ollut sellainen, että kun tuon kanssa nyt olet seurustelun aloittanut, se tarkoittaa että olette sitten loppu ikänne yhdessä..



Heillä on edelleen se samta ajattelu: mehän siis erosimme ja minä muutin isommalle paikkakunnalle, ja kun lasten isä tuli esikoisen rippijuhliin, jossa myös 15 vuotiaan seurustelukumppani oli, isän ensimmäinen ja ainoa kysymys oli näille 15 vuotiaille: "millonkas te menette naimisiin".



Kaduin siis sitä liittoa, mutta onneksi emme menneet naimisiin ja onneksi uskalsin erota.

Uskovaisuus kai liittyy aiheeseen siksi, että uskovana luottaa Raamattuun, eikä Raamatussa ero ole muuten "hyväksyttävää" kuin huoruuden takia.



Ollaan menty naimisiin kohta 14 v sitten. Kaikkina hetkinä ei ehkä pystynyt sanomaan puolisolle, että rakastaa häntä - silloin on tuntunut vapauttavalta se, että on luvannut TAHTOA rakastaa! Meillä on ollut varmasti samankaltaisia ongelmia kuin muillakin. Välillä riidellään ja ahdistaa, silti sanon, että päivääkään ei vaihtais pois. Mutta se, että tässä ollaan ja pysytään yhdessä, ja ongelmat selvitetään keskenämme vielä saman vuorokauden kuluessa sekä osataan antaa anteeksi (vaikkei toinen sitä ehkä aina ymmärrä pyytää), auttavat arjessa. Yhteinen usko Jeesukseen on se punainen lanka, joka ei katkea.

aiheeseen siten, että monissa uskonnollisissa yhteiseisöissä eroa ei katsota hyvällä ja naimisiin mennään nuorena, koska esiaviolliset suhteet ovat kiellettyjä.

Joten yhteiseloa ei ole harjoitelteltu hyvässä lykyssä lainkaan.

Naimisiin menin 21-vuotiaana, eli kai nuorena. Nyt on avioliittoa 8 vuotta takana. Onnellisia ollaan, en ole avioitumista katunut ikinä. Toki ongelmia on välillä, eikö kaikilla? Enkä kyllä ole huomannut, että uskovat sen kummemmin vähättelisivät tai muuten puhuisivat avio-ongelmistaan vähemmän. Ei niistä toki kaikille puhuta, vaan hyville ystäville tai yleisellä tasolla isommassa porukassa. Mutta kyllä mulle ainakin on ihan selvä, että ongelmia voi olla ja tulla. Ero kai on siinä, että me ollaan 100% sitoutuneita liittoon, ongelmat hoidetaan ja selvitetään, eikä lähdetä esim. etsimään uutta kumppania onglemien iskiessä... No tässäkään ei voi sanoa, että uskovat näin ja ei uskovat toisella tavalla. Jokainen parisuhde on omanlaisensa.