Vertaisseuraa krooniseen vauvakuumeeseen..??
Pakko alkaa jo ihmettelemään, olenko ainoa outo olento maan päällä, jolla on krooninen " lisääntymis" kuume?!?! Vauvakuumeesta en ole voinut oikeastaan esikoisen jälkeen puhua, koska olen halunnut seuraavaa vauvaa jo synnäriltä kotiutuessani -ja nyt taas. Mieheni vain pyörittelee silmiään kun olen vihjaillut neljännestä lapsesta. Sanoo kyllä, että jos meidän taloudellinen tilanne olisi parempi, hänestä 5 lasta olisi ihannemäärä.
Mutta ihan oikeasti, viiraako mulla jossain? Loppuuko tämä kuumeilu koskaan? Onko muita, keiden lapsiluku ei tunnu koskaan täyttyvän? Pliis, onhan teitä muitakin, onhan?? Alan pikkuhiljaa miettimään onko mulla ihan oikeasti joku pahemmansorttinen hormonihäiriö! Meidän piti alunperin " tehdä" vain 1 lapsi ja nyt meille on neljän vuoden sisällä syntynyt 3 lasta. Mieheni kypsytteli ajatusta kolmannesta vuoden verran, joten ihan tuosta vain ei ole näitäkään lapsia käyty tekemään, vaan ollaan katsottu että pärjätään taloudellisesti myös 10v päästä jne.
Mutta kerrottehan kokemuksistanne? Miten saan itseni rauhoitettua ja hyväksyttyä, että meidän lapset voisivat olla jo tässä? Olen yrittänyt miettiä niitä kulujakin mitä neljästä tulee (auto vaihtoon, neljät harrastukset, ruokakulut jne jne), mutta sekään ei tunnu mua pysäyttävän.. Lisäksi kun on ollut niin helppoa aina lasten kanssa, niin ei ole minkäänsorttisia pelkojakaan. Ainoastaan se, että voiko neljättä tervettä lasta saada..
M ja tyttötrio 2/04, 2/06 ja 2/08
Kommentit (8)
Etten ole aivan yksin näine mietteineni! Tuo kuulosti kyllä hyvältä, että päättää vain ja sitten asia on siinä. Mä olen tässä tehnyt paljon itsetutkiskelua muutenkin lähiaikoina (lienee jotain kolmenkympin jälkikriisiä ;) ) ja huomannut, että mä olen vähän sellainen ihminen, joka elää odottavissa tunnelmissa, aina tässä hetkessä, mutta mietteet tulevassa. Aina pitää olla jotain mitä odottaa. Vauva-ajoista olen kyllä pystynyt nauttimaan, mutta olen tosi kova unelmoimaan ja suunnittelemaan. Senkin vuoden, minkä mieheni mietti kolmatta, pärjäsin aika kivuttomasti siitä syystä, että rakensimme siitä ajasta taloa 10kk ;) Sen takia siis mieheni ei halunnut miettiä sen tarkempaa asiaa, vaan halusi " projektin kerrallaan" . Ja mulla riitti työtä myös talon kanssa (lähinnä suunnittelupuolelta, mutta myös hommissa aina kun sain lapsenvahdin), joten siinä oli se mitä mä silloin odotin. Sitten kun talo oli miltei valmis, päätimme yrittää vauvaa ja jäinkin heti raskaaksi.
Nyt sitten asutaan uudessa talossa 9:ttä kuukautta ja olen tästä ajasta jo 8kk miettinyt uutta taloa :) Eli mä vain taidan olla sellainen, joka ei ole koskaan mihinkään tyytyväinen :/
Nyt tuo meidän pienin tuolla odottaa tissiä.. pitää mennä. Myöhemmin lisää! Ja kertokaahan kohtalotoverit mietteitänne!
Ei näytä mullakaan menevän ohi tuo vauvakuume, vaikka kuinka päin asiaa järkeilisin ja vääntelisn...
Meillä kans on kolme lasta, ja jotenkin raskausaikana ajattelin, että " kyllä tää nyt riittä" ja " haluan tehdä elämässäni muutakin kuin olla pienten lasten äiti" ...mutta ei se kyllä vaan hälvennä sitä ajatusta pienestä suloisesta nyytistä, siitä juuri synteneestä. Isot sisaruksetkin ovat niiiin kovin ylpeitä juuri meidän ihanasta vauvasta... Liekö olen päässyt jotenkin epänormaalin helpolla vauvojeni ja lasteni kanssa...?
Nyt olen ajatellut, että tämän vauvakuumeen kanssa on vaan opittava elämään, ei se näytä ohi menevän, vaikka lapsia saisi tuomiopäivään asti. Ja sitten yritän vakuutella itselleni, että autokin kävisi pieneksi, saati sitten koti... hah...
että on meitä muitakin hulluja...
Meillä on jo viisi lasta ja aina vaan se vauvakuume jossain taustalla väijyy. Kuopus on nyt 9kk ja mies on puhunut uudesta vauvasta jo aika tovin, eli minä en ole tässä huushollissa edes ainoa hassu ;)
Ja Mikaela, nuo sinun mietteesi noista " projekteista" kuulostivat aika tutuilta. Meillä mm. rakennettiin taloa ja odotettiin kolmosta yhtä aikaa ;) Sittemmin olemme myyneet tuon talon, ostaneet vanhan talon ja remontoineet tätä, olen aloittanut uudet opiskelut ja perheemme on kasvanut viidennellä lapsella. (Neljäs syntyi siinä itse tehdyssä talossa.) Eli aika " projektisuuntautunut" olen minäkin :) Ja nyt haaveissa siintää - ainakin jollain aikavälillä- uusi talo ja ehkä vielä se uusi vauvakin.
Minä taidan erota teistä muista siinä, että en ole koskaan edes ajatellut, että " nämä ovat nyt tässä" , vaan jo pienestä pitäen olen haaveillut kuudesta lapsesta. Ehkäpä myös siksi opiskelin alunperin lastentarhanopettajaksi, koska halusin tehdä myös työtä lasten parissa.
Mutta summa summarum, tulevaisuus näyttäköön, vieläkö meille se yksi vauva suodaan.
M kera viiden
Mä en tosiaan ollut koskaan ajatellut olevani suurperheen äiti. Olen lapsesta asti halunnut lapsia ja pelkäsin koko ikäni, jos en saisikaan omia lapsia. Osoittautui myös, että mulla on munasarjoissa häikkää (PCO), joten ihan napista painamalla ei lapset -viimeistä lukuunottamatta- olekaan tullut. Eli syvästi sydämestäni olen kiitollinen siitä, että saimme yhdenkin lapsen, saati kolme.
Musta lisäksi tuntuu, ettei ehkä oltais mitään iltatähden tekijöitä, vaan lapset " tehtäisiin" sitten aika peräkkäin, kuten nämä kolmekin. Haluaisin ehkä vielä myös sen pojan perheeseemme.. Vaikkakin ajatus neljännestä tytöstä olisi myös aivan ihana :)
En tiiä.. saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä kuitenkin jo osaltaan rauhoitti mun mieltä -että on muitakin, joilla vauvakuume jyllää kroonisena :) Edelliselle kirjoittajalle (anteeksi, en muista nimimerkkiäsi) myös vertais-tsempit projektisuuntautuneelle elämäntyylillesi, kuulostaa erittäin tutulta ;) En tiedä miten tästä talonrakentamisestakin tuli tällainen pakkomielle.. mä olen jo tontteja kysellyt ja talokirjojakin tilaillut mieheltä salaa.. ;) Saa nähdä rakennetaanko enää koskaan, mutta jos minusta on kiinni niin ehdottomasti! Eikä tuo mieskään ihan vastaan pane. On kyllä tottunut, että mulla on katse aina eteenpäin ja toivoo, että voi joskus tyynnyttää minut ja minun jatkuvan muutoksentarpeeni.. Ehkäpä joskus vielä onnistuu.. :)
Mutta vielä kerran kiitokset myötäelämisestä ja onnea teidänkin kuumeilulle -se joko lakkaa tai sitten ei. Kaipa se seinä jossain vaiheessa vastaan tulee ;)
Muistan nikkisi 2004-ajoilta, meikänkin esikoinen kuuluu sen vuoden helmikuisiin. Itse olet pukannut melkoisen helminauhan! Mulla on samoin kolme lasta, 2/04, 1/06 ja 8/07. Nyt ekaa kertaa tuo polttava vauvakuume, joka oli aivan pakottava fyysinen ja psyykkinen tarve, on hiipunut, onneksi! Raskaudet ovat nääs olleet oikeasti raskaita, ja miehenkin mielestä tämä on nyt tässä. toisaalta olen aina ajatellut neljää lasta, mutta huomaan, että nämä ikivilkastusket, jotka eivät ole nukkuneetkaan ikinä ekaan vuoteen, imevät musta kyllä nyt kaiken. Varsin vähän olisi paukkuja neljännelle nyt tähän hössäkkään.
Ehkä jokin iltatähden tapainen joskus... tai sitten ei!
Kaikkea hyvää!
Vitanova
Hih, helminauha.. onkin aivan ihana ja kuvaava termi :) On uskomatonta, että meidän tytöt on tosiaan kaikki helmikuisia vaikka heitä ollaan tehty erinäisiä aikoja (ekaa ½ vuotta, toista reilu vuosi ja kolmas tärppäsi heti). Kohtalon sanelemaa ilmeisesti, niinkuin lapsensaaminen yleensäkin..
Miten sulla helpotti tämä kuume? Mulla kun ei ole syynä edes valvomiset tai muut, kun on tosiaan kuin enkeleitä nämä tytöt ja arki on helppoa ja ihanaa. Tai ainakin toistaiseksi.. vielä ehtii koliikki iskemään ja ties minkälainen termiitti tästä kolmannesta vielä kuoriutuu.. ;)
Ehkä pitäis vain yrittää imetyksen jälkeen vain keskittyä itseeni.. Hoikistumiseen ja työpaikan vaihtoon.. JOTAIN pitää vain olla koko ajan kiikarissa :D
Ihanaa jatkoa sinullekin helminesi ja hänen sisaruksineen :)
miten tämä näin hellitti musta otteensa, kuume nimittäin! Ehkäpä juuri se, että on puuhaa vuorokauden jokaiselle tunnille näin superaktiivisten ja temperamenttisten tappuroiden kanssa (ensimmäinen herkkä kaunosielu, mutta myös ikipomppija ja hiukan hysteerinen herkkyydessään, toinen varsinainen Pikku Myy-tulitappura, kolmas mieleltään levollisin, mutta fyysisiltä voimiltaan ja energisyydeltään aivan omaa luokkaansa!) on tuonut realiteetin tämän maammon eteen: missä välissä vielä neljäs!?? nyt tosin elelen tässä odotellen taas kerran niitä kuukautisia, joiden piti jo alkaa pari päivää sitten, ja kun tuota turvotustakin on mahassa ollut palloksi asti, olenkin hiukan mietteissäni... Lisäksi kävi mäihä ja tarjottiin mielenkiintoista työtä, oikein virkaa, ilman että olin mitään hakenut. Tuntuu, että sitten joskus olisi ihan hauska tosiaan pistää paukkuja johonkin muuhunkin - vaikka samalla ahdistaa jo kovasti ensi vuoden elokuu, jolloin työ (ope kun olen) alkaisi ja mussut olisi vietävä päiväkotiin...
TOISAALTA tuntuu, että kun tämän trion pukkasin näin tiheään tahtiin, niin kaikki tapahtuu yhdessä rytäkässä ja epäilen, että joskus voi iskeä vielä suuri kaipuu tätä kaikkea kohtaan - vaikka nyt repsahtanut kehoni suonikohjuineen, hajonneine mahoineen ja muineen tuntuu oikein huutavan lepoa raskaana olosta! JA vielä: meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Välillä toivoisi, ettei tämän tulisielun tarvitsisi pärjätä ja uhota koko ajan kahden pojan välissä yksinään vaan saisi seuraa vielä omasta siskostakin (juu, niinhän noita sukupuolen mukaan tilaillaan!) ... Meitä kun on ollut monta siskoa ja vain yksi veli perheessämme. Tosin tyttäremme tuntuu itse viihtyvän vallan mainiosti poikavoittoisessa kotiympäristössään ja komentelevan kaikkia ihan tasapuolisesti sukupuoleen tai muuhun seikkaan katsomatta!
Eli näin. Monen tekijän summa. Kun vielä lisää kolme piittkäää ja vaikeaa ja imukuppiin päättynyttä synnytystä, voi olla levollisin ja tyytyväisin mielin, että on nuo kolme saanut ulos terveinä ja itsekin on lystistä säilynyt hengissä!
Vaan mikäs siinä, eikö kehoaan ja tunteitaan ja intuitiotaan ole kuunneltava? Jos vielä mieli halajaa pikkunapukkaa syliin, niin ei kuin toimeksi! Lykkyä siihen!
Vitanova
Ihanaa että maanpäältä löytyy joku toinenkin =) Esikoisen vaikean synnytyksen jälkeen päätin, että meidän lapsiluku on tässä. Kirjoitin siitä vielä päiväkirjaankin tyyliin näin, että " Jos enää ikinä haluat raskaaksi, niin lue tämä:" Ja sitten monta riviä raskasta odotusta ja tuskaista synnystä. Vauva tuli 7kk ja sovittiin, että kakkonen saa tulla kun on tullakseen. Että niin sitten kuitenkin kävi =) Kun meidän kakkonen sitten syntyi siitä 10kk eteenpäin, mä päättämällä päätin, että tämä on nyt tässä. Annoin kaikki vauvan- ja äitiysvaatteetkin pois. Nooo, arvaat varmaan mikä se sitten kuitenkin iski. Vauvakuume. Nyt noita on tossa kolme ja silti tekis mieli vielä.. Vaikka, edelleenkin tämän kolmosen synnyttyä päätin, että nyt saa riittää.
Juttelin just meidän terkan kanssa aiheesta ja hän sanoi kokeneensä itse nuorempana aivan samaa. Vielä yli nelikymppisenäkin oli vauvakuume yrittänyt iskeä vähän väliä. Hän kertoi vaan PÄÄTTÄNEENSÄ asian. Se on nyt tässä ja piste. Se kuulemma helpotti.
Yazmin ja lapset 3/04, 6/05 ja 11/07