pelottaa...

Asiasta voi joutua hieman lääkäreiden kanssa vääntämään, mutta kyllä se niin vain on.

Niin, se oli siis lähinnä vitsi=)

No hmmm.... Kipu! Ennen kaikkea se kipu. Sen lisäksi pelkään suoraan sanottuna sitä, että paikat repeää ja sitä että menetän täysin itsehillintäni synnytyksessä. Esimerkiksi, että siinä vaiheessa, kun se vauva olis tulossa, saan jonkun paniikkikohtauksen ja teen jotain kauheata. Siis oikeasti, olen varmasti vainoharhainen.



Kaikki hokee sitä, että sen vauvan tulo palkitsee sen kivun, mutta olen alkanut vakavasti harkita adoptiota sen takia, että pelkkä ajatuskin synnytyksestä saa mut voimaan pahoin. Siis jos saisin takuuvarmuuden, että lapsi tulisi sektiolla ulos, ei mikään estäisi mua tekemästä vauvaa. Ainoastaan se ajatus, että sen pitäisi sitten puskea ulos, saa mut epäilemään, etten oo äitimateriaalia.

no ehkä sitten et ole! mielestäni vauvan eteen pitää kärsiäkin ja jos et ole oman lapsesi eteen valmis kohtaamaan pientä kipua, miten kuvittelet suojelevasi lasta tulevaisuudessa???

Mielestäni tuon pelon ei kuitenkaan kannata estää niitä vauvahaaveita, menet sitten vaan ajoissa pelkopolille juttelemaan asiasta. Eiköhän se vauva sieltä sitten ulos tule tavalla tai toisella, ja huomaat, että ei se niin kamalaa ollutkaan. Synnytystä varten on kuitenkin hyvät kipulääkkeet. Sektiopäätös tehdään useimmiten lääketieteellisin perustein, en tiedä minkä verran psyykkisin perustein.

Siinä oli kuitenkin aikaa sopeutua ja vaan sitten heittäydyin mukaan. Iahn jees.

synnytyspelkoinen. Mulla oli niin hirvee synnytyspelko, että en nauttinut koko raskausajasta kun koko ajan pelkäsin vain synnytystä. Ja todellakin tiedän miltä sinusta tuntuu. Mä olin varma että kuolen synnytykseen, koska se oli jotakin niin kamalaa ja kauheeta. Mä itkin miehelleni monet yöt vain pelosta. Ja pelkäsin juuri kipua ja repeämisiä.



No nyt synnytys on takana ja ei se niin kauheaa ollutkaan mitä pelkäsin. Kipu on jotenkin erilaista kuin miksi sen kuvitteli olevan. Ja minulle tehtiin myös välilihan leikkaus ja muutama repeäminen tuli mutta eipä tuntunut missään.



Eikä mulla auttanut kenekään lohduttavat sanat, että ei sitä tartte pelätä yms. Mutta jos sua yhtään lohduttaa niin ei kannata synnytyspelon takia jättää lasta tekemättä jos lapsen haluaa. Ja siitä sektiosta niin kyllä sen saa jos haluaa, mutta ei sitä varmaan ihan noin vaan sulle ehdoteta. Kait sitä ite pitää vaatia. Mulle naistenklinikalla sanottiin että saan sen jos haluan, mutta en sitten loppujen lopuksi halunnut.



Tsemppiä

Minä olin keskustelemassa psykologinkin kanssa, mutta en vaan päässyt yli siitä pelosta. Lopulta mulle tehtiin puudutuksessa keisarileikkaus. Sekin oli kyllä musta tosi pelottavaa. Mutta lopulta kaikki päättyi onnellisesti ja sain pienen ihanan pojan ja leikkauksesta toivuin huippuvauhdilla. Kaksi päivää leikkauksen jälkeen olin jo kotona ja haava parani tosi hyvin, eikä edes ollut kipeä. Niin että rohkeasti vaan keskustelemaan asiasta, mun käsittääkseni on jotain ihan tukiryhmiäkin olemassa. Ja pelon takia saa kyllä leikkauksen, joka kyllä on pelottava sekin....

Toki siinä väistämättä jotain tuntuu, mutta onhan ap:lla varmaan kuukautiskipuja, päänsärkyä, hammassärkyä ym. silloin tällöin. Eikä niihinkään kuole, eikä edes mene paniikkiin.



Se kipu siinä synnytyksessä on sikäli jännä ilmiö, että ensin sattuu niin h******sti ja hetken päästä ei satu ollenkaan (jos avautumisvaiheen kivusta puhutaan). Avautumisvaiheen kipuun on monia hoitomuotoja, ja voi olla että yllätykseksesi huomaat että et kaipaakkaan niin kovia lääkityksiä kuin ajattelit. Ponnistusvaiheen voi saada täysin kivuttomaksi esim. spinaalipuudutuksen avulla (kokemusta on kahdesta täysin kivuttomasta ponnistusvaiheesta).



Repeämistä sen verran, että hyvin usein synnytyksen jälkeiset repeämät ovat enemmänkin naarmuja limakalvoilla kuin mitään avoimina repsottavia haavoja. Jos isompia repeämiä syntyy, ne korjataan ja synnytyksen jälkeen haavat paranevat tosi nopeasti.



On mahdollista hoitaa synnytyspelkoa jo ennen raskaaksi tuloakin. Vaihtoehtoja on monia: suggestoterapia, jolloin syvässä rentoutustilassa käydään läpi synnytyksen tapahtumia ja käydään läpi niitä tunteita joita synnytyksen ajatteleminen naisessa herättää. Tai sairaalassa voi käydä äitiyspoliklinikalla juttelemassa ja saamassa asiatietoa synnytyksestä jo ennen raskauttakin. Raskauden aikana voi käydä pelkopoliklinikalla, ja mikäli sitten todetaan pelko ylitsepääsemättömäksi niin kyllä sen sektion saa. Saa sen sektion toki ilmankin pelkopoliklinikkaa, jos on kyllin itsepäinen, mutta silloin on oltava tosi itsepäinen ja osattava tarpeen tullen heittäytyä hiukan hysteeriseksikin....



Sun pelot kuulostaa kuitenkin ihan samoilta mitä jokainen nainen varmasti jossain vaiheessa raskauttaan kokee jossain määrin. Suurin osa naisista myös saa raskautensa aikana yliotteen peloistaan ja synnyttäminenkin alkaa tuntua maailman normaaleimmalta asialta. Kannatan kuitenkin lämpimästi pelkojen hoitamista ja käsittelyä, sillä voimakas synnytyspelko heijastuu usein negatiivisesti omaan naiseuteen ja jopa seksielämään. Tsemppiä sulle, synnytätpä tulevat lapsesi sitten alateitse tai sektiolla! Pelko ei ole mikään syy lykätä lasten hankintaa jos niitä lapsia oikeasti haluaa, homma järjestyy aina jotenkin.