Lue keskustelun säännöt.
Mitä teille tulee mieleen sanoista 'suuritarpeinen' tai 'haastava' lapsi?
08.12.2008 |
Eräs tuttavani käytti lapsestaan sanaa suuritarpeinen kun hän ei itse kyennyt lukemaan lapsen nälkää, väsymystä yms vaan ymmärsi asiat vasta kun vauva oli jo huutanut päänsä punaiseksi ja oli raivoissaan väsymyksen tai muun vuoksi. Toisella tuttavallani on selkeitä vaikeuksia asettaa lapselleen rajoja, ja kun lapsi kokeilee ja etsimällä etsii rajoja, niitä ei anneta vaan äiti puhuu haastavasta lapsesta. Mikä meissä nykyäideissä mättää? Eihän se ole lapsen syy jos äidit ovat kyvyttömiä tehtäväänsä? Miksi etsitään sitä vikaa lapsesta ja puhutaan että se lapsin on 'jonkinlainen'?
Kommentit (17)
Haastava lapsi on mielestäni temperamentin piirre, joka esim 5-vuotiaallani on aina ollut.
Hänelle on asetettu selkeät rajat aina. Hän on nyt jo fiksu, taitava sekä usein liiankin kovaääninen ja vaativainen 5-vuotias. Onneksi olin itse asettamassa rajoja. Tässä jo tulosta... Lapsi on myös iloinen ja hänessä lienee johtaja-ainesta, vaikka eihän sitä koskaan tiedä, että mikä hänestä tulee isona. Tärkeintä on, että hän on onnellinen...
"Vaahteramäen Eemelikin" oli haasteellinen lapsi ja silti hyvä esim kouluss = opettajansa mielestä kunnanjohtaja ainesta, sillä omaksui opetettavat asiat paremmin kuin kukaan muu hänen aikaisemmista oppilaistansa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin yliopistolta, joka on tutkinut ansiokkaasti eri temperamenttipiirteitä, sen vaikutusta koulumenestykseen, stressinhallintaan yms.
Jokaisella ihmisellä on oma synnynnäinen temperamenttipiirteensä, mikä ei radikaalisti muutu kasvatuksen tai elämänkokemusten johdosta, mutta sitä voidaan jossain määrin ohjailla ympäristöolosuhteiden avulla. Mitä vanhempi ihminen, sitä enemmän hän pystyy säätelemään käytöstään sopimaan yhteisön normien mukaiseksi.
sellaiseksi, jolle ei riitä oikein mikään. Erityislapsi on yleensä tällainen, niin kuin meillä. Hänen kanssaan pitää keskustella, taas keskustella, käyttää kuvia jne..
Haastava lapsi on siis aivan erilainen kuin tavallinen uhmaikäinen tahtoineen..
vaikeasti tulkittava ja herkästi itkevä lapsi.
Osa on sellaisia eikä siinä periaatteessa mitään epänormaalia mutta vanhemmille varmaan normaalia raskaampaa hoitaa (ainakin siihen asti että lapsi kasvaa ja oppii helpommin vuorovaikutukseen)
Vaikka puhutaan vaativista lapsista ei se silti tarkoita että vanhemmat eivät välittäisi vaan kuvaavat ongelmaansa siten (= lapsen hoito on vaativaa -> vaativa lapsi)
Toiset vanhemmat ovat sensitiivisempiä ja osaavat tulkita lapsen viestit helpommin mutta toisille se tuottaa enemmän työtä.
Pitäisikö jälkimmäisessä tapauksessa puhua kyvyttömistä vanhemmista?
Mielestäni ei.
Minusta vanhemmat saavat käyttää ilmaisua suuritarpeinen tms. koska se on helpoin keino kuvata perheessä vallitsevaa tilannetta asiallisella sanalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuus hukassa.
Mutta sitten voisi miettiä onko lapselle edes normaalia olla semmonen ettei laita vastaan, ei osoita mieltään, tekee kaiken käskettynä jne.?
Siis ajattelen tilannetta että lapsi osoittaa mieltään julkisesti joka tuntuu nöyryyttävältä, silloin toiset vetoaa lapsen vaativuuteen ja toiset etsii lapsen käytökselle syytä. Mutta ei lasta saa aina analytisoidakaan: mitä ajattelisit jos joku aina miettii miksi teet miten teet..
Lapselle kuuluu läjä eri vaiheita, samaten nuorena alkaa miettiin asioita ja ollaan vastaan kaikkea normaalia (kasvissyöminen, pukeutuminen).
Kirjassa Pelastakaa pojat puhutaan siitä miten maailma menee hyysäykseen; vaarien aikaan lapset veisteli itse leluja nyt annetaan muovivasara.
Sai kiivetä isoon puuhun, nykysin EU sanelee direktiiveissä mimmonen kiipeilyteline on turvallinen..
Ei enää kenenkään tartte ajatella, alle 5- vuotias ei kiipeä telineessä vaikka sinne haluaisikin harjoittelemaan päästä, ainahan ne pienimmätkin taaperot koittaa kiivetä ja itkee kun isommat osaa. :D
Haastava lapsi- leiman saa aika nopsaan koska sillä vaan nappaa oman kasvatuksen eri luokkaan kuin mihin lapsen tempperamentti sojottaa. Voidaan sanoa että kasvattaisin mutta toi on vähän liian hurja!
Kun taas ajattelee sitä että lapsi kiipeää puuhun tai nikkaroi leluja itse on eri juttu kuin se että lapsi saattaa juosta onnettomuuteen -koska on vaativa.
Hyvin vakavasti otan jos joku laukoo lapsensa olevan vaativa: jos päätelmä on oma eikä jonkun spesialistin tekemä määritelmä.
Onko teistä vaativien lapsien vanhemmista monella omat vanhemmat tehny teistä samoja päätelmiä? Varmaan tuntuu hyvältä.
Siitä tulee mieleen meidän toiseksi vanhin tyttäremme. Hän tarvitsee huomattavasti paljon enemmän huomiota, ohjausta ja rajoja kuin muut lapsemme.
Vaatii ohjausta kaikkeen tekemiseensä, eikä osaa olla oma-aloitteinen oikeastaan missään. Esim. Piirtäessä hän ei osaa itse valita aihetta. Hän vaatii myös huomiota esim. kiipeällä syliin paljon useammin kuin muut. Käytän tuota suuritarpeista mielummin kuin esim. "hankala", tai "vaativa" tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tyttäremme on ainakin haastava ja vaativa: ei opi mitään ensi kerrasta, ei kuuntele ohjeita, tekee vähän kuten haluaa. Hän on 7-vuotias, kehitysviiveinen ja erityistarpeinen lapsi. Vaatii vanhemmilta todella pitkää pinnaa kasvattaa hänestä yhteiskuntakelpoista. Hän kiroilee ja ottaa mielellään mallia ns. huonoista tavoista kuin hyvistä...
Vauvana tämä tytär itki, itki ja itki. Ei rauhoittunut sylissä. SE on vanhemmille tosi rankkaa!! Tulee olo ettei kelpaa tms.
Esikko 8-v poika on täysin erilainen. On hänelläkin tahtoa mutta hänen kanssaan pystyy keskustelemaan ja hän YMMÄRTÄÄ miksi tekee väärin. Sitä tämä neiti ei tee...
Pienin 3v se vasta jääräpäinen onkin! Hänelle pitää kerta kerran jälkeen sanoa asiosita. Voi päästää vain räkäsen naurun päälle ja vähät välittää kielloista... On kuitenkin ehkä vain normaalia uhmaa ja luonnetta.
Sanoisin että kolmosellamme on voimakas luonne ja tahtoa riittää. Hän tulee pärjäämään elämässä hyvin, ei ole toisten vietävissä! Mutta vanhemmille tällainen lapsi voi olla voimia koetteleva...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko tavanneet vauvaa, joka ei ennen vuoden ikää päästä äidistään irti kuin ehkä juuri ja juuri unien ajaksi? Vauvaa, joka ei todellakaan varoittele nälästä tai väsymyksestä tai mistään, vaan huutaa kolmessa sekunnissa pää punaisena kuin leijona, jos jokin asia mättää.
Noh, sellainen on ystävälläni, ja tätä kutsuisin suuritarpeiseksi lapseksi. Jostain syystä lapsi (nyt noin vuoden) on todella kiivas temperamentiltaan, vaikka vanhemmat ovat rentoja ja mielestäni osaavia. Heillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat ihan normaaleja ja hyvin käyttäytyviä.
He eivät kutsu lastaan suuritarpeiseksi, koska pelkäävät muiden haukkuvan heitä huonoiksi vanhemmiksi.
vaativa lapsi olisi vaativa kenen tahansa kasvattamana.
Vanhempien taidoista ja kyvyistä johtuen myös tavallinen lapsi voidaan nimetä vaativaksi, koska vanhemmat eivät saa tätä kuriin. Oikeasti siinä on mun mielestäni vaativan lapsen sijaan kyse kädettömistä vanhemmista.
Mutta tottakai näitä virhearvioita sattuu helposti ihmisille, kun on omasta mielestään tehnyt kaiken hyvin ja kokeillut mielestään kaikkensa, eikä mikään toimi, niin sitten olettaa lapsen vain olevan haastava. Omia virheitään kun on niin vaikea havaita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äidin tavassa olla vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa ja kyvyssä asettaa rajoja ja ymmärtää lapsen tarpeita. Tässä yhteydessä toki tuo suuritarpeinen näyttää olevan tekosyy tai perustelu, jolla ei ole välttämättä todellisuuspohjaa - lapsi voi olla millainen tahansa.
haastava temperamentti on yksi olemassaoleva temperamenttityyppi. Jos lapsen on vaikea säädellä toimintojaan: unirytmiä, syömistarvettaan, ei ole siis rytminen, tai hän reagoi jo hyvin pieniin ärsykkeisiin ja on vaikeasti tyynnyteltävissä tunnetiloistaan, niin aivan satavarmaa on, että lapsen perustemperamentti ei muutu perustaltaan paljoakaan muuksi mitä on, vaikka vanhemmat osaisivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla, sovittaa toimintansa sopivaksi lapsen temperamenttiin. Haastavan, suuritarpeisen lapsen kasvatus vaatii paljon enemmän energiaa ja ohjaamista kuin sopeutuvamman lapsen.
Temperamenttierot johtuvat aivojen synapsiyhteyksien ja välittäjäaineiden toiminnasta, sillä on fysiologinen perusta. Ympäristö voi jonkin verran ohjailla lapsen synapsiyhteyksien muodostumista, mutta lapsen persoonallisuudella on aina myös fysiologinen taustansa.
Lasta voi toki kasvattaa ja huonoa käytöstä ei pidä sietää, vaikkakin sitä voi ymmärtää. Vanhemmuushan on juuri lapsen ohjaamista toimimaan yhteisön hyväksymien tapojen mukaisesti. Joidenkin lasten kanssa se on helpompaa kuin toisten.
Mun mielestä on järjetöntä taas väittää vanhempia huonoiksi jos lapsi nyt vaan on erityisen temperamenttinen tai muuten keskimääräistä vaativampi.
Onhan tuota ilmiötä saman perheen lapsilla, joista osalla tuota sitten ei taas ole. Eli ihan samat vanhemmat kyseessä, joku lapsi vain on huomattavasti vaativampi kuin muut.
Mutta uskon että nämä "vaativat" lapset on sitten niitä, jotka helposti tulee pärjäämään elämässä. En näe siis lapsen vaativuutta mitenkään negatiivisena asiana. Se on vain eräs piirre lapsessa, se voi olla työlästä mutta voi siitä olla hyötyäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
temperamenttiin sopivaksi ja hyväksyy lapsensa sellaisena kuin tämä perustemperamentiltaan on.
Haastavien lasten älykkyys on keskimäärin (ei siis jokaisen yksilön kohdalla) jonkin verran korkeampi kuin ns. helppojen lasten (tutkimustieto vahvistaa tämän), mutta vain sillä edellytyksellä, että lapsen kasvatus on ollut temperamentille soveliasta ja vanhemmat ovat jaksaneet vastata lapsen tarpeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Se haastaa vanhempien jaksamista enemmän kuin sopeutuvamman lapsen kasvatus.
Ns. haastavan lapsen kasvattaminen yhteisön normien mukaan käyttäytyväksi ja elämässä pärjääväksi vaatii minusta vanhemmilta paljon enemmän taitoa ja kykyä kuin "helpomman" lapsen kasvatus.Toisaalta, minusta on kyllä ihan typerä edes arvioida toisten ihmisten kasvatustaitoa ja tehdä kasvatuksesta jotain kilpailua. Parasta olisi, jos kaikki aikuiset olisivat mukana yhteisöllisesti lasten kasvatustyössä, tukisi toisiaan tässä tärkeässä tehtävässä. Pahantahtoisuudella ei päästä puusta pitkälle.
toinen oli vauvana hastava (high need) vauva ja toinen nk. helppo. Ja ero on kyllä kuin yöllä ja päivällä!
haastava vauva ei todellakaan varoita mistään vaan aika tavllinenkin ääni vaikka jokin postilaatikon räsähdys tai valon voimakkuuden vaihtuminen tai nälän tunne saa täyteen paniikkiraivoon murto-osasekunnissa!
voimakkuudella kun kaikki muut vauvat olivat olleet tätä hiljaisempia ja rauhallisempia?
Miksi meidän vauva alkaa huutaa satasella ilman sekunninkaan varoitusaikaa, kun hän haluaa ruokaa ja HETIPAIKALLA!?
Naapurin vauva sen sijaan hyrisee ja ynähtelee kymmenenkin minuttia ennekuin alkaa hieman suurempieleisesti ilmoittelemaan, että voisihan sitä ruokaa jossain välissä vähän napsaista.
Olen ollut aika sensitiivinen äiti mielestäni, kuten myös naapurini, joten en usko, että kyse olisi taitamattomuudestani tai kyvyttömyydestä tunnistaa lapsen tarpeita.
Mitäs veikkaatte - onkohan lapsissa eroja?
Se onkin monelle vaikeaa, sillä monet ovat kasvaneet lapsuudenperheessä, missä näitä taidot eivät ole harjaantuneet - siis ihmissuhdetaidot.
Mutta kyllä haastavia ja suuritarpeisia (temperamenttipiirteeltään) lapsia on oikeasti olemassa. "Helpon" lapsen vanhempana on helppo kuvitella lapsen ominaisuuksien ja käyttäytymisen johtuvan vain oman toiminnan erinomaisuudesta.