Ei lapsesta voi vääntää sellaista kuin haluaa

Suurella hämmästyksellä olen lueskellut tässä muutamia juttuketjuja, joissa annetaan ohjeita, kuinka lapsia tulee komentaa ja pitää kurissa ja nuhteessa. Ja elleivät lapset toimi niin, kyse on vanhempien huonosta kasvatuksesta. Minäkin ajattelin noin ennen lapsiani. Olen ammattikasvattaja, joka on kotoisin rauhallisesta lapsuuden perheestä. Meillä riitti, kun vanhemmat kielsivät kerran. Koskaan ei tullut mieleen tehdä toisin.



Kun sain lapseni (3 kpl), ajatukseni muuttuivat. Mieheni on temperamentiltaan aika tulinen ja lapset ovat perineet häneltä sen. Kaikki kolme vaativat tiukkaa puuttumista joka ikinen päivä eri asioihin. Minun pitää selvittää juurta jaksaen monta asiaa, että miksi toimitaan, kuten toimitaan. Lapseni reagoivat tilanteissa nopeasti, enkä aina ehdi apuun neuvomaan/ojentamaan, joten vaikeuksiakin syntyy välillä. Ihmettelin ja tuskailin monta kertaa, että miksi minun lapsistani tuli tällaisia, vaikka hyvin tiedän jo pitkän työkokemukseni perusteella, kuinka lapsia tulee kasvattaa. Sitten löysin Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan lasten eri temperamenteista. Silmäni avautuivat. En voi väkisin vääntää lapsistani hillittyjä, rauhallisia ja joka tilanteessa tottelevia, jos se ei ole heidän perusluonteensa.



Aina kun väännän samoja juttuja lasteni kanssa tuhanteen kertaan rautalangasta, muistan tämän. En enää niin herkästi pahoita mieltäni muitten paheksuvista katseista tai typeristä kurinpidollisista neuvoista. Minä rakastan lapsiani ja se riittää. Sen turvin yritän tehdä kaikkeni, jotta he selviytyvät hyvään omaan elämään. Toivon, että kaikki pelkästään "helppojen " tai "kilttien" lapsien vanhemmat ajattelisivat toisenkin kerran, ennenkuin antavat hyvää tarkoittavia kurinpitovinkkejä. Jos kasvatustaitoja ei ole koskaan koeteltu todellisessa kiirastulessa, ne eivät ole antamisen arvoisia.