Narsistien puolisot tai exät?
Mitä teille on tehty?
Tässä taas haukon henkeäni mitä kaikkea kivaa se exä ehtiikään järjestää. Onneksi oma itsetunto on tosi hyvä, niin en usko siihen syyllistämiseen ja ihan poskettomia ne valheet onkin. Itse valehtelee päivät pääskytysten ja jos viranomaisten luona kertoo, että ei se niin mene, niin väittää minua valehtelijaksi.
Onneksi ymmärrän tuon kuvion ja osaan jo vähän jättää omaan arvoonsa. Silti pakosta jää miettimään, että kumpaakohan ne oikeasti uskoo.
Kommentit (4)
Narsistit ovat pelottavan paljon samanlaisia käytöksensä suhteen. Ihan kuin samalla tavalla ohjelmoituja robotteja, jotka käyttäytyvät keskenään aivan samoin eri tilanteissa.
Eksäni esimerkiksi torpedoi aivan jatkuvaan minun äitiyttäni. Itse ei pidä edes yhteyttä lapsiinsa, kuin muutaman kerran vuodessa ja silti kokee olevansa parempi vanhempi kuin minä. Kaikki mitä teen, teen väärin. Yhdessä vaiheessa väitti, että puen poikamme tyttöjen vaatteisiin. Ilmeisesti sai tämän käsityksensä siitä, että ostan pojilleni myös muunlaisia POIKIENvaatteita kuin mustia ja sinisiä. On oranssin sävyjä, keltaista, jopa punaista. Ja ihan poikienpuolelta ostettuja.
Hän syyllistää aivan uskomattomista asioista. Kerran kirkkain silmin väitti, että lapsilla oli pelkästään alushousuja pakattuna mukaan, ei muita vaatteita! Ja voit varmasti uskoa, että lapsilla oli kassikaupalla myös muita vaatteita. Samoin väittää, että heillä ei ole kotona mitään poikien leluja, ja oikeasti ei ole koskaan edes käynyt meillä katsomassa poikien huonetta. En kyllä päästäisikään. Pahin oli ehkä se, että ilmoitti useaan kertaan epäilevänsä että olen tappanut lapseni kun en kesken työpäivän vastannut puheluihinsa! Soitteli tästä lastenvalvojalle ja ties minne muualle. Lv kuitenkin tiesi tapauksen, ja asia jäi siihen.
Nyt on ollut pelottavan rauhallista ja hiljaista pari kk. Kohta varmaan alkaa taas..
Vaan sitä hän ei oivaltatanut, että yksi tuttuni työskentelee kyseisessä virastossa, hän soitti minulle tarkistaakseen asian, ja väärennys kävi ilmi.
eivät ilmeisesti uskalla kirjoittaa, kun puoliso vahtii sivuhistoriaa yms.