Onko työpaikallasi kiire?

Mitä se kiire on ja miksi? Kiinnostaisi tietää mistä se kiireen tunne syntyy. Nyt kun olen viikon seurannut uutena työntekijänä osastoni toimintaa niin siellä on kuulemma kiire. Minua katsotaan kuin kaksipäistä lehmää kun sanon ettei minulla ainakaan ole kiire. 8 tuntia on työaika tietty määrä tehtäviä suoritettavana ja sitten mennään kotiin. Aina olen ehtinyt. Ylimääräisiin töihin, potilaiden kanssa jutusteluun ja heidän pyyntöihinsä on ollut aikaa. Jopa lorvimista on tullut harrastettua kun on ollut hetkiä kun ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä.

Et näe sitä mitä pitäisi lisäksi tehdä. Hoidat vaan juuri sen sinulle annetun hommat, et näe laajemmin tilannetta.

olen kyllä sitä mieltä että kulttuuri yleensä tukee sellaista kiireen keksimistä. ei minullakaan ole kiire ja teen työni hyvin. Monella on, mutta nauran partaani heidän kiirettä koska se ei ole todellinen ja siitä tulee vaan tärkeä fiilis heille kun ovat niin helkkarin tärkeitä.

Myös minulle tulee AP:n viestistä mieleen että et ole mitenkään päässyt viikossa sisälle osaston töihin etkä pysty näkemään kokonaisuutta.



Mutta kyllä kiire usein on tehtyä, mutta aina ei oikeasti kaksi kättä riitä

Jos on vaikka opettaja, ilman luokanvalvojavastuuta, työ ja vastuu siitä päättyy pitkälti työpäivän jälkeen. Lomille voi pääsääntöisesti lähteä ilman roikkumaan jääviä tehtäviä. Sama vaikka asiakaspalvelutehtävissä, joissa hoidat sen verran asiakkaita kuin ehdit päivän aikana ottaa vastaan, samoissa tehtävissä on muita henkilöitä hoitamassa ne mattimyöhäiset jne.



Ja sitten on sellaisia hommia, joissa pöytä ei ole ikinä tyhjä, kuten omani. Meillä jäi esim.henkilökuntaa eläkkeelle samoihin aikoihin, kun kolmasosa henkilökunnasta supistettiin = ei palkattu uusia tilalle eli samat hommat jäivät sitten niiden jäljelle jääneiden hoidettaviksi. On fuusioita, jotka poikivat hirveästi seurannaishommia jo olemassa olevien töiden päälle, samaan aikaan on tarkoitus tiimiytyä yli osastorajojen, mikä merkitsee loppumattomia palavereja sen varsinaisen työn päälle, pitäisi olla innovatiivinen, työskennellä uusilla tavoilla ja samaan aikaan auditoijat laukkaavat tarkastamassa, oletko kirjannut kaikki tekemäsi sallittujen aikarajojen sisällä tarvittaviin tietokantoihin, joita on valehtelematta noin kymmenen jne. jne. Minä todella tiedän, mitä kiire on. Toki voisi pistää lekkeriksi ja antaa piutpaut vaatimuksille- oikein varmasti olisikin, että jossain tarkastuksessa tulisi niin kovat tupenrapinat, että johto heräisi tajuamaan, että lisäporukka vaatimuksista selviytymiseen on todella tarpeen - mutta kun näihin hommiin varmaan valikoituukin juuri ne tunnolliset ja viimeiseen asti oman vastuunsa kantavat yksilöt, jotka ajattelevat, että jos jokin tehtäväalue on minulle annettu, siitä kuuluu suoriutua vaikka sitten oman vapaa-aikansa kustannuksella. Loma-ajat ovat katastrofiaikaa, koska omia hommia ei voi oikein antaa kollegoille, joilla on yhtä kiire. Aikarajat homman kuin homman tekemiseen lasketaan päivissä ja jos et siinä ajassa reagoi, alkaa sähköposti laulaa huutomerkeillä varustettuja muistutuksia.



Tulipa vuodatus, mutta tarkoitin vain sanoa, että ainakin yksityisellä puolella ihmisistä voidaan todella ottaa mehut irti. Voi olla, että siitä maksetaan hyvin, mutta silti aina välillä miettii, onko se kuitenkaan sen väärti.

Taukoja ei ole yhtään. Olen perhepäivähoitaja ja hoitolapset ovat kaikki eri-ikäisiä. Vauva nukkuu aamupäivällä, ja kun hän herää, käy 2-vuotias nukkumaan. Sitten yritän viihdyttää vauvaa, että 2-vuotias saa nukuttua. 5-vuotias taas ei nuku päiväunia lainkaan. Mulla on ihan tauotta töitä seitsemästä viiteen ja sen jälkeen vielä siivoamiset ja seuraavan päivän valmistelut.



Olin aikoinaan kirjastossa töissä eikä sielläkään mikään kiire ollut, vaikka kaikki muut muuta väittivät. No aamulla oli monesti kiire saada kirjat hyllytettyä, ja välillä oli palautusten ja lainausten kanssa kiirettä, mutta kokonaisuudessaan aika leppoista hommaa se oli. Ja olin siellä töissä vuosia, joten pääsin kyllä sisälle hommaan. Alusta asti ihmettelin, miksi muut työntekijät valittivat kiirettä.

Myös minulle tulee AP:n viestistä mieleen että et ole mitenkään päässyt viikossa sisälle osaston töihin etkä pysty näkemään kokonaisuutta.



Mutta kyllä kiire usein on tehtyä, mutta aina ei oikeasti kaksi kättä riitä

Oikeasti nautin siitä, kun on kiire, mutta kun ei!

Helpoimmin kiire syntyy silloin, kun suurin osa viikon virka-ajasta menee palavereissa istumiseen. Niissä palavereissa luonnollisestikin käsitellään asioita jotka pitää TEHDÄ, mutta aikaa ei jää itse tekemiselle kun istutaan siellä palavereissa. Sitten se itse tekeminen pitää yrittää hoitaa vessatauoilla, jättämällä lounaan väliin, ja tietysti ylitöinä.



Sitten on niitä ihanan ylellisiä viikkoja kun palaverit eivät niele paljonkaan aikaa, ja voi vain istua kaikessa rauhassa tekemässä tehtäviään.

tai sitten ei mitään.. Minä kuulun ihmisiin, jotka saa kiireessä tosin hyvää jälkeä ja paljon aikaan ja kun ei ole kiire, tuntuu, etten saa vähiäkään hommia kunnolla tehtyä. Olen ollut aiemmin töissä, jossa oli kiire koko ajan ja välillä olin oikeasti töissä klo 1 asti yöllä. Silloin oli helppoa joustaa, kun ei ollut lapsia. Minä olen myös sellainen, että jos on kiire, niin silloin ei syödä eikä käydä tauoilla, mutta kun kiire helpottaa niin sitten otan löysin rantein.