Lapsella 5v tic-oireita...

Paljon steressiä -> kurkku verillä, silmät verestää jne. Vähän stressiä -> ei oireita (muutamaa asoittaista lukuunottamatta).



Mulla on aina ollut erinomainen hemppa 140, joten en usko, että kaipaan enää yhtään enempää vitamiineja :) Toki voi muille auttaa!

Määrä ja " paikka" vaihdellut. Välisää ollut tosin pitkiä oireettomia jaksoja esim 10kk. Huomaan, että stressi, jännitys ja suuremmat muutokset elämässä lisää oireita. Lapselle EI PIDÄ mainita oireista lainkaa. Jos oireet häiritsee lasta, niin silloin on hyvä kertoa että kyseessä vaaraton ohimenevä oire.



Itse olin aikoinaan huolissani lapsen takia, mutta nyt olen rauhoittunut. Ei ole ainakaan kertonut, että olisi joutunut oireiden vuoksi kiusatukSI tms. Itsellänikin tic oireita lapsena ja edelleenkin muutamia juttuja. Koskettelen nenänpäätäni kun olen hermostunut ja " kiristelen" naamaa :))

ja voivat esiintyä kausiluonteisesti. Harvoin niiden pohjalta löytyy mitään varsinaista neurologista sairautta. Tuleeko tic-oireita jatkuvasti vai tietyissä tilanteissa? Minkälaisia ne ovat? Tuleeko äänellisiä ticejä eli esim. murahtelua, vinkumista...?

mutta ei sekään vielä mikään varma merkki mistään ole. Voi olla vaan kausi, mikä on yleistä, hänellä nyt vain vähän pidempi. Aina niitä " turhia" tutkimuksia tehdään, muutenhan niitä ei ollenkaan tarvittaisi jos heti oireista tiedettäisiin mistä on kyse. Kyllä asia sitten selviää, yritä olla hermoilematta etukäteen.

Ovat lähes kokonaan häipyneet kun minä olen onnistunut relaamaan. Ehkä voi olla jotain neurologistakin, mutta meillä siis näin.

Ei mitenkään valtava voimakkaana, mutta stressitilanteessa oireet voimistuvat niin, että kyseisiin ruumiinkohtiin särkee. Silloin ulkopuolinen huomaa oireeni. Kaverini lähinnä naureskelevat oireilleni.



Elämässä olen menestynyt hyvin, minulla on laaja kaveripiiri, eikä minua ole kiusattu aiheen tiimoilta. Olen namisissa ja akateemisesti koulutettu kahden lapsen äiti.



Tämän kerroin siksi, ettet äitinä murehdi liikoja. Tic-oireista kärsivä voi menestyä ihan hyvin maailmassa. Kuten edellä mainittu, nämä oireet ovat erittäin yleisiä lapsilla ja muistaakseni 11-vuotiaasta ylöspäin yleensä vähenevät ja poistuvat täysin. Mutta siis mihinkään fataaliin eivät todellakaan viittaa.

" kurkun selvittelyä" , varsinkin kun rauhoittui katsomaan tv:tä tai kuuntelemaan iltasatua. Ne oireet katosivat, sitten on ollut sellaista naaman venyttelyä, vähän kuin haukottelua. Nyt on 9v ja itse asiassa en ole nyt huomannut pitkään aikaan mitään oireita. Käsittääkseni ovat hyvin tavallisia lapsilla.

mutta kausiluonteisesti, välillä on enemmän ja välillä ovat lähes poistuneet kokonaan, tällä hetkellä niitä on paljon. Oireet ovat kasvojen hankausta, jalkojen laahausta ja kämmenien aukomista ja sulkemista ja silmien yhtäaikaista räpsyttelyä. Vielä pari viikkoa sitten ainoa oire oli kasvojen hankaus ja sitäkin esiintyi harvoin, mutta nyt on kaikki oireet päällä. Pidän nyt päiväkirjaa siihen asti että päästään neurologille, että jos siitä jotain selviäis mikä pahentaa oireita.

Oletteko huomanneet vitamiinien syömisen vähentävän oireita? jostain luin siitä.

ap

Pojalla huomasimme TIC-oireet ensimmäisen kerran n. 2,5 vuotiaana, vielä silloin emme heti ymmärtäneet että olisi kysymys jostain neurologisesta sairaudesta, vaan luulimme ihan aluksi että pojalla on silmissä jotain vikaa. Se ensimmäinen näkyvä oire oli kova ja toistuva silmien räpsyttely.



Sittemmin 3,5 vuotiaana ja siitä eteenpäin on tullut voimakkaita TIC-oireita, äänellisiä ja motorisia, sekä paljon käytöshäiriöitä. Onneksi kotikaupungissamme on hyvä lastensairaala ja asiantunteva lasten neurologinen osasto, jonne olemme koko perhe päässeet seurantaan. Tärkeintä on tietysti, että lapsi saa tarvitsemaansa apua, tarvittaessa terapiaa yms. Mutta myös me vanhemmat tarvitsemme rutkasti tukea, neuvoja, psykologin apua, selviytyäksemme tämän haastavan sairauden kanssa.



Arki ja elämä TIC-lapsen kanssa on erittäin rankkaa ja haasteita täynnä vielä ihan eri lailla kuin terveen lapsen ikäkausivaiheissa on.

Vierailija:

Pojalla huomasimme TIC-oireet ensimmäisen kerran n. 2,5 vuotiaana, vielä silloin emme heti ymmärtäneet että olisi kysymys jostain neurologisesta sairaudesta, vaan luulimme ihan aluksi että pojalla on silmissä jotain vikaa. Se ensimmäinen näkyvä oire oli kova ja toistuva silmien räpsyttely.

Sittemmin 3,5 vuotiaana ja siitä eteenpäin on tullut voimakkaita TIC-oireita, äänellisiä ja motorisia, sekä paljon käytöshäiriöitä. Onneksi kotikaupungissamme on hyvä lastensairaala ja asiantunteva lasten neurologinen osasto, jonne olemme koko perhe päässeet seurantaan. Tärkeintä on tietysti, että lapsi saa tarvitsemaansa apua, tarvittaessa terapiaa yms. Mutta myös me vanhemmat tarvitsemme rutkasti tukea, neuvoja, psykologin apua, selviytyäksemme tämän haastavan sairauden kanssa.

Arki ja elämä TIC-lapsen kanssa on erittäin rankkaa ja haasteita täynnä vielä ihan eri lailla kuin terveen lapsen ikäkausivaiheissa on.

autismikirjon häiriöihin tai toisaalta myös syömishäiriöihin.

Välttämättä eivät liity mihinkään.