Ahdistaa ja masentaa!

Olen kolmekymppinen naimisissa ja 2 lapsen äiti. Lapset eskarissa ja ekalla luokalla. Kaikki periaatteessa hyvin (asunto, auto, ei velkaa, hyvä työ jne), mutta itseäni vaan ahdistaa niin perkeleesti.



Tuntuu kuin olisin vankina omassa elämässäni. Minulla on ihana ja haasteellinen työ. Mieheni tekee myös vaativaa työtä. Ongelmaksi on muodostunut lasten hoitaminen ja parisuhde. Haluaisin keskittyä töihini täysillä, mutta tuntuu, että minun pitää aina joustaa ja olla käytettävissä. Jos miehelleni tulee jokin työmeno, niin hän automaattisesti menee sinne ja olettaa, että minä joustan. Omat työni kärsivät tästä suunnattomasti.



Olin vuosikaudet kotona lasten kanssa (omasta tahdostani ja ihanaa oli) ja haluaisin nyt vastapainoksi keskittyä tekemään unelmieni työtä kaikessa rauhassa. Kaiken lisäksi minusta on alkanut tuntua siltä, että minun pitäisi nyt ottaa jotenkin kotona-olo-vuosia takaisin. Haluaisin matkustella, hurvitella ja rentoutua. Olen myös katsellut toisia miehiä sillä silmällä. Erityisesti nuorempia.



Jotenkin koko tilanne tuntuu äärimmäisen ahdistavalta. En tiedä enää mihin pystyn repeämään, kun pitäisi panostaa täysillä sekä töihin että pakosti perheeseen. Keskustelut mieheni kanssa eivät kanna hedelmää. Samaa asiaa on jauhettu viime kesästä asti, ilman tulosta.



Avioerokin on käynyt mielessä, mutta tuntuu jotenkin "tyhmältä" erota. Syyt ovat loppujen lopuksi aika pienet.



Onko muilla ollut samantapaista? Onko tämä nyt sitä 3-kympin kriisiä? Ideoita? Ehdotuksia?