¤¤MAALISMASUJEN SYNNYTYSKERTOMUKSET¤¤

minun piti mennä 25.3.08 klo 8.00 tyksin äitipolille käynnistykseen,ensin kuunneltiin vauvan sydänääniä ja otettiin myös supistuskäyrää ja sen mukaan mua supisteli paljon mut ei ne kyllä tuntunu missään,ja sen jälkeen ultrattiin ja tehtiin sisätutkimus jossa selvis että oon jo 3cm auki ja kanava kokonaan hävinnyt..ja sen jälkeen menin odottelemaan että koska pääsen synnytyssaliin,ja sinne pääsin noin klo 10.00 ja vähä pääl tunnin siellä ennen kuin kalvot puhkaistiin ja siitä noin 15min alkoi kipeät supparit ja tuossa klo 12.20 mulle tuli kauhea vessa hätä ja opiskelija antoi luvan mennä,mut kätilö tulee jakäskee pois että voi tutkia tilanteen ja olinkin jo kokonaan auki ja sain luvan ruveta ponnistamaan,ja poika syntyi klo 12.29 mitoin 4800g,52cm ja py 36,ja ilman repeämiä selvittiin..

...ja viikkoja oli tuolloin 37+5 kasassa. Käynnistetty synnytys, kun verenpaineet ja fyysiset kivut olivat niin kovia.



Vauvaseni syntyi siis perjantaina ja edellisestä maanantaista asti olin ollut sairaalassa levossa verenpaineiden vuoksi. Tiistaina jo laitettiin ensimmäiset Cytotecit käynnistämään synnytystä, mutta tehottomia supistuksia vain tuloksena.



Viimein perjantaina kalvot puhkaistiin ja pääsin tositoimiin. Se olikin heti menoa. Kalvot puhki n. klo14, tunti pötköttäen, että vauva on varmasti pää kanavassa. Sitten epiduraalipuudutus, jonka jälkeen taas melkein tunti odotellen puudutteen vaikutusta...pötkötellen. Sitten klo 16-17 keinutuolissa oleskellen ilokaasumaski kuitenkin lähellä....ja yllättäen alkoi jo puudutteen teho hälvetä ja soittelin kätilöä paikalle. Olo oli outo. Olin ajatellut, että pyydän nyt hyvissä ajoin lisää puudutetta, jos menee vielä pitkään. Yksi kätilö pörräsi ovesta sisään, lähti kuitenkin pikaisesti pois, kun oma asiakas soitti kelloa. Kärvistelin siinä about 20 min, kunnes soitin kelloa uudelleen...taas toinen, eri kätilö tuli paikalle. Pyysin saada lisää puudutetta. Kätilö ehdotti, että katsotaanko kuitenkin mikä on kohdunsuun tilanne...ja hän katsoi... ja kysyi, että " eikö todellakaan ole ponnistamisen tarvetta????" ... totesin siihen, että olo on verrattain outo, mutta vastahan oli vain 5 cm auki... joten ei kai nyt vielä... ja kätilö vastasi, että kyllä... alahan ponnistaa... ja tein työtä käskettyä ja pieni tyttöni putkahti erittäin helposti maailmaan klo 18.20. Jos synnyttäminen voi olla ihanaa, niin sitä se kyllä oli. Vaikka kyseessä oli neljäs lapseni ja raskausaika oli mitä hankalin, niin voi että... synnyttämään voisin mennä vielä vaikka kuinka monta kertaa. Se tunne, kun pieni suloinen vauva syntyy... iso urakka on ohi, on niin palkitseva ja upea kokemus, että sen varjoon jää kaikki muu.



Ja nyt kun vauvakin on ollut mitä ihanin.... ison perheen kuopuksena, niin voisihan noita tehdä - vaikka miten monta!!!!!!!!! Ihania pieniä vauvantuoksuisia vauvoja!





Nauttikaa rakkaat ihmiset vauvantuoksusta! Niin minä ainakin teen.

kävimme näytillä TAYSissa, mutta kun supistukset eivät olleet alkaneet ja tulehdusarvot olivat hyvät, lähetettiin kotiin. Jos supistukset eivät olisi muuten alkaneet, niin Cytotecilla olisi aloitettu käynnistys seuraavana aamuna. No supistukset alkoivat sitten kymmenen aikaan illalla, ja aamuun saakka pärjäilin kotona suihkussa ja kuumapakkauksen avulla (olen ensisynnyttäjä, en halunnut mennä liian aikaisin takaisin). Koko ajan lapsivettä lorisi jalkojen väliin käärittyyn pyyhkeeseen, en tajua miten sitä voikin tulla niin paljon.



Maanantaiaamuna 8.30 oltiiin sitten taas päivystyksessä, mutta auki olin vasta yhden sentin, joten jäätiin vielä odottelemaan. Kovat supistukset alkoivat sitten puoleltapäivin, jolloin siirryttiin saliin, mutta vieläkään en ollut kuin 3 senttiä auki. Sain ilokaasua ja epiduraalipuudutuksen koviin supistuksiin.



Sitten vauvan sydänäänet notkahtivat ja kätilö ja lääkäri tulivat kovalla kiireellä saliin " herättelemään" vauvaa. Vedin happea maskista ja kätilö heilutteli mahaa, kun olin kontillani. Sain myös antibiootteja suoraan suoneen, kun vesien menosta oli kulunut jo yli vuorokausi ja tulehdusriski kasvoi. Lääkäri otti mikroverinäytteen vauvan päästä tarkistaakseen, että veressä oli tarpeeksi happea, ja näyte oli OK.



Kätilö laittoi oksitosiinitipan edistääkseen avautumista ja sain toisen epiduraalin. Supistukset alkoivat uudelleen, mutta avautuminen ei edistynyt. Supistusten alettua vauvan sydänäänet notkahtivat toisen kerran, saatiin onneksi taas nopeasti korjaantumaan.



Puoli seitsemän aikaan illalla lääkäri vihdoin ehdotti sektiota, ja suostuin. Tuntia myöhemmin, 21 ja puolen tunnin synnytyksen jälkeen maailmaan tuli terve pieni tyttö rv 39+4.



Se tulehdusriski oli muuten ihan todellinen, kohdun limakalvo tulehtui parin päivän päästä ja jouduin jäämään sairaalaan antibioottitippaan vielä pariksi päiväksi. Hyvät muistot jäi sairaalassaoloajalta, mutta kotiin olisi ollut ikävä jo aikaisemmin.

Mutta rv 40+2, lankalauantaina, klo 17.30 menivät lapsivedet. Ei onneksi tulvimalla tällä kertaa, vaikka vauva olikin tosi ylhäällä. Kävin heti makuuasentoon, koska vauva ei tosiaankaan ollut laskeutunut ja päivystyksestä kehottivat tulemaan heti joko ambulanssilla tai omalla autolla makuuasennossa. Päätettiin lähteä omalla autolla. Huudettiin pojat pihalta sisään ja autoon ja sit menoks!



Kätilöopistolla kävi ilmi, että vauva on tosi ylhäällä (eka kätilö ei meinannut uskoa miten ylhäällä se on) ja kohdunsuu oli nippa nappa sormelle auki. Supistuksia ei tuossa vaiheessa vielä ollut ollenkaan. Kätilö sanoi, että pitkä taival taitaa vielä olla edessä. Tuolloin kello oli 18.30.



Yhdeksältä supistukset tulivat kuitenkin jo säännöllisesti viiden minuutin välein ja tuolloin kirjattiin synnytys alkaneeksi. Makoilin sängyssä ja katselin kelloa, otin supistuksia vastaan. Pelkäsin koko ajan, että ne hiipuvat. Niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Kymmenen aikaan menin suihkuun.



Kahdeltatoista yöllä supistukset olivat niin kovat, että lähdettiin synnäriin. Otin vähän ilokaasua, kätilö ehdotti petidiiniä. en kuitenkaan saanut sitä, koska olinkin jo neljä senttiä auki. Pyysin puudutteen, jota en myöskään ehtinyt koskaan saamaan. Lääkäri joutui juuri sektioon. Silloin kirosin ja minulle tuli kivusta TODELLA paniikki, koska edellinen synnytys oli niin traumaattinen. No, eipä ollut vaihtoehtoja. Parin ilokaasuhönkäyksen jälkeen tunsin jo kuitenkin tarvetta ponnistaa. Kätilö kertoi, että olen 9 senttiä auki ja jos hän auttaa, voin alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaiheen kivut olivat tässä synnytyksessä todella kovat, enkä uskaltanut olla täysillä mukana, koska pelkäsin niin kovin ja vauvan ulos saaminen tuntui täysin mahdottomalta. Hoin koko ajan paniikissa, että en kyllä saa mitenkään sitä ulos :/ Että näin...



Ponnistusvaihe oli kuitenkin lyhyt (7 min) ja sieltähän se pieni tyttö tuli. Ensimmäinen ajatus oli, että mä tein sen! Kaikesta siitä pelosta huolimatta! Sitten sanoin, että se huutaa (edellisessä synnytyksessä vauvaa piti elvyttää). Sitten katsoin, että se näyttää terveeltä (nt-ultrassa oli liikaa turvotusta) ja sitten katsoin, että tyttö tuli! Tärkeysjärjestys tuossakin tilanteessa ...



Eli kaikki meni paremmin kuin hyvin, kiitos siitä Taivaan Isälle. Synnytys kesti vain viisi tuntia, ja vaikka puudutus jäi saamatta, selvisin hengissä. Mies oli aivan korvaamaton. Tyttö syntyi siis pääsiäissunnuntaina 23.3. klo 1.42. Painoa oli 3470 g ja pituutta 48 cm. Raskausviikkojakin vain 40+3. Synnytyksestä jäi ihan hyvä mieli, se paikkasi vähän edellistä traumaattista synnytystä. Vaikka täähän on se meidän kolmas ja viimeinen lapsi ;)

Selvisin sittenkin ilman sita keisarinleikkausta, hiphei!



Pe-la valisena yöna alkoi yhden aikaan supistelemaan 8-12min valein. Ajattelin, etta taas tulee yksi unetonyö lisaa...se siita tulikin ja sen unettoman yön tuloksena syntyi klo 7.30 Lotta Leonoora tyttaremme 3140g 49cm, paa 35cm.



Sairaalassa ehdittiin olla tasan 3h. Sairaalaan mennessa olin auki vasta 2cm. Sita kesti sitten reilu parisen tuntia, kunnes kahden supistuksen voimalla aukesi kohdunsuu 3cm -> 10cm, kivunlievitysta en ehtinyt saamaan ja kylla oli kipu aikamoinen. Ton kahden supparin jalkeen tuntui heti ponnistuksen tunne ja niinpa Lotta oli kahdella ponnistuksella ulkona. Vaikka synnytys oli noin myrskyinen, selvisin yhdella tikilla koko hommasta:-)



Puolisoni oli mukana koko ajan, todettiin vaan molemmat synnytyksen jalkeen, etta joko se on ohi:-) Isosiskot aarettöman ylpeita ja olisivat koko ajan silittelemassa " ihanaa pikkusiskoa" .



Tanaan tultiin kotiin aamulla, unkarilaisittain sairaalassa pitaa viettaa vahintaan 3 vrk, riippumatta siita monesko lapsi kyseessa.



Mulla vointi mita mainioin. Maitoa rinnat tays, Lotta syö ja nukkuu hyvin, mitapa muuta voisikaan toivoa :-)))



KOVASTI TSEMPPIA TEILLE MAHAILIOILLE!!!!



bucomama seka tyttaret 6,5v, 3,5v ja 3,5 vrk :-)

Supistuksia oli ollut jo viikkotolkulla ja suurin osa oli kipeitä.Pääsiäissunnuntaina niitä tuli jälleen tasaisesti 10 min välein.Lähdimme iltapäivällä näytille, sillä isommilla lapsilla oli sopivasti isovanhemmat hoitamassa.Kätilö totesi minun olevan reilut 3cm auki mutta kohdunsuu vielä ylhäällä.Kävelimme miehen kanssa ulkona ja supistukset olivat edelleen napakoita mutta tilanne ei edennyt.Kätilö ehdotti, että lähtisimme kotiin nukkumaan ja palaisimme takaisin mikäli supistukset tihenisivät tai muuttuisivat.



Yö meni ok mutta seuraavana aamuna supistukset jatkuivat entistä kipeämpinä.Lisäksi edellisen illan sisätutkimus oli saanut limatulpan irtoamaan.n. klo 9.30 soitin synnärille ja sanoin, että haluan tulla takaisin näytille, sillä supistukset olivat jo oikeasti kipeitä.Tilanne ei ollut kuitenkaan juuri edennyt ja kätilö ehdottikin kalvojen puhkaisua.n. klo 11.30 puhkaistiin kalvot sillä lääkäri oli ollut samaa mieltä asiasta ja sitten vain odoteltiin.Supistukset muuttuivat jo tosi kipeiksi mutta sinnittelin vielä ilman kivunlievitystä.Tunnin kärvisteltyäni ilmoitin, että haluaisin kyllä epiduraalin (kätilö oli jo ilmoittanut asiasta lääkärille ja laittanut kaikki valmiiksi).Muutaman hönkäisyn kokeilin ilokaasua mutta siitä tuli lähinnä humalainen olo eli en tykännyt lainkaan.Kipu itsessään saa minulle oksettavan olon ja ilokaasu vain pahensi sitä.



n. klo 12.30 sain epiduraalin mutta siinä olikin hankaluuksia.Ensin meni suoni puhki ja sitten kun lääkäri laittoi epiduraalin uudelleen, aine ei vaikuttanutkaan kunnolla. Syytä ei tiedä, sillä kahdella aikaisemmalla kerralla puudutus on toiminut loistavasti mutta tällä kertaa ei.Lisäksi minulle tuli hieman huono olo, sillä puudutusta joutui ilmeisesti hyvin vähän myös verenkiertoon suonen reiän johdosta.



Lähes välittömästi puudutteen saamisen jälkeen tunsinkin jo tarvetta ponnistaa.Mies ehti hädin tuskin kahvilasta takaisin ja kätilö sai takin päälle.Aukesin nimittäin hetkessä ja muutamalla supistuksella 5cm -->9cm.Viimeisen sentin kätilö " painoi" sormella pois.Olisin halunnut ponnistaa kyljeltään mutta kipu teki sen mahdottomaksi.Puudutus ei tehonnut ja ensimmäistä kertaa tunsin todellakin ponnistavani!



Oikeasti tuntui kuin olisin revennyt vaikka selvisin lopulta parilla " kauneustikillä" .Muutkin kyllä varmaan kuulivat, että synnytän sillä kiljuin ponnistusvaiheen aikana kyllä paljon:D



Vain 4min ponnistuvaiheen jälkeen syntyi terve poika 50cm ja 3600g.Väriltään hän oli hieman sininen mutta muuten terhakka.Napanuora oli melko tiukasti kaulan ympärillä ja siitä huono väri.Onneksi kuitenkin hapetusarvot oli kunnossa.



Itselleni jä tästä synnytyksestä kuitenkin hyvä mieli.Tunsin kipua mutta sen kesti.Jos tämä olisi ollut ensimmäinen synnytykseni, muistot eivät olisi olleet niin positiiviset mutta nyt jo kolme kertaa synnyttäneenä osaa suhtautua asiaan siten, että jokainen synnytys on erilainen.Tästäkin toipuminen oli tosi nopeaa ja vauriot vähäiset.Jonkin sortin haikeudelle sitä jo nyt muistelee sitä hetkeä kun se aarre vihdoin syntyi;)

Supistukset alkavat noin yhdeltä yöllä. En osaa nukkua vaikka olo onkin rauhallinen. Tallennan supistusten välejä kännykän stopparikellolla ¿ kierrosaikoja :D. Pysyttelen pitkälläni. Miehen kello soi kuudelta, ja hän meinaa lähteä puoleksi päiväksi töihin. Hänen ollessaan suihkussa alkavat supistukset olla entistä kipeämpiä ja tulevat välillä vajaan 5 minuutin välein. Lähetän viestiä ystävälle, jotta hän tietää, että tänään taidetaan tarvita esikoiselle hoitajaa. Mies soittaa töihin, ettei tule, kun muistutan häntä kuinka nopeasti synnytys viimeksi eteni, kun supistuksia alkoi tulla 3 minuutin välein. Pelkään ettei hän ehtisi töistä kotiin, eikä ainakaan me porukassa enää sairaalaan ajoissa...



Veristä vuotoa tulee joskus kello 11 jälkeen ja silloin soitan synnärille. Saan luvan lähteä sinne, jos siltä tuntuu vaikka supistukset eivät olekaan säännöllisiä. Tulevat 3-5 min välein ja ovat nyt lyhyempiä kuin aamulla, jolloin kestivät 1- 1½ minuuttia. Ystäväni tulee poikansa kanssa. Ovat luisuneet matkalla autolla ojanpenkkaan mutta apu on tullut nopeasti paikalle.



Olen ihan kivuton supistusten välillä. Supistuksen ajaksi menen kylpyhuoneeseen ja nojaan likavaatekoppaan. Ajattelen että supistukset ovat liian lyhyitä ja tehottomia. Vain ½ min ¿ 1 minuuttiin. Keskityn hengitykseen.



Syön vähän leipää ja juon lemppariani, omppumehua. Kahvi ei maistu. Muut juovat. Koetan istahtaa sohvan kulmaan isoon tyynyyn tukeutuen ¿ ai, ei niin voi olla!!! En osaa odottaa vauvaa innolla, en edes synnytystä. Elän ihan vain tässä hetkessä; supistuksissa ja niiden väleissä. Rentoudun mielestäni hyvin ja syvä hengitys auttaa uskomattoman hyvin supistuksen tullen. Välit alkavat kuihtua ¿ ei varmaan enää ole 3 minuuttiakaan toisinaan. Onneksi ystäväni alkaa sitten kysellä josko lähdttäis jo ajamaan, matkaakin kuitenkin on jonkin verran.



Automatka menee yllättävän hyvin. Kiroilen ekan supistuksen tullen. Sitten pari seuraavaa menee vaan äänekkään hengityksen saattelemana. Mies manailee jonkun ajotapaa ja kysyy näinkö.. No EN! Sairaalassa ollaan noin 15 minuutin ajon ja kolmen tai neljän supistuksen jälkeen. Meni tosi nopeaa koko matka. Odotan ala-aulassa miehen parkkeeratessa autoa. En saata ajatella etsiväni synnärille yksin. Supistaa monta kertaa, kävelen edetaas. 15 vailla 2 olen vastaanottotilassa synnärillä ja kätilö tutkii minua. Olen 5cm auki ¿ ihanaa!



Käyrän oton jälkeen pääsen ammeeseen rentoutumaan, ja siinä tulee aluksi lähemmäs 10min tauko supistuksiin. Siitäpä niitä sitten taas tulee tiheään, vajaan kolmen minuutin välein, ja alkaa jo käydä oikein kipeääkin. Miehen pitää auttaa jokaisen supistuksen tullen ylös ihanasta löhöasennosta. Olen kyykyssä tai selkäsuorana istuen jokaisen supistuksen tullen. Etukeno tai puoli-istuva ei tule kysymykseen. Pahimpina hetkinä ajattelen rankinta ashtanga-jooga liikettä ja kuvittelen seisovani siinä. Hengitän kivun läpi kohtuullisen hyvin. Kätilö kehuu, että teen hyvää työtä.



Kätilö on aika tiheään meidän luona. Mainitsee jossain vaiheessa, että jos tulee ponnistamisen tarve niin kyllä sinne ammeeseen voi synnyttää. Kuuntelee vauvan sydänääniä muutamia kertoja; kaikki hyvin! Hän odottelee iltavuoron kätilön saapumista eikä meinaa tehdä sisätutkimusta. Tekee kuitenkin, kun epäilen vesien menneen yhden napakan supistuksen tullen. Vauvan pää on aika alhaalla mutta on vielä matkaa. Suunnilleen täyisin auki sanoo kätilö (vaikka papereihin on merkattu 8cm) ja pehmeä kantti. Supistusten välillä on edelleen ihan normaali, täysin kivuton olo. Katselen enimmäkseen ulos, ohuiden valoverhojen läpi maalaismaisemaan, ja olen hiljaa. Pilvistä ja sumuista. Kätilö juttelee jotain musiikista miehen kanssa. Jutut jää aina kesken, kun tarvitsen käden tuekseni supistuksen tullen.



Sitten alkaa jo supistaessa itkettää, ja kiroilen ja huudan AAUUUU!!! En tajua mihin tämä päätyy... Niin sekaisin voi siis synnytyksessä mennä :D. Käy niin sappermentisti!! Tässä sairaalassa ei ole käytössä ilokaasua, siksi kärvistelen vaan. Ja niinpä vain yhden rajun supistuksen tultua tunnen että voisin ponnistaa ja päätän, että nyt en enää kestä. Huudan, että nyt ponnistan. Pää on kuulemma tullut saman tien. Kätilö ei ehdi laittaa hanskoja eikä soittaa apuja paikalle. Siinä vaiheessa en tajua itse että pää on jo ulkona ja koko amme tulvii epätoivoa: En pysty tähän, en saa lasta mitenkään ulos! Mies melkein itkee kauhusta, luulee vauvan hukkuvan pää veden alla. Hän sanoo, että minun on pakko selvitä tästä. Hän saa vastauksen: ¿Turpa kiinni¿ ja roiskauksen kylpyvettä naamalleen. Tsemppauksen turvin tajuan, että pää on jo ulkona ja ponnistettava on. Saan vielä samalla supersupistuksella pukattua pojan ammeeseen. Kätilö ottaa erittäin elegantisti vastaan ja sukelluttaa pojan mahalleni lämmittelemään. Kello on 15:20.



Ehdin nähdä että vauva on poika ja kuulen että hän parkaisee kerran, ja nyt hän kyyhöttää vatsallani. Hän on niin sinertävä ja ihan hiljaa, enkä näe hänen kasvojaan. Kysyn kätilöltä monta kertaa onko kaikki hyvin vauvallani. Kyllä on, hän kuivaa ja lämmittää vauvaa lämpimillä pyyhkeillä. Pisteitä 9 ¿ 9.



Sisään pöllähtää kätilö ja lastenhoitaja jotka yllättyvät, kun näkevät vauvan jo syntyneen. Pappa leikkaa napanuoran, ja vauva pääsee papan syliin lämpimien peittojen sisään. Siinä hän kurkistelee tummilla silmillään pappaa, ja alkaa hiljalleen saada mukavan punertavan värin iholleen. Äiti nousee ammeesta napanuoro kädessään tutkittavaksi sillä aikaa. Selällään makaaminen on ihan järkyttävää, haluan istukan ulos heti! Onneksi kätilö ehtii hetkeksi apuun ja pääsen siitä tuskasta. Ja sitten poika pääsee pötköttämään äidin rinnoille. Hän on terhakka ja hakeutuu kohti rintaa. Tarttuukin kiinni ja imee innokkaasti. Äitiä ommellaan. Poika on valveilla ensimmäiset 1,5 ¿ 2 tuntia ja ruokailee suurimman osan ajasta ja katselee äitiä ja pappaa. Nukahtaa sitten papan syliin äidin käydessä suihkussa.



Ulkona laskeva aurinko värjää värikkäiden latojen ryhmää peltojen keskellä. Olen niin onnellinen saadessani pienen vauvani viereeni sängylle. Hän nukkuu siinä kaikessa rauhassa. Ihana poikamme!

20.3 Oli mulla aika käynnistykseen oysiin klo 8.30 ja niin sinne lähdettiin iloisina ja kassi pakattuna. Yllätyksekseni sainkin passituksen kotia koska siellä oli hirveä ruuhka ja olisin joutunut käytännössä käytävälle synnyttämään. No siinä itkien lähdettiin kotia kohti. Kotona oltiin klo 11 ja klo 12 tunsin että supistaa, en rekisteröinyt sitä mitenkään erkikoiseksi koska mulla oli kipeitä supistuksia ollut jo viikko kausia ja aina ne oli säännöllisiä monta tuntia päivässä kestäviä. Sitten supisti taas ja taas ja taas. Rupesin kellottamaan niitä kun ajattelin JOSKO sittenkin. Meni 10 min,15min sitten 5min ja sitä kesti ja kesti. Klo 14 jälkeen välit oli alle 5min ja rupesi sattumaan ihan oikeasti välillä. Klo 16 soitin miehelle että nyt mennään sattuu niin perkeleesti!!! ja lasten naamasta näki että niillä pelotti hiukan kun äiti oli kipeä ja kuljeksi ympäri taloa puuskuttaen ja välillä voima sanoja huudellen :o)

Klo 16.40 oltiin oysissa ja minä sanoin ekaksi että enää en kotia lähde PISTE! no sain sairaala vaatteet päälle ja päästiin heti saliin odottelemaan edistystä. Klo 18 pyysin päästä suihkuun pahimpia kipuja helpottamaan ja ovi taivas miten se suihku auttoikin! supistus supistukselta käänsin vettä kuumemmalle ja kuumemmalle kunnes klo 19 ei enää suihku auttanut ja pyysin saada ilokaasua se auttoikin hyvin pää meni hiukan sekaisin ja yritin ostaa miehelle vasektomiaa :o) Klo 19.45 pyysin saada spinaalin ja klo 19.58 sain sen ja siitä aukeni taivas kaikki kivut hävisi. Tuo väli mitä odotin spinaalia oli todella kivulias ja huusin aina ulos hengityksen aikana aika reippaasti kipua ulos.

Kun spinaali oli vaikuttanut ja verenpaineet ok tuli gyne puhkaisemaan kalvot klo 20.20 jolloin olin 6cm auki. Kalvot puhkaistiin ja samantien gyne sanoi että rouva on 10 cm auki ja kätilö tuli tarkisti asian ja sanoi samaa. Sitten kätilö sanoi että vauva syntyy nyt! minä olin aivan ihmeissäni kun just oli kalvot puhkaistu että " oikeastiko nytkö se syntyy?? nyt hetikö??" johon kätilö totesi että NYT ponnista! Ponnistus vaiheessa hidasti hiukan vauvan pään väärä asento ja sain ponnistaa vain puolikkaan ponnistuksen kerrallaan mutta hyvin sujui ja 2 minuutin ponnistamisen jälkeen syntyi aivan ihana poika pienen aivastuksen saattelemana ja hymyn kare naamallaan. Mies itki onnesta kuten minäkin onnesta ja helpotuksesta että kaikki on hyvin ja minä selvisin siitä ja se oli vielä miellyttävä kokemus. pieni pääsi rinnalle ja tiesi heti mitä sillä tehdään ja tarttui tiukasti kiinni :o) kätilö vielä sanoi että on pojalla mahdottoman suuret jalat ja sitä ovat muutkin lääkärit käyneet ihmettelemässä :o) napanuora oli hurjat 90cm pitkä kun mittailivat.



Synnytys oli ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen kokemus. Kätilö oli aivan ihana ja luottamus toimi koko synnytyksen ajan. Kätilö ei kertaakaan kyseenalaistanut minun tuntemuksia ja minä luotin kätilön ammattitaitoon joka oli kyllä kova!

Mieskin oli ihmeissään että synnytys voi oikeasti olla mukava kokemus eikä täynnä tuskaa ja huutoa ja epätietoisuutta mitä aikaisemmissa synnytyksissä on ollut.



Niiloakseli ja jannu 2vko2pv

Hoksasin tälläisenkin palstan täällä, joten tässä tytön synnytyskertomus.



Pääsiäisenä su-ma välisenä yönä klo.00.20 heräsin siihen, kun minulta lirahti jotain housuihin ja menin samantien vessaan, jossa lirahti vielä lisää pönttöön. Ajattelin, että lapsivettä vain tihkuu joten menin takaisin nukkumaan, mutta kohta tuli taas lisää ja sitten mieskin heräsi. Siinä aikamme mietittiin ja tuli siinä myös 3 napakkaa supistusta n10min välein. Soitin äitipolille, mutta käskivät vain seurata tilannetta, jos ei pahemmaksi muutu. Melkein heti puhelun jälkeen minulla alkoi tulla todella kovia ja kivuliaita supustuksia 3min välein ja kohta soitin taas polille, mistä sanoivat, että jos en kivuiltani kestä niin sinne vaan. No kävin siinä äkkiä suihkussa, mitä tosiaan kivuiltani pystyin ja päätettiin lähteä sitten sairaalaan. Klo.2 lähdimme ajamaan sairaalaan ja se 30min matka sinne oli yhtä tuskaa.. ei oikein mitenkään päin voinut olla ja koko ajan sattui tosi paljon. No sitten 2.35 saavuimme sairaalaan, jossa pääsimme heti tutkimushuoneeseen, missä kätilö totesi minun olevan jo 7cm auki (oli vielä hyvä, kun kätilö " varoitteli" , että saatan olla vasta vähän auki, että ei kannata pettyä.. tais kätilökin hämmästyä tilannetta.. :D) No samantien meidät passitettiin synnytyssaliin, missä minulle ehdotettiin kohdunkaulan puudutetta. Kun lääkäri tuli paikalle sitä antamaan, niin minua alkoi jo ponnisttuttamaan ja tuli kiire mennä sängylle, missä lääkäri totesi kohdunsuun olevan jo 10cm auki, joten mitään puudutuksia ei ehditty enää laittamaan. Tuli kätilölle ja lääkärille kiire laittaa kaikki vehkeet ja vermeet valmiiksi.. :) Siinä sain sitten luvan ponnistaa ja 5min ponnistuksen jälkeen syntyi ihana tyttövauva klo.3.02. :)



Kaikki tosiaan meni hyvin, mitä nyt todella vauhdilla, vieläpä ensisynnyttäjälle, ja oli vähän itsekkkin siinä pihalla, että nytkö se jo syntyi. Kätilökin ihmetteli näin nopeaa synnytystä.. Onneksi väliliha ei revennyt, mutta emättimeen tuli 2.asteen repeämä.



Nyt vaavi on n.2,5viikkoa ja kaikki mennyt ainakin toistaseksi hyvin. :)



Aurelia