Lue keskustelun säännöt.
Kun oma työ ei kiinnosta enää - ja moti on täysin nollissa
02.06.2022 |
Olen nelikymppinen nainen, ollut pitkään töissä markkinointialalla. Viimeisen vuoden + aikana olen pikkuhiljaa herännyt siihen, että tavallaan oma työni sotii omia henkilökohtaisia arvojani vastaan. Yhtenä osana mainittakoon vaikka somen ulkokultaisuus ja siihen liittyvä uskonnollinen datan analysointi (josta on tehty rakettitieteen tasoinen graalin malja, vaikka itse koen sen lähinnä viitekehyksenä sille, mikä on toiminut ja mikä ei).
Motivaatio on täysin nollissa. Pienen firman mikromanagerointi. Palkkakehityksen puuttuminen. Arvostuksen puuttuminen. Teen kolmen ihmisen työt.
Mutta kun en myöskään tiedä mitä oikeasti haluaisin tehdä. Olen yksinhuoltaja eikä minulla ole juurikaan tukiverkostoa eikä lainkaan säästöjä, ammatin vaihtaminen tuntuu tämä vuoksi haastavalta. Täyspäiväiseksi opiskelijaksi en voi ryhtyä, sillä siihen ei ole taloudellisia resursseja (enkä tiedä mitä haluaisin opiskella).
Kolmisen vuotta sitten läpikävin keskivaikean masennuksen edellisen työpaikkani huonon työilmapiirin ja työpaikkakiusaamisen vuoksi. Olin tuossa yrityksessä töissä seitsemän vuotta jona aikana palkkani nousi 300 euroa. Nykyiseen työhöni siirryin vuosi sitten, palkka samalla tasolla. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Molemmat nämä työpaikat olleet pieniä yrityksiä (max 10 työntekijää).
Tuntuu että oma luovuuteni rapistuu, en löydä enää iloa enkä jaksa innovoida tai suunnitella mitään. Toisinaan otan asenteen "no kunhan nyt palkka tulee, tehdään ne hommat mitkä keritään, olen täällä vain töissä en maailmaa muuttamassa", mutta se ei jotenkin ole ominaista minua. Olen lojaali, iloinen, luova, hyvä monessa asiassa. Mutta kaikki nämä omasta mielestäni vahvat puoleni rapistuvat. Olen jopa huomannut alkaneeni ajatella etten ehkä olekaan hyvä, kun tekemäni työmäärä tai panostus ei näy lainkaan esim. palkkakehityksessä.
En tiedä miten eteenpäin. Koen oloni syylliseksi, sillä onhan mulla työ kun niin monella ei ole.
Miten te olette selättäneet motivaatio-ongelmat ja omaan työhön ja arvomaailmaan liittyvät törmäykset?
Otan neuvoja vastaan mielelläni.
Kommentit (13)
Kyllä mä menisin just tuolla että työ tulee tehtyä ja palkka juoksee. Ei se elämä oo jatkuvasti mielenkiintoa työtä kohtaan kenellekään. Se on vaan asia mitä tehdään elämisen eteen. Ei pidä syyllistää itseään jos työ ei ole enää mikään inspiraation lähde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä lähdin kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajana vaihtamaan alaa, kun olin 39 v. Opiskelin ammattikorkeakoulussa työn ohessa. Oli nk monimuotokoulutus. Paljon itsenäistä opiskelua ja sitten perjantai-iltaisin ja lauantaipäivisin oltiin koululla. Kerran lukukaudessa oli nk intensiiviviikko ja silloin käytin lomapäiviäni niihin. Vaihdoin sairaanhoitajasta it-alalle ja pääsin jo opiskeluaikana it-alan firmaan töihin. Olihan ne rankat 3 vuotta, vähillä yöunilla piti pärjätä, mutta päivääkään en ole katunut.
Uusiin töihin! Alan vaihto edessä.
Oppisopimuskoulutuksessa juoksee palkka. Tosin nykyinen työ voi olla parempi vaihtoehto, jos jaksat tehdä sitä.
Olen itse siirtynyt pätkätöihin jotta voin välillä olla työttömänä. Olen vasta 46 ja täysin tuskainen ajatus jaksaa eläkeikään. En osaa antaa hyvää neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni kuoleman jälkeen elämäni romahti, mukaan lukien kiinnostus omaan työhön. Motivaatiota/jaksamista ei vaan ollut, tekemiseni alkoi tuntua täysin merkityksettömältä.
Lopulta oli pakko irtisanoutua. En ole jaksanut etsiä uutta työtä, mikään ei jaksa oikeasti kiinnostaa.
Sori vähän ohis, kun mulla taustalla tämä lapsen menetys. Oon silti sitä mieltä, että mieluummin aineellisesti vähän niukempi elämä kuin hidas kuihtuminen työssä, joka ei anna mitään.
Tsemppiä.
Avoin yliopisto tai ammattikorkeakoulu tarjoaa kaikenlaisia kursseja, joita voi suorittaa etänä netissä työn ohessa, ilman että tekee työelämässä mitään vaihtoliikkeitä samaan aikaan. Jos sieltä löytäisi jotain, mistä heräisi kiinnostus, mitä se uusi työ voisi olla. Voihan töitä hakea ja jos saa jostain tarjousta, niin vaihtaa. Jos on liian pitkään yhdessä paikassa, niin käy liian tutuksi kaikki, eikä löydä enää mitään uutta siitä työstä, mitä tekee. Toisaalta, ei sen tarvitse olla mikään iso muutos tyyliin sapattivapaa Intiassa, että saa innostuksen takaisin työelämään. Pelkkä työpaikan vaihto voi tuoda uutta elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni kuoleman jälkeen elämäni romahti, mukaan lukien kiinnostus omaan työhön. Motivaatiota/jaksamista ei vaan ollut, tekemiseni alkoi tuntua täysin merkityksettömältä.
Lopulta oli pakko irtisanoutua. En ole jaksanut etsiä uutta työtä, mikään ei jaksa oikeasti kiinnostaa.
Sori vähän ohis, kun mulla taustalla tämä lapsen menetys. Oon silti sitä mieltä, että mieluummin aineellisesti vähän niukempi elämä kuin hidas kuihtuminen työssä, joka ei anna mitään.
Tsemppiä.
Otan osaa. Tuo on rankin taival vanhemman kohdalla mitä voi eteen tulla. Halauksia sinulle!
t. ap
Olen 62 ja samaa hommaa yli 20 vuotta. 2 työuupumusta takana ja kolmas nippa nappa vältettiin. Työ ei enää inspiroi lainkaan. Tosin pankki yms pakottaa olemaan töissä. Tosi vaikeaa jatkaa samaa p***aa päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala selvittämään, millä aloilla on tarjolla sellaista koulutusta, jota voi suorittaa työn ohessa. Älä lokeroi itseäsi. Sen sijaan, että ajattelisit: "En osaa..." ajattele: "Voisinko oppia?" Selvitä, millaisiin työtehtäviin mikäkin koulutus antaa valmiuksia.
Vähän vaha ketju, mutta jatkan tähän kun sama aihe. Ja jos on muita saman kokeneita tai tällä hetkellä samassa tilanteessa..
Ei kiinnosta nykyinen työ enää lainkaan. Työnhaku on alkuvaiheessa, mutta tätä alun epäröintiä, että löytyykö sitä mitään mielenkiintoista uutta tai ollaanko minusta missään kiinnostuneita/tarvetta osaamisellani. Ja kauanko menee löytää se uusi ja jaksanko sinnitellä tässä nykyisessä siihen asti.
En oikein uskalla irtisanoa ennen uutta sopimusta vaikka pärjäisin kyllä säästöjen turvin karenssiajan.
Pk-seudulla asun ja täällä paras työtilanne Suomessa alallani. Aina on uutta työtä löytynyt jollakin aikajänteellä, mutta silti jännittää enkä uskalla vain irtisanoutua.
Onko muita saman kokeneita, oletteko uskaltaneet vain irtisanoutua vaikka ei ollut uutta työtä ja miten asiat järjestyivä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vaihdan heti työpaikkaa kun tulee tympääntymisen tunne, yleensä 2 vuotta yhdessä paikassa, joissain olen ollut 3 vuotta. Tuossa kahden vuoden kohtalla alkavat väen vängällä työntämään lisähommia kun se ja se ei saa tehtyä tai toinen potkittiin pihalle eikä uutta palkata tilalle ja mullehan ne työnnetään tehtäväksi ja työvuori kasvaa. Ei muuta kuin heti uutta työpaikkaa tulille ja kun tarjous tulee pihalle vanhasta. Tehkööt itse!
Samat mietteet täällä. Ikää 41, oma työ ei nappaa enää tippaakaan. Tiedostan kuitenkin realiteetit: mulla on kaksi lasta, joista toinen teini-iässä ja toinen menossa parin vuoden päästä yläkouluun. Rahanmeno vaan kasvaa eikä ole varaa opintoihin tai oikeastaan edes kovin paljon pienempään palkkaan. Bruttotuloni tällä hetkellä 3500 e palkkatyöstä, se riittää nykyisellään onneksi hyvin.
Neuvoja ei ole antaa. Yritän sinnitellä päivän kerrallaan. Nyt olen onneksi lomalla. Ajattelen, että ehkä sitten kun lapset muuttaa omilleen, voin alkaa tekemään vaikka 3-päiväistä viikkoa. Itse pärjään todella pienelläkin rahalla. Sitä en osaa sanoa, onnistuuko tällainen mitenkään päin työnantajan puolelta, mutta edes ajatus auttaa jaksamaan. Tsemppiä sinulle!