Miten nimittelyn saa loppumaan?

kun mies vaikka sanoo, että "etkö sä idiootti taaskaan muistanut ostaa vessapaperia", vastaat, että "valitettavasti pääsi unohtumaan, idiootti".

Enpä osaa muuta sanoa kuin, että minä loukkasin eksääni samanlaisilla nimittelyillä. Oli väärä mies mulle ja hyvä kun tajusin tarpeeksi aikaisin lopettaa suhteen.

takas esim. Itse olet outo, niin sanoo että eiku sä oikeesti oot. Enkä jaksa inttää kauaa takas. Tekee tota eniten väsyneenä tai vihaisena. Mutta mä en jaksais missään tilanteessa.

meillä kanssa aikanaan nimitelty ja nyt ero tulossa kohtapuolin..

tajuaa puhutella sinua hyvien käytöstapojen mukaisesti.

sillä tiedän, miten avuttomalta tuntuu. Tosin minua ei nimitellyt mieheni vaan äitini. Vuosikymmeniä mietin, miten saisin selitettyä hänelle, miten pahalta hänen nimittelynsä tuntuu. Luulin vain, että jos löydän oikeat sanat ja tavan sanoa asia, hän kyllä ymmärtää.

Kunnes minulle kertoi "viisaampi" eli asiantuntija, että äitini vallan hyvin ymmärtää miltä minusta tuntuu. Hän ei vain välitä tunteistani.

Silloin sain repäistyä irti. En tytär-äiti -suhteesta, vaan alistumisesta tähän alistamiseen.

Seuraavan kerran, kun äitini taas alkoi nimitellä tyhmäksi ja sen semmoisiksi, ilmoitin, että hän on minulle rakas, ja haluan olla hänen kanssaan tekemisissä, mutta en voi hyväksyä hänen "mollaustaan".

Eihän hän siihen tietenkään suhtatunut ymmärtäväisesti vaan päinvastoin haukkui minut - uudelleen tyhmäksi, sillä nimittely oli hänen mielestään vain "hauskaa".

Johon minä totesin (olin siis harjoitellut mielessäni, mikä mielestäni tärkeää!), että minusta on surullista, jos hänen mielestään on hauskaa loukata tieten tahtoen läheisiään.

Ja sen jälkeen kuluikin muutama hiljainen kuukausi. Sain tosin tulikivenkatkuisia kirjeitä, joissa minua syytettiin milloin mistäkin, mutta pysyin kannassani. Lähdin välittömästi huoneesta ulos, kun hän aloitti nimittelyn.

Mutta: hänen kuolemaansa saakka odotin silti, että minut olisi hyväksytty sellaisena kuin olin.

Joten - valitettavasti: ei hyvältä näytä sinunkaan tilanteesi.

takas esim. Itse olet outo, niin sanoo että eiku sä oikeesti oot. Enkä jaksa inttää kauaa takas. Tekee tota eniten väsyneenä tai vihaisena. Mutta mä en jaksais missään tilanteessa.

Sanot välittömästi, että tuo on alentavaa, etkä suostu sellaiseen. Jos mies ei pyydä välittömästi anteeksi tai pahoittele muuten, joko lähdet tilanteesta pois ja jätät miehen yksin (kerrot myös, ettet halua olla ihmisen lähellä, joka ei kohtele sinua kunnioittavasti) tai sanot, että vastaat sitten kun sinua kohdellaan kunnioittavasti. Tai mikä luonteellesi sitten sopiikin.



Meillä oli samaa. Mies ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt satuttavansa minua oikeasti ja nimittely loppui vasta kun kerta kaikkiaan kieltäydyin joutumasta sen kohteeksi. Nimittely johti aina siihen, että mies joko jäi kokonaan hylätyksi (lähdin toiseen huoneeseen tai kokonaan pois kotoa) tai sitten tyynesti ilmoitin, etten pistä hänen sanoilleen mitään arvoa jos käyttäytyy noin. Tein hyvin selväsanaisesti miehelle selväksi mistä on kyse, ettei hänelle jäänyt missään tapauksessa epäselvyyttä mistä on kyse ja miksi toimin niin kuin toimin.



Auttoi ja naimisissa ollaan onnellisesti nykyään :).

Eli en kuuntele ollenkaan enkä vastaa jos joukossa on joku nimittelysana. Siitä vasta suuttuu,että miksi pidän mykkäkoulua enkä vastaa. Eikö kellään ole kokemusta nimittelyn loppumisesta? En millään jaksaisi erota vaikka asia häiritseekin todella paljon.

On jännä miten pahalta joku sana "pelle"kin tuntuu. Kiitos kirjoituksestasi. Täytyy kokeilla poistumista.

Eli en kuuntele ollenkaan enkä vastaa jos joukossa on joku nimittelysana. Siitä vasta suuttuu,että miksi pidän mykkäkoulua enkä vastaa. Eikö kellään ole kokemusta nimittelyn loppumisesta? En millään jaksaisi erota vaikka asia häiritseekin todella paljon.

Minulla on onnistunut kokemus, kirjoitinkin tuohon juuri ennen viestiäsi (muistaakseni nro 9)

Mieheni nimitteli minua muutamaan otteseen. Katsoin häneen pitkään ja jäätävästi ja totesin rauhallisesti, ettei minua nimittele kukaan. Jos nimittely ei lopu, lähden.



Mies ei ottanut tosissaan ja nimitteli parin päivän kuluttua uudelleen, Tein mitä lupasin, pakkasin pari kassillista vaatteita ja lähdin lasten kannsa. Mies ällistyi, mutta tajusi minun olevan tosissaan. Ei ole nimitellyt enää ja kunnioittaa minua muutenkin nykyään, tajusi jotenkin nähtäväsi arvoni naisena ja puolisona.



Kenenkään ei tarivitse sietää nimittelyä, se on vähähättelyä, halveksuntaa ja väkivaltaa. Jos nimittely ei lopu, lähde.