Saako lapsi mielestäsi kertoa kaiken kotona tapahtuneen muille

sellaisia asioita mitä ei voisi muille kertoa...

Tästä johtuen ei kerrottu lapselle esim. uudesta raskaudestani ennen kuin oltiin valmiita kertomaan kaikille muillekin. Olisi kuitenkin lörpötellyt salaisuuden koko maailmalle.

mutta silti nolottaa kun lapsi kailottaa kovaan ääneen ulkopuolisille että MEIDÄN ÄIDILLÄ ON UUSI HIENO AUTO! Kuulostaa siltä kuin minä olisin kerskailemassa uudella autollani...

niin olisiko sinusta ok että lapsi kertoisi tämän koulussa koulukavereilleen? " Meidän isi joutui mielisairaalaan, se sekosi kotona ja kuvittelee että hän on avaruusaluksessa ja että häntä vainotaan"

myöskään lapsille.

vaikkei mitään niin kovin dramaattista olisikaan tapahtunut

ei haluaisi kaikkien tietävän. Hurjaa riitelyä yms. Silti en ole koskaan kieltänyt lapsia puhumasta. Se ei ole minusta terve tapa kasvattaa lapsia.

Kertovat kaikkien asioista kaiken koska ei ole tervettä kieltää puhumasta.

mutta välillä tyttö kertoo tapahtumia vähän eri sanoilla miten ne on tapahtunut joten kuulostaa hulluilta jutut välillä.

Kuten esim. olimme mummolassa ruokapöydässä ja lapselta meni ruokaa väärään kurkkuun ja alkoi yskiä. Äitini sitten yritti helpottaa tilannetta ja taputtamalla lasta selkään. Tapauksen jälkeen lapsi kun oltiin jossain ulkona, en muista missä ja sanoin lapselle että muistathan että mennään huomena mummolaan, lapsi sanoi että " eihän mummo enää lyö mua kun mä syön" :D Ihan kun meillä piestäisi lasta ruokapöydässä.

Esimerkiksi kun olin työtön, sanoin, ettei lasten tarvitse sitä kaikille levitellä. Minusta se oli noloa ja halusin, että kerron sen niille, joille haluan kertoa.



Toisaalta en ota vanhempien lähettämiä terveisiä kuuleviin korviini, jos eivät tule siitä itse puhumaan. Eli meidän naapurissa on perhe, jossa vanhemmat eivät tule koskaan sanomaan mitään suoraan. Jos heitä ärsyttää jokin, he puhuvat siitä pihalla meidän lapsille. Jos kerran aikuinen ei osaa puhua minulle asioista, niin silloin ne valitukset eivät ole kuuntelemisen arvoisia.



Mielestäni on asioita, jotka ovat aikuisten asioita ja niitä ei lapsille puhuta.

Kouluikäiselle olen kuitenkin jo sanonut, esim kun on halunnut tarkkoja selityksiä lääkärikäynneistäni, että tämä ei ole salaisuus, mutta mielummin ei kerrota perheen ulkopuolisille, tämä tuntuu minusta sellaiselta asialta.



Alle kouluikäisille en koskaan ole sanonut, että jotain ei saisi kertoa.

Tosin meillä ei kotona tapahdu mitään sellaista, mitä ei saisi kertoa.

Lapsi ahdistuu suunnattomasti jos asioista käsketään vaikenemaan. Kaikkea ei lapselle kotona tarvitse kertoa (perheen raha-asioista ym).

Oman kokemukseni mukaan lähinnä ongelmaperheissä yritetään käskeä lapsia vaikenemaan. Mutta useimmiten ne lapset kertovat ne asiat kuitenkin, paljon isompana juttuna vain. Esim vanhemman työttömyys: jos lapsi kertoo sen normaalisti, se tulee ehkä esiin sivulauseessa. Jos lasta on kielletty kertomasta, kerrotaan se suurena salaisuutena silmät lautasina.



t. alakoulun ope

en siis tarkoita, että vanhemman työttömyys tekisi perheestä ongelmaperhettä, tuo esimerkki tuli hieman hassuun paikkaan. Ongelmaperheissä on usein salailun ilmapiiri, ongelmaperheinä tarkoitan päihde- ja mielenterveysongelmaisia perheitä, joissa se ongelma vaikuttaa arkeen.



Kun vanhemmat tajuaisivat, että se salailu ja kieltäminen tekee asioista lapsen mielessä paljon isompia kuin mitä ne olisivat ilman salailua. Siksi tuo työttömyysesimerkki.

Vierailija:

Raha-asiat jne. eivät kuulu ulkopuolisille

salailemaan just alkoholismia, väkivaltaa jne. Se jos mikä tuhoaa lasta.