suositelkaa rattaita 2,5 veelle ja 4 vuotiaalle?
Siis haluaisin kyllä selviytyä jo yksösten rattailla. On vaan pitkiä kävelymatkoja tarhaan ja kaupunkiin, noin 1km suuntaan. Tällä hetkellä X-adventure twingo.....ja alkaa olemaan kuluneet.
Kommentit (5)
lapsillamme on Brion Race rattaat ja brion uudempi seisomalauta. Ollaan tyytyväisiä. Nuoremman on vähän hankala kurkkia laudalta kuomun yli, joten kuomu ei aina ole matkassa. Toisaalta se on helppo laittaa matkan aikanakin rattaissa istuvan selän taakse, ei haittaa lapsia.
Lapset kävelevät kyllä pidempiäkin matkoja kuin km, mutta hoitoon viemisissä ja hakemisissa on kätevä että voi välillä hengähtää päivän päätteeksi tai aamusella. Välillä kyllä työnnän tyhjiä rattaita ja seisomalautaa. Luulen että seisomalauta saa jäädä puolen vuoden sisällä.
Ehdottomasti toimivin ratkaisu meillä huonosti kävelevän isosiskon kanssa oli Emmaljunga Softyt. Niihin ei tarvinnut seisomalautaa kun sisko seisoi tavarakorissa, joka on siis metallinen. Oli kuin tehty sitä varten! Hyvin kestivät rattaat, lapsen oli helppo seistä ja mun helppo työntää. Ennen noita meillä oli Timmyt ja seisomalauta, joka myöskin oli toimiva yhdistelmä. Mutta sitten kun ei laudalla, ja oikeastaan edes rattailla, ollut enää päivittäistä käyttöä, vaihdettiin Softyihin. Voin suositella!
todella toimiva yhdistelmä, vaikkei rattailla enää kovin paljon käyttöä olekaan. Lähinnä jos lähden yksin liikenteeseen lasten kanssa julkisilla tai ollaan kuopuksen päiväuniaikaan kävellen liikkeellä.
Meillä kinataan lähinnä siitä, kumpi saa seisoa ;) Mutta oikeasti esikoinen ei kyllä ole rattaissa istunut lukuunottamatta pari kertaa kun on nukahtanut junaan (kuopus nukkunut jo päikkärit rattaissa liikkeellä oltaessa), jolloin olen kotimatkaksi nakannut esikoisen rattaisiin ja kuopus laudalla.
Meillä oli myös tuplat, mutta ne myytiin reilu vuosi sitten pois vähäisen käytön takia. ja nyt aiotaan pärjätä näillä.
Naapurissa on samanikäinen esikoinen ja hieman nuorempi kuopus, heillä hoitomatkoja (2,5km) varten ihan perustuplat (siis vain istuma-asento), löysivät käytettynä ja sopivat kuulemma tarkoitukseen hyvin. Tuo hoitomatka kun on tehtävä säässä kuin säässä kävellen - ja aamulla mielellään ripeästi.
Tuskin käyttöikää tavallisillakaan rattailla on kuin kuukausia, max. vuosi? Ainakin meidän 2,5-vuotias kävelee hyvin kilometrin, parikin, mutta tietysti nämä(kin) asiat riippuvat niin lapsesta.
esim. Brion Ponyt ja niihin laudan kiinni. Pieneen tilaan menee ja toimii hyvin tuon ikäisellä, jos matkaa ei ole tuon enempää. Jos tarvitset ehdottomasti tuplia niin ehkä sitten ostaisin ihan tuplaponyt tai vastaavat.