Kuinka vanhempanne reagoivat, kun kerroitte raskaudestanne?

Kolmannesta "vai niin", neljännestä "oliko vahinko", viidennestä "miten sä vielä tuolla iällä".

Ekasta: Toiset isovanhemmat kysyivät että eikö häät pitäny olla ensin ja vasta sitten lapsi(hääpäivä oli sovittu ja kaikkien tiedossa ja lapsi EI ollut vahinko) onnittelivat kuitenkin ja olivat iloisia, toiset totesi että ovatkin jo nähneet painajaisia aiheesta...

Tokasta: Toiset isovanhemmat onnitteli heti ja sanoivat että olivatkin jo odottaneet että koska ( esikoinen oli 6kk tuolloin), toiset onnittelivat ja olivat huomattavasti iloisempia kuin edellisellä kerralla. Syy tähän kuulemma oli se että ekan kohdalla emme vielä olleet naimisissa...



Tsemppiä kertomiseen, hyvin se menee!

Ekassa vanhemmat oli hieman järkyttyneitä koska olin "vasta 18" (mutta olin ollut parisuhteessa jo monta vuotta, asuttiin omassa kämpässä ja haluisin lasta, oltiin yritetty lasta puoli vuotta.)

Tokassa olivat onnellisia ja onnittelivat. Esikoisen ja tän tokan ikäeroksi tulee melkein 5v :)

mikäs siinä, eipä se paras mahdollinen aika koskaan tuu. Siis että vaikka se ei sillon ollut sitä (opiskelut kesken, parisuhde kestänyt muutaman kk yms.), niin ei se välttämättä ole sitä myöhemminkään. isälleni lapsi oli ensimmäinen lapsenlapsi, äidilleni jo neljäs.



miehen molemmille vanhemmille lapsi oli ensimmäinen lapsenlapsi. miehen isä ei tainnut juuri kommentoida, ei ainakaan mun korviin koskaan kaikuneet, mutta anoppi-armas saikin sitten kohtausta muidenkin edestä. Tuli erittäin selväksi miten hän ei ole vielä valmis mummoksi ja miten mä olen pilannut hänen poikansa elämän pamahtamalla paksuksi niin nopean tuttavuuden jälkeen, ja miten meidän suhde ei todellakaan tule kestämään edes vauvan syntymään asti ja miten hirveän vastuuttomia paskapäitä me, etenkin minä, ollaan.



No, hän tottui ajatukseen lopulta ja vaikka olikin vaikea päättää kutsutaanko häntä nyt sitten mammaksi, mamiksi, mummiksi vai miksi, niin hyvin tuo näytti tuohon mummon rooliin sujahtavan :) nyt on toinen lapsi tulossa, ja tästä ei ole minkäänlaista haloota tullut, onnitteluja vaan. mutta mehän ollaankin jo "vanhoja tekijöitä" :) ainoastaan sen verran on sanottu lähinnä vitsillä, että pitäisi kuulemma antaa muillekin mahdollisuus tehdä noita lapsenlapsia (siis nuoremmille sisaruksille).

tuli kunnon haukut äidiltäni, puhelimessa paasasi heti, että ei voi olla totta, miten muka luulet pärjääväsi vauvan kanssa, et kyllä yhtään tajua mihin olet ryhtymässä. Miten osaatte hoitaa sitä vauvaa? Miten se mahtuu sinne kotiinne? (asutaan 4h+k omakotitalossa...)

Toisesta ei enää äitini sanonut juuta eikä jaata, ei kyllä onnitellutkaan. Oli selvästi pettynyt.

Ekassa raskaudessa olin 35v, tokassa 37v...

Miehen vanhemmat ovat olleet iloisia ja onnitelleet molemmilla kerroilla.

ensimmäisestä että et sunkaan sä ole paksuna?!? ja tästä toisesta että älä nyt viitti, onko nyt mitään järkeä.. että ah niin kannustavia osaavat olla nuo:)

Tsemppiä kertomiseen, hyvin se menee!

Ei välttämättä mene. Ei minullakaan hyvin mennyt. Paha mieli tullut molemmilla kerroilla kun on vauvasta äidilleni kerrottu, ei ole onnitellut, ja äänestä jo kuullut, että ei ole mieluisaa kuultavaa.

Ei kaikkien vanhemmat ole iloisia vauvauutisista!

Tuleva lapsi on minun toinen ja avomieheni ensimmäinen.

Äidilläni on jo viisi lastenlasta, mieheni porukoilla ei ole vielä toistaiseksi ensimmäistäkään. : )

No - anoppilan väki oli revetä onnesta siihen paikkaan kun asia heille kerrottiin. Olemme molemmat yli kolmekymppisiä joten kovin oli toivottu juttu heille.

Äitini sen sijaan otti asian hyvinkin lungisti, mutta onnellinen oli hänkin.

Olemme seurustelleet vasta muutaman kuukauden, mutta olemme jo avoliitossa ja kihloihinkin olemme juuri menneet. Häitä juhlitaan sitten myöhemmin.

hyppivät ja huusivat, ihan sekaisin onnesta. Kaikille heille ensimmäinen lapsenlapsi ja luulenpa, että uskoivat, etteivät sellaista koskaan tule näkemään.

Tottakai te kerrotte ja toivon, että lapsenlapsi lähentää teidän ja isovanhempien välejä tulevaisuudessa! Nyt ilmeisesti jotain pientä kränää, koska näette niin harvoin.. 300km ei kuitenkaan ole niin pitkä matka, jos oikeesti haluaa käydä kylässä. Tietenkin, jos rahat ei siihen riitä, sitten toki ymmärrän.



Mutta toivon, ettet ainakaan pahoita mieltäsi, kun kerrot vanhemmillesi!

Ekaa odottaessa äitini sanoi,että oletko valmis äidiksi (ikää oli 24),oli aika tympeä kommentti,kuitenkin olen aina huolehtinut itseni ja asiani hyvin ja niin olen lapsenikin

ja isäni kuultuaan uutisen: vanhat äidit saavat vammaisia lapsia. Ja kun lapsi syntyi terveenä, siihen kommentti: ainoista lapsista tulee häiriintyneitä.



Jotta niin huomaavaista.

Kuudes lapsi tulossa ja mä kiemurtelen, kun en tiedä miten asian sanoisi. Vaikka harjoituskertojakin on jo takana ;)

oli isäni ensimmäistä kertaa elämässään 5 minuuttia hiljaa.. Tokaisi sitten"jaa,musta tulee pappa".. Äiti oli onnessaan,kun oli lapsenlapsia jo odotellut, mutta olisi toki saanut alkaa sisarusparven vanhimmasta päästä se lapsenteko.. Mummoni taas meinasi saada laakin..

miehen isälle eka oli "ylläri" vaikka oli kyllä jo "ootellutkin", muttei siis tiennyt vauva suunnitelmista. Mun äiteelle olin edellisenä jouluna sanonut (oon ollut työelämään siirtyessä joka joulu töissä), että ens jouluna en muuten aio olla töissä. Hän siis tiesi yrityksestä. Toinen ei ollut sekään ylläri odottelivat jo paria kuukautta aikasemmin, muttei tärppi käynnyt. Onnittelivat toisestakin ja nyt vielä enempi miehen isä on innoissaan :)

ovat olleet iloisia, mutta anoppi, voi jee sentään. Ensimmäisestä tais onnitella kohteliaisuudesta. Toisesta kysy, että ihanko totta? IHANKO TOTTA? Sitten se soitti jonkun ajan päästä minulle ja sanoi, että eikö sunkin olis pitäny tehdä lapset 20-vuotiaana??? Kun vauva myöhemmin kuoli, ei ole puhunut minulle sen jälkeen mitään. Ei ole esittänyt surunvalitteluja, ei ottanut mitään yhteyttä. Jouluna kun nähtiin, ei edes hyvää joulua toivottanut.