Mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä varmempi olen että toinen lapsi oli virhe

tuollaiselle lapsellehan on erittäin hyvä saada pikkusisarus, oppiihan jakamaan huomion muiden kanssa ja kyllä se oikuttelu siitä vähenee kunhan et anna hänelle aina tahtoaan periksi.

Turha sun on minnekään häipyä, senkun muutat vähän asennettasi ja muistelet että ehkäisyvälineet on olemassa jos ei lisää lapsia halua!

ei lähes 3-vuotiasta enää pysty kasvattamaan erilaiseksi ja en jaksa kuunnella sekunttiakaan kakaran ulvomista, annan mieluummin periksi

Kuulosta siltä, että tähän asti et ole sitä tehnyt vaan antanut lapsen pompottaa sinua?! Tuollaisen pennun kanssa menee hermot vaikka lapsia olisi vain yksi...

Lasta voi helliä tuhannella muulla tavalla ja pitää silti tiukat rajat.

hankkimalla toisen lapsen. Näin hänen on pakko muuttaa tapojaan. Ota nyt ote siitä lapsestasi, mitä isommaksi päästät "kasvattamatta" sitä vaikeammaksi elämä hänen kanssaan muuttuu.

Itse olen aloittanut "kasvattamisen" vasta niillä tienoilla. Älä kuuntele kersan uhmahuutoa vaan laita hänet aina omaan huoneeseen huutamaan. Toisten seuraan saa tulla vain silloin kun on kunnolla. Erityisen tehokasta on se että puuhailet enimmäkseen esikoisen kanssa silloin kun hän käyttäytyy niin kuin sinä toivot (vauvahan ei oikeasti paljon seuraa tarvi, kunhan saa olla "iholla"), mutta sitten kun alkaa huono käytös ja kiukuttelu, niin sanot että lapsi saa sitten kiukotella yksikseen kunnes on kunnolla ja kohdistat huomiosi vauvaan.



Ja esikoinen on sitten jo niin iso, että teet tietenkin kaikki kotityöt hänen kanssaan. Se palkitsee sinuakin kun huomaat että lapsesta on todellista hyötyäkin. Mulla on 3-vuotiaat osanneet jo itse imuroida, tyhjentää tiskikoneen, leikata veitsellä salaatin ja paistaa jauhelihat pannussa. Siis ilman että tarvii kädestä pitää.



Ja muuten- suosittelen vielä lisääkin lapsia. Sitä helpommin se sujuu mitä enemmän niitä on ;)



t. viiden äiti

Lisäksi mainitsen,että tämä vauva voi itseasiassa olla täysin toista maata,kiltti,helppo,ja rauhallinen..silloin noiden tosin ehkä hyvinkin rankkojen alkuaikojen jälkeen huomaat,kuinka uusi tulokas itseasiassa tasoittaa vaativan esikoisen luonnetta,ja että kahden lapsen kanssa arki on ehkä jopa helpompaa kuin yhden kanssa.Näin meillä =0)

mun tekemisissä ja nyt multa palaa hermo, kun omien käsien pesukaan ei onnistu ilman että esikko läträä lavuaarissa ja kääntelee hanaa välillä kylmälle ja kuumalle.



Ja auta armias jos erehdyn itse laittamaan jonkun sähkölaitteen päälle, se pitää perkele sammuttaa ja antaa esikoisen laittaa laite uudestaan päälle jos ei halua kuunnella ulvomista loppupäivää

laita se esikoises ruotuu ja ala oikeaksi aikuiseksi

Älä kuuntele kersan uhmahuutoa vaan laita hänet aina omaan huoneeseen huutamaan. Toisten seuraan saa tulla vain silloin kun on kunnolla.i

Mutta eikös tämä menetelmä ole ihan päinvastoin kuin kaikki ammattikasvattajat suosittelee niissä teoksissaan? Eli uhmaavaa lasta ei pidä erottaa muista, vaan se uhma pitää vaan kestää ja antaa lapsen ymmärtää että on hyväksytty ja rakastettu vaikka huutaakin. Lapsihan ei osaa käsitellä sitä raivoaan vaan aikuisen pitää olla siinä tukena. Eikä noin että jätetään lapsi yksin raivoamaan.

Vai oliko tuo vitsi, niinkuin koko viestikin ;)

Olen itse kokenut kakkosen syntymän ja pienuus ajan tosi raskaana ja esikoisella oli tempperamenttia. Silti sitä raskasta aikaa ei kestä niin kovin kauan ja esikoisenkin uhma muuttuu aika ajoin ja välillä on oikeesti helpompaa. Meilläkin kakkonen on tehnyt elämästi silleen helpompaa että nyt kun hän on 2v ja isoveli 5v. niinesikoinen on oppinut jakamaan ja uhma on ohi oikeestaan kokonaan. Se eka vuosi voi olla kyllä aivan tolkutonta mutta sitten alkaa helpottaa.

mitäs jos hakisit apua? Sossusta, neuvolasta, MLL:stä, vaihtoehtoja on kyllä. On paljon pienempi paha tunnustaa ammattilaiselle että on aivan valmis suljetulle, kuin häipyä tai tehdä jotain peruuttamatonta. Äidit meillä hyvinvointi Suomessakin tappavat lapsiaan, joten väsyneitä naisia kuunnellaan yleensä aika hyvin. Osa-aika päiväkoti antaa myös tilaa hengittää. Esikoinen sinne oppimaan sosiaalisa taitoja, itse kotona vauvan kanssa. Arvostelijoita riittää aina, mutta mitä niistä. Tasainen mieliala voi olla teidän perheessä kiinni järjestelykysymyksistä. Eli tee hankalille asioille jotakin konkreettista, itekseen jutteleminen ei riitä enää. Pärjäät varmasti!

ja itseänikin pelottaa.



Mutta tuosta kasvatuksesta: Oletko varma, että lapsi huutaa "koko loppupäivän", jos komennat tiukasti. Minulla myös kiukkuinen lapsi (vasta 2-vuotias tosin), ja olen huomannut, että lapsi itse asiassa huutaa sitä _vähemmän_ aikaa, mitä tiukempi olen. Siis tietenkin kirkuu kurkku suorana, jos laitetaan ojennukseen, mutta se huuto loppuu nopeammin kuin silloin, kun annan periksi - tai vielä pahempaa, kieltelen tehottomasti ärtyneellä äänellä. Reipas kasvatustyyli toimii meillä ainakin parhaiten.



Koita jaksaa!

Älä kuuntele kersan uhmahuutoa vaan laita hänet aina omaan huoneeseen huutamaan. Toisten seuraan saa tulla vain silloin kun on kunnolla.i

Mutta eikös tämä menetelmä ole ihan päinvastoin kuin kaikki ammattikasvattajat suosittelee niissä teoksissaan? Eli uhmaavaa lasta ei pidä erottaa muista, vaan se uhma pitää vaan kestää ja antaa lapsen ymmärtää että on hyväksytty ja rakastettu vaikka huutaakin. Lapsihan ei osaa käsitellä sitä raivoaan vaan aikuisen pitää olla siinä tukena. Eikä noin että jätetään lapsi yksin raivoamaan.

Vai oliko tuo vitsi, niinkuin koko viestikin ;)

Tiedän kyllä mitä nykykasvattajat suosittelevat, mutta kun katsoo tuloksia (olen opettaja) niin en ole sitä mieltä että he ovat oikeassa. Itse olen noudattanut mieluummin Anna Wahlgrenin (Lapsikirja) viisaita ohjeita :)

Poissulkeminen ei tarkoita sitä että lapsen tarvitsisi tuntea itsensä lopullisesti hylätyksi. Jos hän tuntee niin hetken aikaa, se on vain hyväksi, koska silloin hän tajuaa että hänen käytöksensä ei ollut hyväksyttyä ja alkaa hillitä sitä. Kunhan muutoin tuntee olevansa rakastettu ja "hyvässä seurassa". Lapsen täytyy toki saada ilmaista itseään ja hänelle pitää rinnalla opettaa hyvksyttyjä tapoja ilmaista tunteitaan ja silloin häntä pitää oikeasti kuunnella, jopa antaa periksi välillä omasta kannasta, jos lapsi osaa esittää asiansa ja toiveensa "kauniisti". Vanhemman pitää tietysti myös osata erottaa uhmakarjunta ja todellinen surullinen paha mieli. Usein uhmakarjunta vaihtuukin siellä "eristyksissä" pahaksi mieleksi ja silloin pitää aina päästä syliin.

ap:lle sanoisin vielä että tietenkään se lapsen "apu" ei saa olla hanojen ja nippelien tolkutonta vääntelyä tai muuta sähellystä. Silloin kun tehdään töitä tehdään se kunnolla, niin kuin kuuluu. Jos väsyttää tehdä kunnolla, voi siirtyä leikkiosastolle, mutta se homma kuuluu lapselle itselleen, vanhempaa ei siihen vedetä mukaan. Ja jos lapsi haluaa leikkiä hanoilla, hän voi ehkä joskun saada luvan tehdä sitä, mutta yksikseen. Sekään ei ole aikuisille sopivaa hommaa se :)

t. se viiden äiti

isä toi mukin ja lapsi kiikutti sen takaisin ja ulvoi, kunnes minä kävin hakemassa sen.



Mulla palaa hermo kohta, isä ei kelpaa mihinkään ja minä joudun aina tekemään kaiken. ap

jollei se isin muki kelpaa, ei tarvii juoda. niin se vaan on. ei se ikinä opi jollet sinä opettele asettamaan rajoja.

Ei kukaan pompi tuollalailla kolmivuotiaan pillin mukaan ja jos pomppii, niin sääliksi käy lasta joka epätoivoisena hakee oman valtansa rajoja. Toivottavasti lapsi on edes päiväkodissa jotta elämässä on joku tolkku.

Ei se lapsikaan ole onnellinen jos sillä on niin paljon vastuuta asioista kuin teillä tuntuu olevan. Kokeilepa tiukkaa linjaa (jos isän tuoma vesimuki ei kelpaa, olkoon ilman.. Huutakoon..) pari viikkoa ja huomaat, että lapsesi saataakin olla ihan erilainen kuin olet luullut.



Minkälaista luulet elonne olevan murrosiässä jos nyt on jo noin hankalaa..?

jos ei kelpaa niin on juomatta sit. Ja jos huutaa niin anna sitten huutaa. Meillä on kanssa tollanen lapsi joka aivan joka välissä yrittää pompottaa, periksi ei saa antaa yhtään.

Ja meillä kuopuksen syntymä on vähän tasottanut tota esikkoakin. Alkuun oli ihan hirveetä tietty, mutta nyt on jo vähän oppinut odottaan omaa vuoroaan jne. Se on vaan sille esikolle kasvun paikka se vauvan syntymä.