Moi! Vuosi sitten kerroin, että kaikki kolme lastani
jäävät kotihoitoon kun vauva syntyy. Silloin epäiltiin etten voi jaksaa ja pärjätä neljän alle kouluikäisen kanssa.
Tulin vain kertomaan että ei ole ollut mitään ongelmaa siinä pärjäämisessä tämän vuoden aikana :)
Kommentit (7)
Nyt kaikki ovat tietysti vuoden vanhempia. ap
Ihanaa!
On tää av-palsta ihan älytön, kun tosiaan tuollainenkin heti dumataan, että sinnehän näännyt. Mahtavaa, että tulit kertomaan pärjäämisestäsi. Vaikka eiköhän täällä kohta joku sano, että ai brassailemaan pitää tulla.. ;)
Hyvää jatkoa teille kaikille! :)
Liekkö koskaan ollut vuorokautta yksin heidän kanssaan. Jos miehellä iltaisin menoa, tarvii jonkun auttamaan. Miestä ei uskalla koskaan jättää yksin heidän kanssaan edes muutamaksi tunniksi. vanhempi on usein mummollaan yökylässä.
Itsekin olen ollut kotona kolmen alle 5-vuotiaan lapsen kanssa. Ja siitä voi olla montaa mieltä onko hyvin mennyt. Lapsemme ovat vilkkaita, meteliä pitäviä lapsia. Naapurit ehkä eivät tykkää lasten metelöinnistä aiheutuvasta metelistä. Mutta mielestäni naapurienkin pitäisi tajuta, että normaalistikin lapsiperheistä lähtee ääntä vaikka lapset olisivat kuinka rauhallisiakin.. Meillä vanhin lapsista on kerhossa kerran viikossa, mutta ehdottomasti näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt viedä vanhin lapsista päiväkotiin. On niin toimelias ja runsaaasti virikkeitä vaativa lapsi, että mulla ei oikeen rahkeet riitä kaiken toiminnan järjestämiseen kun on vauvakin. Lpaset on niin erilaisia. Jos on toimelias, energinen ja vaativa lapsi niin sellaisen hoitaminen on ihan erilaista kuin rauhallisen lapsen. Ja sen eron huomaa vasta sitten kun itsellä on sekä rauhallinen että vilkas ja toimelias lapsi. Lapsi ei kuitenkaan ole ylivilkas, on vain niin energinen ja toimelias.
Nykyään pidetään ihan hulluna jos aikoo pitää yli 3v kotihoidossa samoin kun tyrmätään jos vie hoitoon alle kolmivuotiaan. Kyllä varmasti jokainen perhe tietää itse mikä on heille paras ratkaisu ja mihin omat kyvyt riittävät.
hemmat ottavat lapsia vähän väliä yökylään, laittavat ruuan ja käyvät siivoamassa ja kaupassa.
Jos itse pitää kaikki tehdä niin ei mun mielestä ole mikään ihme, jos ei jaksa.
Minullakin 3 alle 5-vuotiasta kotona ja hyvin pärjätään.