Minun mieheni on. Urheilullinen, osaa keskustella kaikista aiheista, hellä, älykäs ja työssään menestynyt. Seksikäs suoraan sanoen, rakastan häntä yli kaiken. Tapasimme minun ensimmäisen avioliiton aikana, meillä oli suhde vuosikausia. Olemme nyt olleet yhdessä pian 19 vuotta kun suhdekin lasketaan, käsittämätön aika. Ja yhä rakastuneita. Kaksi pientä lasta ja välillä arki on rankkaa mutta aina löytyy aikaa myös puolisolle.
Toivonpa että mikään eri rikkoisi onneamme, olen iloinen että olemme terveitä, hyvin elämässä menestyneitä ja meillä on ihanat lapset ja kaunis koti. Olemme myös ns. nuorekkaita 40 vuotiaita joten elämä tuntuu tällä hetkellä ihan sietämättömän kivalta:-)

Mutta miksi ap kysyy?