Miksi kyllästyn ystäviin?

Olen totaalisen kyllästynyt omiin ystävyyssuhteisiini. Ja lapsena oli luokan sosiaalisin tapaus! Sain jonkun erikoispalkinnonkin siitä, kun olin kaikkien kaveri.



Nyt en jaksa ketään. Ikä tekee kyyniseksi. Huomaa, että niin moni ihminen on helpommin sillä ottavalla kannalla kuin antavalla. Nyt kun ikää on jo yli 40-vuotta, huomaan, etten tarvitsekaan niitä ystäviä mihinkään. Miehen kanssa syömässä käyminen on antoisampaa kuin kompromissien teko ystävien kanssa. Jos itse on tarpeeksi monta kertaa huomannut, että ystävyys on ikäänkuin hyötytarkoituskessa luotu, niitä ei enää haluakaan. Tutut riittävät, jos joskus jotain löpinää haluaa.

et osaa luottaa ystäviin, et ilmeisesti myöskään kertonut ystäville että kiva kun soitit mutta haluaisin nyt omaa rauhaa suruun.

Mistäs sitä ystävät tietää jos niille ei kerro, ei ne ajatuksia osaa lukea

ystävyyssuhteita oikein. Ei pidä antaakaan enempää kuin itse haluaa antaa. Pitää osata avata se turpa. Ja ei pidä odottaa, ettäystävät osaisivat olla juuri sellaisia ystäviä, kuin sinä haluaisit. Jokainen on omanlaisensa, ja ystävyyssuhteiden mielenkiintoisuus syntyy just siitä.

Olisi ihanaa jos olisi oikeasti sellainen ystävä, johon voisi luottaa aina ja joka olisi melkein tärkeämpi kuin oma mies. Mutta sellaista ystävää en ole löytänyt. Kaikki hylkäävät ja osoittautuvat epäluotettaviksi.

Ikävää, että teillä ap ja joku muu ei ole kunnollisia ystäviä. Mietin tässä omia ystäviäni ja en voi heistä sanoa samaa. He ovat äärettömän luotettavia ja ihania ihmisiä. Lapsena olin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Murrosiässä jouduin koulukiusatuksi ja jäin yksin ja kamppailin todella pitkään yksinäisyyteni kanssa. Kun sitten aloin taas luottaa ihmisiin, sain muutamia ystäviä ja heidän ystävyytensä kestää ja kestää. Ne ovat syvällisiä ystävyyssuhteita. Ihan vaan pelkkiä kavereita en "harrasta" ollenkaan. Tottakai on työkavereita, lasten kavereiden vanhempia, naapureita, entisiä naapureita, kaiken maailman hyvänpäiväntuttuja vuosien varrelta on pilvin pimein. Heitä en kuitenkaan kutsu ystäviksi tai kavereiksi enkä soittele heille huvikseni ja pyydä kylään tms. Olen mielummin yksin tai perheeni kanssa kuin seurassa, jonka luotettavuudesta en ole varma.

Ei ole kiva kuunnella ihmisten ainaista ruikusta ja itsesääliä.

Jotkut taas nauttii siitä kun jollain menee huonommin kuin hänellä itsellään ja tarjoavat sen vuoksi tukensa. Sääli on sairautta.

Kyllähän sen vaistoaa onko ihminen vilpitön. En itsekään ymmärrä miksi monet ihmiset on niin itsekkäitä. Avuliaisuus ja kiltteyskin saattaa olla suurta itsekkyyttä joidenkin kohdalla. Tämä taas johtuu huonosta itsetunnosta.

Miksi niin monilla ihmisillä on huono itsetunto ? Ei tällaisten ihmisten ystävä jaksa olla. Tuttu voi olla, mutta lähelleni en heitä päästä. On olemassa negatiivista kateutta ja positiivista kateutta. Negatiivinen kateus on sitä, että ei osaa iloita toisen puolesta. Tämäkin johtuu huonosta itsetunnosta.



Sinussa ei ole vikaa vaan niissä ihmissä jotka ovat vain ns. ystäviä, mutta eivät todellisuudessa näe napaansa pidemmälle.

Ihmiset ovat väsyttäviä itsekeskeisyydessään

Älä vaan tee sitä virhettä, että jätät kaikki ystäväsi. Toki kaikkein tärkeintä ja ihaninta on oma mies, mutta se on aika surullista, jos hän on ainoa ystävä. Milloin vaan voi tapahtua mitä vaan ja rakkaat ystävät ovat painonsa arvosta kultaa! Suhde mieheen on aivan eri juttu, ku ystävyyssuhteet, se on surullista, jos kaikilla ei niitä ole. Tässä maassa on jo nyt tosi paljon yksinäisiä ja katkeroituneita vanhuksia ja se on tosi SURULLISTA! Ja he ovat ihan itse kertoneet/katuneet rikkoontuineita ystävyysssuhteitaan silloin aikoinaan.

Elämässä on ihania asioita, kuten Rakkaus, Ystävyys ja Puutarhanhoito!

Osta mielummin itellesi jotain kallista, siitä tulee paljon parempi mieli.

Jos ystäväsi kyllästyttävät, niin terveellisintä on katsoa ensin peiliin...

Ystävät hiiteen. Liittolaiset, voitte ilmoittautua.



-Älä luota kehenkään, luota vain itseesi- Shakespeare

viimeinen lause niin totta! :)

Nyt on ideaalitilanne, pidän säännöllisesti yhteyttä näihin hyviin kavereihin, mutta en enää jaa jokapäiväistä elämää.

Panostan nykyään hiukan enemmän parisuhteeseen sekä olen haalinut enemmän hyvänpäivän tuttuja.

Siis en ole niin sidottu näihin hyviin kavereihin, että 'pitäisi' jakaa kaikki juuri heidän kanssaan.

Oma parisuhde voi nykyään paremmin pienen panostuksen takia.

Erilaisista hyvänpäiväntutuista esim naapurista, nettitutuista ja yhdistys- sekä harrastekavereista olen löytänyt kavereita eri kulttuuri- ja harrasterientoihin.

, tuttavat riittävät. Ja perheen piirissä riittää jo ihmisiä ja tapahtumia.



Kyllähän niitä vanhoja ystäviä on joskus mukava nähdä, mutta liian likeiset välit on todella pahasta.

Itse en jaksa kuunnella narisijoita ja negatiivisia ihmisiä. Teen itse monesti työtä sen eteen,että ajattelen positiivisesti ja sitten kun on hyvällä tuulella, on todella ikävää pilata se tuuli jonkun elämäntapanegatiivisen seurassa. Täydellistä energian tuhlausta-silti tapaan näitä ihmisiä jostakin velvollisuuden tunteesta silloin tällöin ja tilanne päättyy aina siihen,että olen turhautunut natisijaan. Onneksi olen löytänyt uusia ystäviä viime vuosina-näitä vanhoja vain ei raaski kokonaan hylätä. Olisi kiva joskus nähdä heitäkin vähän tyytyväisempänä. Kuuntelu ja tukeminen ei auta,vaan saa heidät narisemaan vaan lisää.

Oletko koskaan keskustellut ystäviesi kanssa ulkopuolisuuden tunteestasi? Minä en, mutta usein koen, että tapaamiset ovat ihan OK ja silti kumpikaan osapuoli ei ole oikein antanut itsestään, jolloin jälkikäteen tapaamisistamme jää tyhjä fiilis. Ehkä olen näissä tapaamisissa ollut itsekin vähän tarkkailevalla ja odottavalla kannalla, odottanut että vastapuoli paljastaa itsestään jotain sellaista, jota en ole itsekään ollut valmis antamaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että kannattaisi ehkä olla näissä kohtaamisissa vähän avoimempi ja jokapäiväisten tapahtumien asemesta puhua vähän syvällisemmistä asioista.

Toinen vaihtoehto on se, että olen ystävätapaamisissa yllättynyt, kuinka kivaa jonkun kanssa on. Kaikessa kiireessä ystävien tapaamiselle ei tule varattua tarpeeksi aikaa. Kun näkee sen vaivan, että sopii tapaamisia, ystävät jaksavat aina yllättää positiivisesti.