Mitenkäs tästä selviän - la lähestyy ja oma äiti kuolemassa.

Meillä kävi niin, että paria kuukautta ennen la:aa anoppi sai kohtauksen ja joutui sairaalaan. Olimme ihan varmoja, ettei hän tule ensimmäistä lapsenlastaan koskaan näkemään. Koko raskauden ajan oli ollut aivan innoissaan vauvasta ja yhtäkkiä olikin kuoleman porteilla. Vaikea ymmärtää, miksi pitää käydä näin.. On hän edelleen elossa, mutta ei jaksa innostua vauvasta paljon ollenkaan, on niin huonossa kunnossa.

Toivon sydämeni pohjasta, että äitisi näkee lapsesi!

ja me mieheni kanssa tunsimme molemmat syyllisyyttä, kun välillä iloitsimme vauvasta.. omat ajatukset oli tosiaan ihan sekaisin, ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu.



t.2

Jaksaako äitisi iloita kuitenkin tulevasta vauvasta? Voisihan se lohduttaa kuolevaa, että elämä jatkuu.

Ei tullut mieleen, että joskus se vanhempi polvi kuitenkin poistuu?

- Jos kävisitte 4D ultrassa, niin voisi nähdä ainakin hyvin tarkat ultrakuvat. Ne saa videolla mukaan.



Muuten kannattanee keskustella lääkärin kanssa, että voidaanko mitenkään järjestää lisää elinaikaa ja haluaako äitisi sitä millä ehdoilla. Voimia. Yrittakää hoitaa itseänne ettei jää useammaksi vuodeksi raskas elämäntilanne vaikuttamaan tulevan lapsenne kehitykseen.

Ei tullut mieleen, että joskus se vanhempi polvi kuitenkin poistuu?

i

Meille syntyi tyttö 11 viikkoa ennen kuin isäni kuoli.Ehti nähdä vauvan muutaman kerran, oli sattohoidossa ja viimeiset päivät koomassa.Oli odotettavissa kyllä, mutta tilanne oli aina niin liikuttava, että ette uskokaan...Minulla on kuvia, kun isäni on vuoteellaan harmaana, kuolevan näköisenä, minun pieni tyttöni kainalossaan onnellinen hymy kummankin kasvoilla....Nyt vaari on vain muisto,mutta siitä selvisi, lähinnä juuri se uuden elämän avulla.Voimia ap sinulle...

Minulla oli esikoiseni kanssa täysin sama tilanne ja äitini kuoli 2 viikkoa ennen lapseni syntymää. Kyllä siitä vain selviää! Yritin ajatella, mitä äitini haluaisi... ja hän haluaisi, että en jää suremaan vaan keskityn ihanaan lapseeni ja rakastan häntä "hänenkin puolestaan". Tiedän, että hän olisi nyt iloinen tilanteestamme ja onnellinen meidän puolesta tuolla jossain pilven reunalla. Olisi kyllä kiva vaihtaa ajatuksia jonkun toisen samassa tilanteessa olleen kanssa. Muihin en ole törmännyt.

nautit myös vauvastasi siitä tilanteessa - sitähän äitisikin varmasti toivoisi!

Minustakin on vain hyväksyttävä tosiasiat; myös että läheisiä kuolee.



Minusta kuolema, vaikka ikävä asia vähän onkin, on kaunis. Yleensä vanha, ja kivulias elämä saa päätöksen ja helpotuksen. Normaali kuolema on yleensä rauhallinen ja kuoleva on hyvin seesteinen. Ei kuolemassa ole mitään pahaa. Se on väistämätön pakko. Ainahan se ei tietenkään satu ihan sopivimpaan hetkeen, sukulaisten mielestä.



Mutta minusta kuoleviakin pitäisi kunniottaa ja antaa heidän kuolla rauhassa.

- Jos kävisitte 4D ultrassa, niin voisi nähdä ainakin hyvin tarkat ultrakuvat. Ne saa videolla mukaan.

Muuten kannattanee keskustella lääkärin kanssa, että voidaanko mitenkään järjestää lisää elinaikaa ja haluaako äitisi sitä millä ehdoilla. Voimia. Yrittakää hoitaa itseänne ettei jää useammaksi vuodeksi raskas elämäntilanne vaikuttamaan tulevan lapsenne kehitykseen.

Minusta olisi jotenkin outoa viedä kuoleman kielissä olevalle joku 4D video... vähän niinkuin tälläistä olisi tulossa mutta kun et nyt ehdi..

Ei välttämättä kuolevasta ole mitenkään lohduttavaa nähdä jotain video vielä mahan sisällä olevasta.. ja ehkäpä ei voimatkaan enää riitä.

Meillä sama tilanne, en tiennyt tulisiko äitini näkemään pientä vauvaani. Kesä meni äitiä hoitaessa ja pahinta pelätessä, tosin surrakaan en oikein osannut, vauvasta olin niin iloinen. Viikkoa ennen kuolemaa lääkärit luovutti ja saattohoito alkoi, sain hoitaa äidin kotiin ja tästä olen hyvilläni. Jotenkin vain täytyi hyväksyä että elämä tuo ilot ja surut aikanaan. Suru tuli kovimmin kohta lapsen syntymän jälkeen. Nyt äitini kuolemasta on useampi kuukausi ja edelleen itku tulee toisinaan kotitöiden lomassa. Luulen että vaikeampi olisi äitini kuolema ollut kohdata jos en olisi ollut raskaana, oli vain pakko jaksaa ja toisaalta oli muutakin mietittävää.